Mielenterveys

Mitä mielenterveyden sairauksien kanssa kamppailu on minulle opettanut?

Mielenterveyden kanssa kamppailu käy toisinaan raskaaksi. Vaikka näiden demonien kanssa eläminen on suurimmalta osin päivittäistä taistelua, ovat ne myös auttaneet minua hahmottamaan erilaisia seikkoja ympäristössäni, kanssaihmisissä ja itsessäni. Kaikki nämä asiat eivät suinkaan ole positiivisia, vaan usein jopa päinvastaisia, mutta osa niistäkin on kuitenkin nähtävissä paljon miellyttävämmässä valossa.

Mielenterveyden sairauksia ei ymmärrä, ellei niihin ole itsellä kokemuspintaa. Kuten olen lukuisissa aiemmissakin postauksissani puhunut, mielenterveydelliset haasteet oirehtivat eri ihmisillä eri tavoin. Ulkoisen olemuksen perusteella ei henkilön voinnista voi tehdä päteviä, kokonaisvaltaisia arvioita.
Stereotypioiden vuoksi ajatellaan, että esimerkiksi masentuneet oirehtivat ja käyttäytyvät aina samalla tavoin. Oletus ei voisi olla kauempana todellisuudesta. Hän, joka ei yllä stereotyyppisen mielenterveyskuntoutujan muottiin, voi kokea tunteidensa tai olonsa vähättelyä.

Vaikkei mielenterveyskuntoutujaa vähättelisikään, saattavat hänen oireensa tuntua silti kerrassaan kummallisilta, ellei niistä ole itsellä kokemusta. Miten läheisen ystävän näkeminen voi muka ajatuksena ahdistaa, jos taustalla ei kerran ole mitään draamaa? Miten parin tunnin äänitykset, jotka olivat ihan parasta aikaa, voivat muka uuvuttaa ihmisen? Miten toinen voi olla valtaosan ajasta esimerkiksi ahdistunut tai surullinen?
Nämä ovat sinänsä ihan aiheellisia pohdintoja. Sorruin niihin itsekin ennen sairastumistani. En näitä lausunut ääneen, mutta pyörittelin hämmentyneenä pienissä aivoissani. Vastaus on kuitenkin yksinkertainen. Erilaiset mielenterveydelliset poikkeamat, esim. masennus, on pystytty havaitsemaan esimerkiksi erilaisena hormonituotantona ja toisenlaisena aivoalueiden aktivaationa.

Mielenterveyden ongelmista puhuvaa yritetään vaientaa. Nykypäivänä he, jotka uskaltavat puhua haasteistaan avoimesti saavat toki rohkeudestaan kiitosta. On alettu ymmärtää, etteivät ongelmat katoa vaikenemalla. Jotta ne saataisiin pois tai kuriin, on asioista uskallettava puhua. Silti vaikenemisen kulttuuri elää meissä vahvana. Ympärillä olevat ihmiset saattavat tehdä sitä kahdesta syystä:

  1. He pelkäävät itse joutuvansa jotenkin huonoon valoon.
  2. He pelkäävät kasvojesi puolesta.

Vaiennamme lisäksi itse itsemme. Pelkäämme, että jos puhumme, meitä aletaan kohdella eri tavoin. Että esimerkiksi työnhakumme, tai mikä tahansa muu, kuten ihmissuhteemme, olisivat vaarassa. Emmekä ole täysin väärässä pelkojemme kanssa, valitettavaa kyllä.

Terveydenhuolto taas ei ota välttämättä tosissaan, tai ainakaan heillä ei ole resursseja auttaa kaikkia. Useimmiten hoitoon pääsevät vain he, jotka ovat oikeasti kriittisessä tilassa tai jaksavat pitää olostaan toistuvasti meteliä. Masentuneelle se ei vain välttämättä ole helppoa.

Mielenterveyden rapistuessa näkee, ketkä ovat oikeita ystäviä Kuten edellisessä kohdassa mainitsin, monet mielenterveyden kanssa kamppailevat ovat peloissaan sen suhteen, lähtevätkö ihmiset ympäriltä, kun tulee mielenterveyden kaapista. Osa lähtee. Osa ei halua kuulla, mitä ihmiselle oikeasti kuuluu, tai mikä hänen vointinsa on. He eivät osaa käsitellä toisen surua ja alakuloa. Miksi? Ehkä heillä on itsellään pinnan alla jotain huomattavasti synkempää, jota he ei eivät ole päässeet purkamaan? Tai sitten heidän empatiansa on liian pieni tai suuri.

Vaikka ihmisen menettäminen ja välien katkaisu sattuvat aina, on se parempi. Sellaisilla ihmisillä ei tee mitään, jotka ovat valmiit lähtemään käpälämäkeen sillä siunaaman sekunnilla kun asiat menevät hiukan huonommin. Ihmiset, jotka pysyvät lähellä vaikeinakin aikoina, ovat niitä, jotka siinä kannattaakin pitää. Heitä, joiden vuoksi kannattaa jaksaa.

 

Kaikesta voi selvitä. En haluaisi, että postaukseni kuulostaa klassiselta selviytymistarinalta, mutta koen tämän pakollisena lisäyksenä tähän. Ties kuinka monta kertaa olen itkenyt, joko itsekseni tai jollekin ääneen, etten jaksa enää. Että nyt riittää. Olen kestänyt tarpeeksi paskaa. Olen noina itkuhetkinä ajoittain pelännyt tunnereaktioni voimakkuutta ihan tosissani ja varmasti aiheuttanut läheisilleni huolta. Siitä huolimatta olen nyt tässä kirjoittamassa tätä postausta. Vaikka tulevaisuuskin pelottaa ja on yhtä kysymysmerkkiä, näen siellä myös valoa.

Halun parantua tulee lähteä henkilöstä itsestään. Kuten jotkut blogin lukijat tietävät, olen masennuksen lisäksi kärsinyt teinivuosinani anoreksiasta. Syömishäiriöön liittyvät postaukseni voit lukea tästä, tästä ja tästä.

Anoreksiaan sairastuminen varhaisteini-iässä, pitkälle teini-iän loppupuoliskolle tämän sairauden kanssa painiminen, ja ennen kaikkea sen voittaminen, opetti minulle paljon. Masentunut tajuaa olevansa sairas. Syömishäiriökäyttäymisestä kärsivä useinkaan sen sijaan ei. Läheisten rooli on molemmissa sairauksissa tärkeä. Sairastunut tarvitsee kamppailussaan tukea. Jos sairastunut ei kuitenkaan tajua olevansa sairas, eikä halua ottaa hänelle tarjottua apua vastaan, ei sen tarjoamisesta ole hyötyä. Hänen täytyy itse haluta muuttaa elämänsä suuntaa.

IMG-20200701-WA0005.jpg
Mielenterveyden sairaudet eivät ole ”vain vaihe”, tai ongelma asenteessa. Ne voivat vaikuttaa kaikkeen ihmisen tekemiseen, usein vaikuttavatkin jollain tasolla. Mielen demonit voivat hukuttaa osan ihmisestä alleen. Näiden haasteiden kanssa elävä tulee kuitenkin nähdä kokonaisuutena, omana itsenään, eikä vain sairauslistansa kautta.

Masennus ei ole asennekysymys. Onnen eteen joutuu tekemään töitä, mutta se on mahdollista löytää. Eräs sukulaiseni sanoi taannoin, kun opin hänen menneisyydestään uusia asioita: “Masennus on perseestä. Se vie kaiken tärkeän.” Hän ei olisi voinut olla enemmän oikeassa. Huonoina kausina tuntuu, että ympärillä on vain pelkkää harmautta ja synkkyyttä. Silloin ei auta, vaikka kuinka ajattelisi positiivisia ajatuksia, tai siihen yrittäisi tähdätä. Silloin tekisi mieli läimäistä avokämmenellä jokaista, joka vain kehottaakin ajattelemaan positiivisesti tai vähättelee / kyseenalaistaa pahaa oloa.
Masentuneellakaan ei ole kuitenkaan aina pelkkiä myrskypilviä yllään.

Vaikka tämän vuoden kevät olikin yksi rankimmistani kautta aikain, on silti ollut päiviä, jolloin olen ollut suunnattoman innoissani ja täpinöissäni. Positiivisten tunteiden ryöppy on saattanut jopa säikäyttää. Seuraavina päivinä tilanne onkin voinut kostautua, kun tuntuu, että henkiset, sekä etenkin sosiaaliset akut loppuvat pienestäkin, eikä laturia löydy mistään. Silti en vaihtaisi noita yksittäisiä energiapurkauspäiviä mihinkään.
Koen, että mielenterveyteni kanssa kamppailevana minun tulisi yrittää tietoisesti pysäyttää itseni silloin tällöin. Onko asia, josta aivoni ovat valmiit lyömään kaikki paniikkinapit pohjaan, oikeasti niin paha, vai suurentelevatko demonini sitä? Oliko päivä oikeasti sysipaska, vai löytyykö sieltä kuitenkin jotain hyvää, edes se poikkeuksellisen hyvä kaakao?

Itselleen tulee olla armollinen. Varsinkin suomalaisessa kulttuurissa elävä sisukkuus on yksi kansamme tunnuspiirteistä. Ajattelemme usein, että kaiken läpi pitää sinnitellä. Sisukkuus on hyvä ominaisuus. Omaa kehoaan ja mieltään täytyy kuitenkin kuunnella. Täytyy oppia tunnistamaan merkit, jotka yrittävät varoittaa, että nyt mennään jaksamisen äärirajoja kohti. Aina ei tarvitse suorittaa tai olla superihminen. Joskus voi ottaa rauhallisemmin, jotta seinä ei tulisi vastaan.

Mielenterveyden sairaudet ovat asettaneet suhtautumistani asioihin uuteen perspektiiviin. Ymmärrän, kuinka tärkeää on puhua vaikeistakin aiheista. Kunnioitan aivan eri tavoin heitä, joilla on useampia sairauksia päällekkäin. Ihailen heidän voimaansa, vaikka ymmärrän, että voimakkaiksi he eivät välttämättä itse itseään kuvaisi. Ymmärrän, että yhteiskuntamme käsityksiä mielenterveydestä on korjattava, sillä nyt siellä on valtavia aukkoja.

Lue myös:
Miten masennus on minuun vaikuttanut?
Mietteitä uupumuksesta johtuneesta sairaslomasta
Älä sano näin masentuneelle

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.