Vammaisuus

Työnantajuudessa ärsyttävät asiat

Henkilökohtainen apu on monille meistä vammaisista itsenäisen elämän välttämättömyys ja kiitollisuuden aihe. Työnantajuus tarjoaa meille vapautta, jollaista ei ostopalveluista löytyisi. Siitä huolimatta on olemassa muutama pieni ärsytyksen aihe, joista olisin toivonut jonkun varoittavan minua ennen kuin tähän rooliin hyppäsin.  

Rekrytointi on kamalaa. Olen aiemmin kirjoittanut laajemman postauksen rekrytoinnista, mutta aihe ansaitsee tulla mainituksi tässäkin. Vaihtuvuus alalla on suurta, joten uutta avustajaa joutuu hakemaan säännöllisin väliajoin. Vaihtoehtoisesti elämäntilanteen muuttuessa ja lisätunteja saadessaan uusia apukäsiä joutuu hakemaan, vaikka kukaan avustajaringistä ei olisi lopettamassa. Rekrytointiin liittyy monia pelkoja ja ahdistuksia aina sopivan työntekijän löytymisestä siihen, pettääkö oma vaisto. Sen lisäksi hakemusten ja viestien läpikäyminen vie kohtuuttomasti aikaa.

Rekrytointiin liittyen, vähintään yhtä raskas asia on perehdytys. Totta kai uusi ihminen pitää opastaa sisälle työhönsä. Se on itsestäänselvyys. Kukaan ei voi osata asioita ilman, että niihin on ensin neuvottu. Jos laskisin tunnit, jotka olen käyttänyt uusien avustajien neuvomiseen ihan arkisissa asioissa (välillä toistuvasti), saisin siitä varmaankin kokoon useamman viikon. Muutaman viikon, jonka olisin käyttänyt pelkästään neuvomiseen, enkä mihinkään muuhun. Vähemmästäkin alkaa stressaamaan, että jotain on unohtunut. Toisinaan tuntuu, että vaikka kuinka perehdyttäisit, ei oppi mene perille. Silloin sitä kyseenalaistaa sen, että onko vastapuolen kuullun ymmärtämisessä ongelma, vai onko oma ulosanti jotenkin vajavaista. Enkö selitä asioita tarpeeksi tarkasti? Sanoinko edes koko asiasta?  Lue myös: Asiat, jotka jokaisen avustajana työskentelevän tulisi mielestäni oppia

Elämä voi toisinaan yllättää. Vaikka kuinka ajattelisit: ”Noniin, sijaisrinki on tarpeeksi laaja, helvetti ei pääse jäätymään ja en ole nesteissä!” Niin ennemmin tai myöhemmin elämä potkaisee kierrepotkulla takamukselle. Tulee se aamu, jolloin uskot, että sijaista ei tule löytymään mistään. Paniikkikertoimet nousevat pilviin asti kun soittelet kaikki mahdolliset mahdottomat ihmiset nolona läpi: ”Hei, pääsisitkö auttamaan näin tunnin tai kahden varoajalla. Ostopalveluista kun on turha yrittää lyhyellä varoajalla sijaista saada. Onneksi, jos rinki on hyvä, löytyy se sijainen useimmiten helposti. Pahimmillaan kuitenkin vasta kymmenennen henkilön kohdalla. Siihen mennessä on ehtinyt jo vetää monet kriisit ja epäilykset omasta selviämisestään. Toivon, että joku olisi aikanaan varoittanut minua siitä, että varasuunnitelmia on oikeasti hyvä olla kirjaimeen Z asti, mikäli henkilökohtainen apu on arjesta selviämisen kannalta välttämätöntä, kuten omalla kohdallani.

Byrokratia vie valtavasti aikaa. Etenkin, jos avustajarinkiin kuuluu monia ihmisiä, tuntuu kuukaudesta yllättävän suuri osa menevän paperien pyörittelyyn, kuten tuntilistojen täyttämiseen ja lähettelyyn. Sitten kun siinä mietit, että onko vammaispalvelu saanut tuntilistoja lainkaan ja yrität saada vastausta, on sekin yksi tuskan hetki. Puhumattakaan siitä, jos palkat ovat menneet väärin, mitä on viime aikoina tapahtunut toistuvasti. Ei ole jäänyt yhteen eikä kahteen kertaan, kun meikäläinen on hiljaa mielessään, ja välillä vähän ääneenkin, päästellyt ärräpäitä laittaessaan tulenkatkuista sähköpostia palkanlaskentaan siitä, kuinka  se nyt on jumankeuta kummallista, kun palkat menevät vain harvoin oikein. Työntekijäni ovat ymmärrettävistä syistä näreissään, mutta valitettavasti väärälle henkilölle, ainakin pahimmassa tapauksessa. Minähän en sille mitään voi, että heidän palkkansa ovat myöhässä tai väärin, kun olen oman osuuteni hoitanut. Muuta siis kuin laitella palkanlaskentaan vihaisia viestejä ja koettaa soitella perään.

Reiluna työnantajana sitä haluaisi myös myöntää kaikkien lomat ja vapaatoiveet, mutta välillä joutuu olemaan epäreilu. Vaikka kuinka olisi pääsiäinen, juhannus tai uusi vuosi, tarvitsen silti avustajia, ellen sitten ole perheeni kanssa. Ei tunnu kivalta, kun joutuu sanomaan, ettei joku saakaan toivomaansa päivää vapaaksi, vaikka lomien myöntämisjärjestely olisikin reilu ja oikeudenmukainen. Moisen järjestelyn rakentaminen kuitenkin vie aikaa ja voimia. Onneksi suurin osa ainakin nykyisistä työntekijöistäni ymmärtävät sen, että aina ei voi saada tahtoaan läpi, eikä kaikkia voi miellyttää, vaikka kuinka haluaisi.

Vaikka avustaja onkin kullanarvoinen apu vammaiselle, on hänen läsnäolonsa toisinaan raskasta. Varsinkin jos kyseessä on sellainen henkilö, jonka kanssa tulee puhuttua paljon mukavista asioista, voi sitä työvuoron jälkeen olla valtava sosiaalinen ähky, vaikka ei olisi nähnyt ketään työsuhteen ulkopuolelta. Ja vaikka henkilön kanssa ei juurikaan puhuisi, on kuitenkin koko ajan tietoinen hänen läsnäolostaan. Aitoa omaa rauhaa ei pääse syntymään, ellei patista toista ulos. Toivoisin, että joku olisi puhunut minulle aiemmin siitä, kuinka raskasta henkilökohtaisen avustajan runsas läsnäolo voikaan olla. Näin olisin päässyt kehittämään omia selviytymismekanismejani asian suhteen jo silloin, kuin elänyt pelkästään henkilökohtaisen avun rinkiä pyörittämällä.

Toisinaan intuitio pettää. Vaikka pidän itseäni kohtuu hyvänä ihmistuntijana, olen toisinaan huomannut tekeväni vikapalkkauksia. Sellaisia, jotka eivät oikein ymmärrä työn luonnetta ja sitä mitä heidän oikein kuuluukaan tehdä. Palautekaan ei tunnu välttämättä menevän perille, vaan samat virheet ja käytösmallit toistuvat. Siinä kohtaa sitten mietit, että miten toimit oikeaoppisesti, kun henkilö ei välttämättä ole tehnyt mitään väärää, ainakaan siinä mielessä, että työsuhdetta voisi purkaa. Kemiat eivät ehkä vain tämän henkilön kanssa kohtaa ollenkaan. Elämä saattaa tuntua hyvin ahdistavalta silloin, kun kyseinen henkilö on vuorossa. Toivon, että joku olisi opettanut minua luottamaan omiin havaintoihini ihmisistä, ja huomaamaan sellaisia varoitusmerkkejä, jotka saattaisivat kieliä siitä, että meidän työsuhteemme ei tulisi toimimaan.

Avustamiseen ja avustajan omaamiseen liittyy monia pieniä ärsytyksiä. Ne eivät tarkoita, että henkilö olisi väärällä alalla, tai että hän tekisi toistuvasti virheitä. Virheitäkin pystyy onneksi seulomaan esimerkiksi kehityskeskusteluilla. Ärsytykset eivät myöskään välttämättä tarkoita sitä, että henkilö olisi vammaiselle väärä, tai etteivätkö kemiat kohtaisi. Vaikka avustajan kanssa tulisi kuinka hyvin toimeen, on hän kuitenkin töissä ja läsnä olosuhteiden pakosta. Näin ollen se on toisinaan hyvin raskasta.  

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.