Mielenterveys

Vertaistuki – tuo arvokas voimavara

Vertaistuki voi sanana meistä monelle tuntua jotenkin etäiseltä, mutta samaan aikaan kukaan ei ole voinut välttyä termin kuulemiselta. Mitä vertaistuki sitten käytännössä on? Vertaistuellahan tarkoitetaan tilannetta, jossa ihmiset jakavat vastavuoroisesti kokemuksiaan. Osapuolet oppivat toistensa virheistä ja oivalluksista. Kohtaaminen on voimauttava, sillä molemmat ovat sekä tuen antajia että saajia. Vertaistukea järjestetään kaikenlaisissa muodoissa. Arjen ilot ovat suurempia ja murheet vähemmän musertavia, jos ne jakaa. Sen suurin ongelma on ihmisten ennakkoluulot ja se, ettei asiaa mainosteta tarpeeksi. Vertaistukiryhmät ikään kuin lymyävät piilossa ja jos ihminen ei esimerkiksi ole jonkun järjestön tapahtumissa tai tiedotuslistalla, ei hän välttämättä kuule asiasta.

Entäs ne virheelliset ajatukset? Osa ajattelee pärjäävänsä ongelmansa, haasteensa tai poikkeavuutensa kanssa aivan yksin. Virhe. Kenenkään ei pitäisi pärjätä tai ajatella pärjäävänsä yksin. Osalle vertaistuesta tulee mieleen vain ympyrään asetellut tuolit, näillä tuoleilla jokainen jakaa vuorollaan tarinansa. En sano, etteivätkö tällä tavoin muotoutuneet vertaistuelliset ryhmät olisi joillekin kullanarvoisia ja hyödyllisiä, mutta itselleni esimerkiksi tuollainen asetelma vertaistuesta kuulostaa pelottavalta ja työntää kauemmas. Minua ahdistaa ajatus siitä, että joutuisin jakamaan synkimmät murheeni ja salaisuuteni jollekin täysin vieraalle. Toiselle taas juurikin se vieraus saman haastavan tilanteen ympärillä olevien ihmisten kesken saattaa helpottaa avautumista. 

Joillekin kunnon keskustelu vaatii sitä, että ihmisten lähtötilanne, kuten vaikkapa kuntoutuksen tai surutyön vaihe, on suunnilleen samanlainen. Itselleni voimauttavin vertaistuki on sellaista, jossa lähtökohdat tilanteessa eivät ole välttämättä läheskään samanlaiset, mutta persoonat kohtaavat paremmin kuin hyvin ja jos ollaan eri mieltä, se osataan tehdä rakentavasti. Sivistynyt argumentointi voi olla vertaistuellisissa tilanteissa ihan parasta.

Erilaiset ihmisryhmät tarvitsevat tukea, muutkin kuin vaikkapa vammaiset tai mielenterveyskuntoutujat. Järjestöjen teemaviikonloput ovat hyviä vertaistuen lähteitä. Itselleni ne eivät kuitenkaan ole niitä voimakkaimpia kokemuksia. Voiton vievät kirkkaasti kahvi– tai ruokahetket hyvän ystävän kanssa, jolla on kokemusta vammaisuudesta ja / tai mielenterveysongelmista. Siihen ei tarvitse ihmeellistä ohjelmaa vaan oikean tunnelman.

Mitä vertaistuki on minulle antanut? Uskaltaisin väittää, että vertaistuki on auttanut minut paitsi hankalien asioiden yli myös vaikuttanut pitkälti siihen, millainen minä olen ja mitä nyt teen. Parhaimmat vertaistukihetkeni ovat olleet ehdottomasti erään henkilön kanssa, jonka monet vammaispiireissäkin tuntevat. Kutsun häntä usein ränttisiskokseni. Sitä me olemme: Valitamme sitä, kuinka maailma on paska ja elämä niin turkaisen kiireistä, ettei hengähtääkään ehdi. Saatamme tervehtiä toisiamme vain epämääräisellä, maansa myyneellä äännähdyksellä. Siinä me sitten tovin valitamme ja hetki sen jälkeen maailma tuntuu paremmalta. Olen saanut kahvi,- kalja- tai ruokahetkestäni paljon oivalluksia, toivottavasti hänkin. Toisaalta maailma yksinkertaisesti tuntuu kevyemmältä, kun olen saanut puhua asiasta jonkun kanssa, joka on kokenut jotain vastaava. Valituksen, purkauksen tai porun kohteen ei tarvitse liittyä suoraan vammaisuuteen, vaan se voi liittyä esimerkiksi ihmissuhteisiin, mielenterveyteen tai vaikkapa palkkiokeskusteluihin. Tuorein ränttimme olikin siitä, että miten uskaltaisimme pyytää meille kuuluvaa palkkiota silloin, kun teemme jotain keikkaluontoista. Ai että se keskustelu oli hedelmällinen, vaikka kovaäänisyys saattoi herättää ihmisissä kummastusta.

Tutustuin ränttäyssiskoon eräällä vammaisjärjestön digitarinapajalla. Silloin pidin häntä ehkä hiukan kajahtaneena. Puolisen vuotta myöhemmin törmäsimme kuin sattumalta toisiimme kaupassa. Jotenkin, kumpikaan meistä ei muista miten, hän päätyi jonkin aikaa myöhemmin valittamaan minulle elämästä silloisen asuntoni sohvalle. Asetelma muistutti mielestäni psykologin vastaanottoa. Silloin ajattelin, että jos hänkin uskaltaa puhua minulle tuollaisista asioista, voin tehdä samoin. Hänen (ja monen muun) tuki onkin auttanut minut esimerkiksi moneen ihmissuhteeseen liittyvän suuren kysymyksen yli. Vertaistuki on estänyt minua hajoamasta aivan liian synkkiin vesiin silloin, kun esimerkiksi oma keho tai maailman kiireet meinaavat musertaa alleen.

Olemme persoonina hyvin erilaisia. Hän antaa itsestään räväkän ja päättäväisen kuvan. Olen itse ujo ja hiljainen, enkä syty helposti uusille ideoille, jos siihen liittyy ihmisten tapaamista. Uudet ihmiset ovat usein mielestäni kamalia, koska sosiaalinen kanssakäyminen on minulle raskasta. En olisi ensitapaamisella uskonut tuosta ihmisestä tulevan yksi tärkeimmistä ihmisistäni. Olen huomannut vuosien saatossa omineeni jotain hänen piirteitään. Olen itsevarmempi ja suorasanaisempi.

Vertaistuen ansiosta olen löytänyt vaikuttamisen. Muun muassa ränttisiskon kanssa keskustelu omista haasteista yhteiskunnassa sai minut ymmärtämään, että maailma ei todellakaan ole valmis, vaan monen homman on muututtava. Muutoksen eteen on tehtävä töitä.  

Hän houkutteli minut vaikuttamisen pariin ja sille tielle olen jäänyt. Hänen ansiostaan olen päässyt tekemään mahtavia asioita, kuten Invalidiliiton Ihan sama -podcastin kakkoskautta. Ilman häntä en varmastikaan olisi lähtenyt moiseen projektiin mukaan, vihaanhan omaa ääntäni. Voin siis kiittää häntä valtaisasta oppimiskokemuksesta ja oikeastaan monestakin muusta asiasta. Toistuvasti epäilen ja epäilin itseäni ja tekemääni hommaa. Hän valaa minuun uskoa. “Sä oot esikuva, ”HALOO” ei ole mitenkään tavaton lause meidän keskusteluissamme nykyään, kun ihmettelen saamaani huomiota. Epäilen lauseen todenpitävyyttä. Jaettu epäilys itsestä ja tekemisen tuskan purkaminen auttavat jaksamaan. Vaikka vaikuttaminen ei ole ainoa minuun liittyvä tekijä, on se nykyään suuri osa minua.

Vertaistuki on eittämättä voimavara. Sillä on lukuisia eri muotoja. Muoto, joka toimii yhdelle, ei välttämättä toimi toiselle. Vertaistuen piiriin pitäisi ohjata hanakammin, eikä ihmisten pitäisi suhtautua siihen ennakkoluuloisesti. Vastavuoroinen jakaminen voi synnyttää, ja hyvin todennäköisesti synnyttääkin, kestäviä ja hyviä ihmissuhteita, jotka tarjoavat elämään paljon hyvää. Parhaimmillaan jopa mahdollisuuksia.

Lue myös:
Vammaisuus ≠ samanlaisuus
Vammaisellakin on oikeus olla teini

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.