Minulle tapahtui viime vuonna paljon hyvää. Pääsin peräti kahteen opiskelupaikkaan, joista toinen alkaa tänä vuonna. Opiskelen siis yhtä aikaa medianomiksi, että seksuaalineuvojaksi. Tiedän, että alkaneesta vuodesta tulee kiireinen, kuten tavallista. Vaikka viime vuonna tapahtui hyviä ja hienoja asioita, oli se mielenterveydelleni hyvin raskas.
Millaisia tavoitteita minulla on tulevalle vuodelle ja miten aion kehittyä? Nämä eivät ole lupauksia uudenvuoden kunniaksi, sillä sellaisiin sen usko. Nämä ovat toiveita ja tavoitteita.
Toivon löytäväni elämääni pieniä asioita, joista iloita. Toivon nauravani enemmän kuin viime vuonna. Joskus nuorempana olin kovin nauravainen, mutta viime vuosina se on kadonnut. Ahdistus on hukuttanut naurun alleen. Toivon, että löytäisin niitä pieniä, yksinkertaisia iloja, joista voisin muistuttaa itseäni silloin, kun seinät kaatuvat ryminällä niskaan ja kaikki tuntuu toivottomalta. Tiedän, ettei tämä vuosi vie ahdistusta pois tuosta noin vain. Muutokset eivät tapahdu hetkessä. En usko, enkä odota elämäni muuttuvan viikossa tai kuukaudessa radikaalisti. En tule löytämään oikotietä onneen, eihän sellaista ei ole. Onni pitää tehdä itse. Toivon kuitenkin löytäväni sopivia palikoita, joista rakentaa hiukan tyytyväisempää arkea.
Tavoitteeni on saada apua ongelmiini. Tiedän ja tunnistan, etten ole mikään helppo tapaus, vaan oikeastaan aika rikki ja ongelmallinen, varsinkin nykyään. Ymmärrän omat haasteeni, mutta minulla ei ole työkaluja niiden voittamiseen. Toivonkin löytäväni jonkinnäköisiä keinoja siihen, että haasteeni helpottuisivat hiukan ja että esimerkiksi sosiaalinen kanssakäyminen ei kuluttaisi niin paljon, kuin se tällä hetkellä kuluttaa. Vaikka olen aina ollut introvertti, ei muiden kanssa oleminen ole koskaan kuluttanut minua näin paljon. Haluan takaisin siihen itselleni normaaliin tilaan, jossa akkujen latautumiseen riitti puolesta päivästä pariin päivään, vaikka olisin ollut ihmisten kanssa koko viikonlopun. Nyt tuntuu, että minun pitää yhden kahvittelun jälkeen palautua vähintään kolme päivää, ennen kuin jaksan taas ihmisiä. Olen siinä pisteessä, että toisinaan minulle aiheuttaa valtavaa ahdistusta pelkkä viestin merkkiääni.
Haluan onnistua muodostamaan pitkäkestoisen terapiasuhteen mielenterveyspuolelle. Tahdon saada tämän asian viimein rullaamaan. Lyhytkestoinen keskusteluapu esimerkiksi opiskeluterveydenhuollon psykologin kanssa voi olla joillekin iso apu. Niin se oli aikanaan minullekin. Suurempia ongelmia, joiden juuria ei välttämättä itse tunnista, sen ei kuitenkaan voi olettaa ratkovan. Niinpä, tahdon onnistua terapiasuhteen muodostamisessa ja polkaista toipumisprosessin oikeasti käyntiin. Etsintä pelottaa minua, mutta olen siihen valmis.
Toivon löytäväni aikaa rentoutumiselle. Minulla on paha tapa tunkea kalenterini aivan täyteen ja sen jälkeen hajoilla, kun ei ole aikaa tehdä asioita, joista pidin. ”Pidin” mennessä aikamuodossa siksi, että tällä hetkellä juuri mikään ei tuota minulle iloa, ainakaan samassa mittakaavassa kuin ennen. Saatan kokea onnistumisia, mutta se on eri asia, kuin ilo. Toivonkin, että pystyisin tulevaisuudessa pitämään kalenterini jollain tasolla väljempänä. Ennen kaikkea toivon löytäväni iloja ja sen tunteen, että akkuni olisivat jälleen latautuneet kunnolla. Sillä juuri nyt olen tilanteessa, jossa jokseenkin palaudun, mutten ole oikeasti levännyt.
Tavoitteenani on myös päästä takaisin salille treenaamaan. Kuten kaikki minut tuntevat tietävät, kuntoilu on viime vuosien ajan ollut iso osa elämääni. Poljen kuntopyörää kotona päivittäin. Sen lisäksi rakastan salilla käymistä. Koska koronavuonna minimoin ulkona liikkumisen, jäi myös kuntosalilla käyminen harmillisen vähäiseksi. Luojan kiitos omistan MotoMed-kuntopyörän, muuten olisin vieläkin onnettomampi ja hyppisin seinille. Kyllä, minä pyörätuolia käyttävänä liikuntavammaisena hyppisin! Olen varma, että mikäli moiseen ihmeeseen kykenisin, tekisin sen juuri silloin, jos en pääse liikkumaan. Jokainen minua hiukankaan tunteva tietää, kuinka suuri merkitys liikunnalla minulle on henkireikänä. Ei, ei lähdetä testaamaan, pystyisinkö moiseen tekoon, sillä olisin sietämätön otus, mikäli henkireikäni vietäisiin. Oi kuinka odotankaan sitä, että pääsisin taas haastamaan kehoani monipuolisesti erilaisilla liikesarjoilla.
Toivon pääseväni hevosen selkään useammin, kuin viime vuonna. Ratsastuksella on aina ollut valtava merkitys henkiselle hyvinvoinnilleni ja viime vuonna löysin tuon rakkaan harrastuksen taas käytyäni muutaman kerran tallilla. Toivon, että saisin siitä tänä vuonna vähän pysyvämmän harrastuksen. Säännöllisen ilonlähteen sekä paikan, jossa rentoutua ja rauhoittua omien ajatusten kanssa. Ajatusten, jotka eivät hevosen selässä tunnu musertavilta tai ahdistavilta, toisin kuin muualla. Unohtamatta niitä kaikkia positiivisia seikkoja, joita hevosten kanssa touhuaminen antaa keholleni. Voit lukea ratsastuksen vaikutuksista tästä ja tästä.
Toivon löytäväni elämääni tasapinoisia ihmissuhteita ja päästäväni irti niistä, jotka tuntuvat lähinnä myrkyllisiltä. Minulla kun on tapana kerätä itselleni ympärilleni ihmisiä, jotka antavat enemmän kuin ottavat. Toivon myös pystyväni näyttämään rakkauttani enemmän heille, joista välitän ja jotka merkitsevät minulle paljon. Nyt koen olleeni vain huono läheinen.
Toivon vuoden loppuun mennessä ymmärtäväni entistä voimakkaammin erään seikan: Menneisyyden virheillä ei ole väliä, kunhan niitä yrittää korjata ja pyrkii olemaan omien voimavarojensa mukaan parempi versio itsestään. Toivon, etten yritä olla superihminen, vaan vihdoin ymmärtäisin riittäväni tällaisena ja luopuvani pakonomaisesta kompensoinnin tarpeesta, joka minulla on pitkälti vammani vuoksi.
Entäpä Kynäniekan salaiset mietteet?
Blogini suunnalla toivon pääseväni tekemään monipuolisia ja mielenkiintoisia yhteistyöprojekteja, jotka opettaisivat minulle paljon elämästä ja muista ihmisistä. Ilmiöistä, joista en itse vielä tiedä tarpeeksi, mutta haluaisin oppia lisää.
Toivon pystyväni seksuaalineuvojan opintojeni aikana ja niiden jälkeen käsittelemään seksuaalisuutta blogissani entistä laajemmin ja monipuolisemmin. Tavoitteenani on kirjoittaa entistä enemmän mielenterveydestä, mutta toisaalta haluan käsitellä myös vammaisuutta uusista näkökulmista. Toivon blogini saavan entistä enemmän lukukertoja ja avartavan vähintään yhden ihmisen käsitystä käsittelemistäni aiheista. Tavoitteeni on oppia uutta kirjoittajana ja sisällön tuottajana, mutta myös ihmisenä. Toivon, että kirjoittaminen tulee aiheuttamaan minulle vielä jatkossakin samaa tyytyväisyyttä, kuin nyt.
Vuodelle 2021 on siis paljon toiveita ja tavoitteita. En tiedä, moniko niistä toteutuu tai mistä löydän itseni kirjoittamassa vuoden 2022 vastaavaa postausta. Uskon kuitenkin, että vuosi tuo paljon tullessaan.
