Kulttuurissamme on kerrassaan kummallisia ajatuksia siitä, miten seksiä harrastetaan. Meillä on sukupuoliin kietoutuneita oletuksia: miehet ovat aina valmiita seksiin, ja naisen tulee olla siveellinen ja suostua seksiin aina kumppanin tahtoessa, vaikka itsellä ei tekisikään mieli. Yhä useammin havahdumme siihen, etteivät nämä ajatukset pidä paikkaansa. Silti kulttuurissamme elää sitkeästi käsitys, jonka mukaan seksin tulisi olla spontaania, eikä siitä saisi puhua. Ajatus ei voisi olla pahemmin väärässä. Millaisista asioista nimenomaan tulisi puhua ennen seksiä etenkin, jos kyseessä on uusi kumppani?
HALUT. Vaikka mieliimme onkin iskostettu kulttuurisia käsityksiä siitä, mitä seksi terminä tarkoittaa, on se todellisuudessa paljon laajempi kirjo erilaisia asioita. Seksiksi tulisi yleisessä keskustelussa laskea kaikki seksuaalista nautintoa tuottavat asiat. Ihmiset kiihottuvat ja nauttivat erilaisista asioista. Emme voi automaattisesti tietää tai olettaa, mitä toinen haluaa. Pysyäksemme perillä toisen haluista, on meidän käytävä keskustelua kahdella tasolla: Mitkä asiat kiinnostaisivat sinua yleisesti lemmenleikeissä? Millaisesta seksistä nautit? Tämän lisäksi keskustelua on käytävä spesifimmällä tasolla: Mitä haluaisit tänään? Jokainen meistä tietää, ettei kaurapuuroa jaksa syödä joka päivä, vaikka siitä kuinka pitäisi. Joskus sitä haluaa aamupalaksi smoothien tai jogurttia. Sama pätee seksiin. Pesunkestävä lempeä rakastelija tuskin koskaan haluaa käyttää rakkaastaan halventavia termejä, vaikka siihen olisi kuinka suostumus. Sen sijaan vaihteeksi voi olla mukavaa kokeilla lemmiskellä eri lokaatiossa, asennossa tai vaikkapa toteuttaa täysin erilaista aktia, kuin yleensä. Jokainen BDSM-harrastaja tietää, ettei aina jaksa sessioida prikulleen samalla tavalla, vaan vaihtelu tuo tilanteeseen sävyä. Haluja ja toiveita ei kuitenkaan saa tuotua ilmi, ellei käy keskustelua.

MITEN HALUAMME OHJEITA. Elokuvat ja sarjat yrittävät väittää muuta, mutta kukaan ei ole seksijumala, joka onnistuu heti tuottamaan kaikille kumppaneilleen loputtomasti nautintoa. Olemme yksilöitä ja nautimme eri asioista. Sitä, mitä toinen haluaa, voi toki yrittää päätellä toisen ilmeistä, eleistä ja äännähdyksistä, mutta nopeammin pääsemme hommasta jyvälle ohjeita kyselemällä. Eri ihmisille toimivat erilaiset äänensävyt. Toiset kaipaavat kädestä pitäen ohjeistusta, jotkut kaipaavat tarkkoja sanoja, ja toiselle riittää hiukan osviittaa antava selitys. Kyselemällä, millainen ohjeistus toimii parhaiten, voidaan välttyä ohjeiden väärintulkitsemiselta ja nihkeiltä tunnelmilta.
RAJOITTEET: Vammat tai sairaudet eivät automaattisesti vie haluja pois, eivätkä vaikuta kykyyn heittäytyä lemmenleikkeihin toisen ihmisen kanssa. Ne kuitenkin saattavat vaikuttaa siihen, miten seksuaalisuuttaan voi toteuttaa. Esimerkiksi spastinen keho ei välttämättä väänny mihin tahansa asentoon. Vastaavasti esimerkiksi keho, jonka lihakset eivät ole kehittyneet normaalisti, ei jaksa kannatella itseään kuten muut kehot. Myös esimerkiksi polvivammat, nivelrikot tai muut vauriot on syytä ottaa huomioon. Ne eivät tee seksistä huonompaa, eikä asioiden läpikäyminen latista tunnelmaa. Päinvastoin se auttaa löytämään nopeammin skenaarioita, joissa molemmat voivat nauttia.

RAJAT. Avain nautinnollisen seksiin on kysymys: ”Mitä minä haluan, mitä toinen haluaa, ja miten nämä halut yhdistetään?” Aivan yhtä tärkeä on kysyä: “Mitä minä en halua ja mitä toinen ei halua?” Tämän kysymyksen läpikäyminen ennen aktia maalaa jo jonkinlaiset raamit intiimille kanssakäymiselle. Se luo turvaa: jos on kertonut aiemmin, ettei tahdo anaaliseksiä, voi nauttia kohtaamisesta ilman pelkoa, että takamukseen yllättäen tunkeuduttaisiin. Jos toinen ei tahdo nöyryyttää kumppaniaan, tietää partneri, ettei tule kuulemaan solvauksia tai saamaan osakseen nöyryyttävää kohtelua. Rajoista puhuttaessa on tärkeää huomioida ihmisillä olevan myös päivä- tai kertakohtaisia rajoja. Vaikka toinen olisikin yleensä halukas ottamaan suihin, ei voi kuitenkaan olettaa hänen olevan aina siinä mielentilassa. Vaikka toisen merkkaaminen kauniilla, suostumuksellisesta piiskaamisesta syntyneillä mustelmilla voi olla molemmista hauskaa, ei sellainen aina käy päinsä. Jos piiskattavalla on seuraavana päivänä televisioesiintyminen ei tämä välttämättä tahdo koko maailman tietävän mieltymyksistään.

EHKÄISY: Seksin kuuluu olla mukavaa ja nautinnollista velvollisuuden sijaan. Seksiin liittyvä pelottelupuhe ei toimi, vaan lisää seksuaaliseen kanssakäymiseen liittyvää turhaa ahdistusta syöden nautintoa. Vaikkei seksistä tule puhua kauhukuvien, kuten ”Jos harrastat seksiä saat kupan ja lukemattomia muita tauteja” kautta, on ehkäisystä tärkeä puhua. Iso osa nautintoa on turvallisuudentunteessa: kun henkilö tietää, ettei hän voi saada kumppaniltaan tauteja, tai tulla suunnittelematta raskaaksi.
Mikään ei ole riittävä syy jättää ehkäisykeskustelua käymättä. Vaikka raskaaksi voi tulla ainoastaan yhdynnässä, voivat taudit tarttua missä tahansa limakalvokontaktissa. Mikäli kondomi tuntuu epämiellyttävältä, tai vaikuttaa tuntoaistiin, kannattaa pohtia erilaista merkkiä, materiaalia tai kokoa. Vaihtoehtoja on lukemattomia. On myös tärkeä muistaa, että ainoastaan kondomit ja suuseksisuojat suojaavat taudeilta. Kysykää siis rohkeasti kumppaniltanne: ”Onko sinulla suuseksisuojaa/kondomia?” Älä hyväksy kieltävää vastausta. Sinulla on oikeus ehkäisyyn.
Ehkäisyvälineiden hankkimiseen voi liittyä häpeää, turhaan. Ehkäisyvälineiden hankkiminen on vastuullinen teko. Tavallisen ruokakaupan kassaa ei kiinnosta, mitä tuotteita laitat koriisi, ja ostotapahtumasi jälkeen kassa unohtaa sinut hetkessä. Seksuaaliterveyskauppojen myyjät puolestaan ovat alansa ammattilaisia, eikä heidän kanssaan käytyä ehkäisykeskustelua tarvitse jännittää. Jos et esimerkiksi tiedä, millainen kondomi olisi hyvä, kannattaa kääntyä seksuaaliterveyskauppojen myyjien puoleen.
Mikäli kumppani häpeilee ehkäisyn hankkimista, on hyvä kysyä itseltään, onko tämä ihminen valmis harrastamaan seksiä.
Muistettavaa taudeista ja testaamisesta: Seksitautitesteissä käyminen on olennainen osa omasta seksuaaliterveydestä huolehtimista. Se on vastuullista. Jos tautitesteissä joskus paljastuu tartunta, ei kyseessä ole maailmanloppu. Valtaosa seksitaudeista on parannettavissa lääkityksellä. HIV ei ole, mutta nykyään sen oireisto on hallinnassa toimivalla lääkityksellä. Toimivalla lääkityksellä oleva henkilö voi elää aivan tavallista elämää, eikä voi tartuttaa muita.
EPÄVARMUUDET LIITTYEN VAIKKAPA KEHOON, TAI OMAN NAUTINNON ILMENTÄMISEEN. Monella meistä on epävarmuuksia omaan kehoomme liittyen, oli kyse sitten rintojemme tai takamuksemme koosta, vatsamakkaroista, ihottumasta, arvista tai vaikkapa siitä, miltä sukuelimemme näyttävät. Jotkut häpeävät seksissä pitämiään ääniä. Häpeä voi johtua esimerkiksi aiemmista kohtaamisistamme ihmisten kanssa, mediasta omaksumistamme malleista tai siitä, miten vertaamme itseämme muihin.
Osa ihmisistä voi kokea kehodysforiaa, eli suoraa ahdistusta tietystä kehonosastaan. Dysforia aiheutuu esimerkiksi siitä, ettei biologinen sukupuoli vastaa omaa sukupuolikokemusta. Kehodysforiasta voi seurata suunnatonta pahoinvointia ja se voi vaikuttaa intiimiin kanssakäymiseen.
Oli kyse epävarmuudesta tai kehodysforiasta, on näistä tärkeä puhua etukäteen niillä sanoilla, jotka itsestä tuntuvat hyvältä. Jos henkilö ahdistuu vaikkapa rintojensa koskemisesta, ei hänen tarvitse sitä sietää. Jos epävarmuus puolestaan raukeaa vaikkapa rintoja tai muita kehonosia koskettamalla tai huomioimalla, kannattaa siitäkin puhua. Omista epävarmuuksista puhuminen saattaa pelottaa, mutta se voi hyvinkin olla avain nautinnolliseen seksiin.
Meidän on päästävä irti ajatuksesta, jonka mukaan seksistä puhuminen pilaisi sen harrastamisen. Kommunikaatio lisää turvallisuutta, sillä tieto siitä, että suostumusta kunnioitetaan, rauhoittaa ja mahdollistaa läsnäolon ja tilanteesta nauttimisen. Omista haluista kertominen luo paremmat mahdollisuudet sille, että kaikki osapuolet saisivat tilanteesta maksimaalisen nautinnon, eikä kukaan jäisi miettimään, että “olisinkin oikeastaan kaivannut jotain aivan muuta.”
Mainos: @valoatunneliin
Päädyit petiin sitten partnerin kanssa tai itseksesi, laadukkaat seksivälineet ovat loistava lisä puuhiin. Niiden käytöstä on hyvä opetella puhumaan rohkeasti, eikä omasta tai partnerin nautinnosta huolehtiminen välineitä hyödyntämällä ole missään nimessä huono juttu.
Suomalainen Valoa tunneliin valmistaa korkealaatuisia keraamisia tuotteita sekä sisustukseen että seksuaalisen hyvinvointiin. Yrityksen ydinarvoihin kuuluvat olennaisesti seksuaalisuuteen ja nautintoon liittyvän stigman vähentäminen, sekä seksuaalisuuden arkipäivästäminen tekemällä siitä helpommin lähestyttävää ja lisäämällä leikkisyyttä.
Valoa tunneliin valikoimaan pääset tutustumaan yrityksen verkkokaupassa, joka löydät tästä linkistä. Saan linkin kautta ostetuista tuotteista 10% komission.
Lue myös:
Millaista seksuaalisuuskuvasto kaipaan sarjoihin ja elokuviin?
Yksinkertaisia keinoja seksuaaliterveydestä huolehtimiseen
Tutustu myös Vammainen nainen – juttusarjaani, jossa pohdin, miten kulttuurinen tapamme suhtautua vammaisen naisen seksuaalisuuteen eroaa vammattomista naisista.