Vammaisuuden näyttämö on juttusarja, jossa käsittelen olemassa olevia median vammaiskuvastoja niin elokuvissa, sarjoissa, podcasteissa kuin kirjoissakin. Analyysissani kysyn, miten vammaisuus näytetään mediatuotoksessa? Oliko kuvaus uskottava? Mikä siinä ärsytti? Mistä olin iloinen? Mitä olisin mahdollisesti toivonut lisää?

Tällä kertaa tutkailtavanani on suomalaisen rikosdraamasarja Koskisen elokuvamittainen jakso Hukan enkelit. Jakso on katsottavissa Ruutu+-palvelussa. Normaalisti olisin innoissani jokaisesta vammaisuuden kuvauksesta suositussa sarjassa, mutta kun kyseessä on rikossarja, olen syystä hiukan skeptinen. Tavallisesti vammaiset näytetään kyseisessä genressä nimittäin joko puolustuskyvyttöminä uhreina, tai vammasta riippuen myös ymmärrystä vailla olevina ja/tai vammastaan katkeroituneina tyyppeinä.

Kun luin kuvauksen Koskisen jaksosta, tiesin mitä odottaa: kliseitä kliseiden perään. Vammaisia palvelutalon asiakkaita lahdataan. Toisaalta odotuksia ei nostanut sekään, miten minulle sanottiin: “jos katsot sen, saatat tarvita jotakuta suostumukselliseksi puruleluksi.”

3 suurta ongelmaa

KIELENKÄYTTÖ: Sanoilla on väliä. Eri termeihin ja erilaisiin kielellisiin valintoihin liittyy erilaisia mielikuvia. Kulttuurissamme on syyttä alettu karttaa käyttämästä sanaa vammainen. Näin tehtiin myös Koskisessa. En muista kuulleeni jaksossa juurikaan sanaa vammainen (paitsi vammaisten itsensä toimesta), mutta sen sijaan siinä viljeltiin sanaa invalidi, ainakin virkavallan toimesta. Koska sanaa käytettiin järjestelmällisesti, en voinut olla katsomatta sarjaa niin, etten olisi nähnyt sanavalinnan heijastelevan poliisien asenteita. Invalidi on suoralta käännökseltään epäkelpo.

Sanalla vammainen ei ole negatiivista alkuperää, kuten vaikka englanninkielisellä sanalla disabled eli ei-pystyvä, kykenemätön. Vammainen on virallisesti vain henkilö, jolla on vamma. Termiä kuitenkin karsastetaan ja pelätään, sillä sitä on kulttuurisesti alettu käyttää synonyymina sanalle tyhmä, typerä, huono. Karttamalla sanaa vammainen ei päästä eroon ongelmasta, sillä aivan samalla tavalla turhaan luotua uutta termiä voitaisiin alkaa käyttää haukkumistarkoituksiin. Käyttökelpoisen sanan käytön kieltäminen ei poista vammaisuuteen liitettyjä ennakkoluuloja ja asenteita. Onhan homoakin käytetty haukkumistarkoitukseen, vaikka se tarkoittaa samasta sukupuolesta (usein miehestä) kiinnostunutta. Siitä huolimatta kukaan ei ole ehdottanut, että homo termistä pitäisi luopua seksuaalista suuntautumista kuvaavana. Sen käyttöä haukkumasanana kuitenkin kritisoidaan ja hyvästä syystä. Sama suhtautuminen tulisi olla vammaisuudesta puhumiseen. 

KATKERAT VAMMAISET: Sarjan keskiössä on palvelutalo. Yleisesti ottaen voidaan ajatella, että palvelutalossa asuu hyvin erityyppisiä ihmisiä. Jaksossa olisi ollut aivan loistava mahdollisuus nähdä vammaisuuden kirjoa ihan vain haastattelemalla talon asukkaita. Tätä mahdollisuutta ei kuitenkaan käytetty hyväksi, vaan päinvastoin. Jaksossa vammaisuus typistettiin maailman haitallisimpiin kuvauksiin. 

Sarjan keskiössä on kolme vammautunutta miestä, joista yhden murha vie Koskisen tiimin Hukantuvan palvelutaloon. Nämä kolme, (tai yksi kuulopuheiden mukaan, sillä kuollutta Raimondia emme nähneet) oikeita kusipäitä. Kaikilla on päihdeongelma, ja he käyttäytyvät epäkunnioittavasti paitsi kanssa-asukkaita, myös kaikkia muita ympärillään olevia kohtaan. Heistä suorastaan huokuu viha ja katkeruus maailmaa kohtaan. He eivät ole koskaan hyväksyneet uutta toimintakykyään. Lopulta käy ilmi, että eräs näistä vammaisista on murhannut kaverinsa, sillä tämä oli aiheuttanut hänen vammautumisensa. Tämä lopun paljastuminen oli saada minut suuttumaan.

Ainoa vammainen, jota ei kuvattu aggressiivisena ja elämäänsä vihaavana, oli täysin autettava ja vieläpä enemmän tai vähemmän kujalla ympäröivän maailman tapahtumista. Kysynpähän vain: miksi?

Kulttuurissamme elää edelleen vahvoja negatiivisia käsityksiä vammaisuudesta. Vammaisen elämän ajatellaan olevan automaattisesti kurjaa. Vammaisuus ja etenkin vammautuminen nähdään usein menetyksenä. Vammautuneiden ajatellaan usein olevan katkeria ja vihaisia. Vammaisuuteen liittyy pelkoa ja meitä karsastetaan.  

On täysin totta, että toimintakyvyn muutos on shokki, ja tietyllä tapaa myös syntymävammaisena eläminen vaatii totuttelua ableistisessa yhteiskunnassa, vaikka syrjintää ei olisi. Ajatukset katkerista vammaisista eivät synny tyhjiössä, jotkut vammaiset eivät koskaan sopeudu uuteen tilanteeseensa. Ainoana kuvastona sarjassa ja alati muuallakin toistuvana narratiivina katkera vammainen on omiaan lisäämään eriarvoisuutta.

ASENTEET VAMMAISIA KOHTAAN: Paitsi, että jaksossa oli vahvassa roolissa katkeruus vammautumisesta, näkyivät negatiiviset asenteet vammaisia kohtaan myös hoitajilla. Erään hoitajan sanottiin avoimesti vihaavan Hukan enkeleitä. Ei siinä, kusipäisesti käyttäytyviä ihmisiä kohtaan saakin tuntea ärtymystä. On kuitenkin aivan eri asia sanoa, että meidän tulisi pysyä hiljaa ja piilossa, kiltisti, kuten vammaisia väitetysti vihaava hoitaja sanoi. Kusipäinen asenne kanssaihmisiä kohtaan ei ole hyväksyttävää, oli toimintakyky mikä hyvänsä. Vammaisilla on kuitenkin täysi oikeus pitää itsestään meteliä. Vammaisen on ok näyttää negatiivisia tunteita. Vammaisen ei tarvitse olla piilossa. Vammaisia vihaavan hoitajan asenne ei sinällään ole tuulesta temmattu – tälle alalle mahtuu jos jonkinmoista kulkijaa, ja minäkin olen törmännyt tyyppeihin, jotka ovat aivan väärällä alalla. Olisin silti kaivannut hiukan positiivisempaa yleisasennetta meitä toimintakykynormista poikkeavia kohtaan. Stereotypiat siitä, että vammaisen elämä olisi jotenkin kurjaa yhdistettynä vammaisten aliarvoiseen kohteluun, ovat omiaan haittaamaan tasa-arvon syntyä. 

Pienempänä ongelmana näin kliseisen rakkaustarinan. Katkera mies, Hannu Ketterä eräs Hukan enkeleistä, rakastui hoitajaansa. Käytän asumispalveluyksikön työntekijästä sanaa hoitaja, sillä he itsekin käyttivät sitä itsestään. On tärkeää nähdä vammaisia henkilöitä rakkauden ja halun kohteina, sillä se murtaa kuvaa meistä seksuaalittomina, passiivisina ja huonoina kumppaneina. Vammainen rakastumassa hoitajaansa on kuitenkin kulunut narratiivi. Se antaa kuvan, jonka mukaan vain hoitajat olisivat kyvykkäitä näkemään ihmisen kokonaisuutena silkan normista poikkeavan toimintakyvyn sijasta.

MITÄ KOSKISESSA TEHTIIN OIKEIN?

Vaikka kritisoin Hukan enkeleitä monesta asiasta täysin pätevästä syystä, tehtiin sarjassa myös jotain oikein. 

Alimitoitetut resurssit ja niiden kuvaaminen. Rehellisyyden nimissä, tämä meni melkein oikein. Asumispalvelut ovat usein aliresursoituja. Tämä voi näyttäytyä esimerkiksi jatkuvana kiireenä ja pitkinä vasteaikoina kutsuihin. Sarjassa lähestymistavaksi resurssipulaan oltiin valittu yövuoron puuttuminen, mikä mahdollisti yhden murhista. Yöaikaan asiakkailla on turvaranneke, joka hälyttää keskukseen, joka lähettää paikallisen turva-auttajan jelppimään hälytyksen tehnyttä.

En ole itse asunut palveluasumisessa vuosikausiin. Öitä ja muita hätätilanteita varten minulla oli kuitenkin sarjassa kuvatun kaltainen turvaranneke. Meinasin tukehtua kaakaooni, kun sarjassa ollut poliisi tokaisi: “Puoli tuntia on pitkä aika saada apua.” Onhan se, mutta tietäisipä hän todellisuuden. Käytän turvapuhelinta vain äärimmäisen harvoin, sillä en juuri ikinä tarvitse öisin apua. Oman kokemukseni mukaan turvapuhelin on aliresursoitu. Nopeimmillaan apu tulee puolessa tunnissa. Tavallisempaa on, että kutsun painamisesta avun saapumiseen kestää tunnista kahteen tuntia. Yksinkertaisuudessaan tämä johtuu pitkistä jonoista. Turva-auttajia on tarpeeseen nähden liian vähän liian suurella alueella. 

Vammaiset oman elämänsä tekijöinä. Vaikka jaksossa kuvattiinkin vammaiset katkerina ja heidän elämä jossain määrin yksitoikkoisena, oli pientä yritystä nähtävillä. Kun Koskinen lähtee tutkimaan ensimmäistä murhaa hän kysyy: “Miksei uhria ollut ilmoitettu kadonneeksi?” johon henkilökunta vastaa: “Eihän me tiedetty että se oli kadoksissa, ihmiset elävät täällä omissa kodeissaan ja tulevat ja menevät miten tahtovat.” Toisin sanoen vammaisuus ei tarkoita alituisen valvonnan alla olemista, kuten ei asumispalveluissa asuminenkaan. Jokaisella on oma elämänsä ja omat siihen liittyvät tarpeensa. Jokaisella tulee olla mahdollisuudet liikkua kodistaan ja elää kuten tahtoo. Harmillisesti tässä kuvauksessa tuo vapaus valittiin suunnata päihteiden käyttöön. 

Mitä haluaisin sanoa tekijöille?

Ymmärrän TV-sarjan perustuvan kirjoihin. Käsikirjoittajilla on aina adaptaatioita tehdessään tukalat paikat, sillä jos kirjasta poikkeaa liikaa, suututtaa fanikunnan. Kaikki tiedämme, kuinka kovaäänisiä loukkaantuneet fanit voivat olla. Täysin uskollisia alkuperäisteokselle käsikirjoittajat eivät uskoakseni tässäkään olleet, sillä he rustasivat kohtauksen, jossa Hukan enkelit kuvasivat Koskisesta somevideon, jonka oli tarkoitus antaa miehestä ableistinen ja vammaisia vihaava kuva. Enkelit olivat puhkoneet hänen pyöränsä renkaat ja ymmärrettävästi Koskinen suuttui tästä. Yksinkertaisen editoinnin avulla tilanne saatiin kuitenkin näyttämään siltä, kuin Koskinen olisi räyhännyt miehille näiden pyytäessä ovea auki. Toivoisin tekijöiden tarvittaessa ottavan suuriakin riskejä fanien suututtamisesta, sillä joskus käsikirjoitus vaatii suuriakin päivityksiä. Mitä olisin muuttanut?

Moninaisempi representaatio: Olisin, kuten jo aiemmin sanoin, halunnut nähdä myös muunlaisia vammaisia, esimerkiksi kuulusteluissa. Lisäksi olisin toivonut pääkolmikkomme olevan edes jotain muuta, kuin katkeria raivomyttyjä. Missä ovat harrastukset? Edes yhdellä miehistä voisi kuvitella olevan jokin intohimo. Kyllä Ketterän huoneessa oli piano, mutta hän ei vaikuttanut olevan siitä juuri kiinnostunut. 

Viitteitä rakkaustarinaan: Ketteräja hoitaja-Anniina ovat rakastuneet ja Anniina sanoo, ettei ole ikinä saanut sellaista hellyyttä keneltäkään. Vaikka inhoan avustaja – avustettava -rakkaustarinoita, olisin kaivannut jotain viitteitä heidän välisestään suhteesta aiemmin. En myöskään osta sitä, ettei Anniina ole koskaan saanut sellaista hellyyttä keltään, sillä yhtään mikään tässä miehessä ei viittaa siihen, että hän olisi kyvykäs mainittuun hellyyteen. 

Motiivit vaihtoon: Itkin turhautumista kun ymmärsin kaikkien tapahtumien motiivin olleen kosto. Ei kosto esimerkiksi rakkaan viemisestä, vaan kosto vammauttamisesta. Edes toisen henkilön motiivi tai *nimi* vammautumisen syy olisi saanut olla jokin muu kuin kosto, sillä tämä teos viestii selvästi: “Vammautuminen on koko elämän raiteiltaan suistava tapahtuma, josta ei pääse yli, ja joka muuttaa ihmisen pahaksi”. 

Kaikkinensa tämä Koskisen tarina oli kokemus, joka ei ollut ottanut huomioon aikaa. Harvoin ongelmana on se, että adaptaatio on liian uskollinen alkuperäisteokselle, mutta tämän tuotoksen kohdalla näin todellakin oli. Jotta jakso olisi ollut sensitiivinen, eikä olisi toistanut vammaisuuteen liittyviä stereotypioita, olisi se eittämättä vaatinut suuria muutoksia käsikirjoitukseen. Tässä olisin itse ollut valmis ottamaan riskin muutoksista, sillä tällaisenaan en voi suositella jaksoa kenellekään.

Lue myös:
Vammaisrepresentaation sudenkuopat