Tässä postauksessa tullaan kertomaan seksologien työstä, seksityöntekijöistä ja sijaispartnereista ja siitä, miten nämä työt tukevat kukin omalla tavallaan seksuaalista hyvinvointia. Kuinka monesti olet tuntenut itsesi epävarmaksi uuden seksikumppanin kanssa? Oletko joskus katsonut peiliin tuntien kehoasi kohtaan inhoa, häpeää tai suoranaista vihaa? Oletko halunnut jotain, mutta sanat ovat juuttuneet kurkkuun? Monestiko olet tavannut ihmisen, jonka kanssa… Jatka lukemista Mitä ovat seksuaalista hyvinvointia tukevat ammattilaiset?
Miten lisätä inklusiivisuutta työmaailmassa?
Työmarkkinoilla sanotaan olevan huutava pula työntekijöistä. Samaan aikaan joidenkin selvitysten mukaan jopa 80% vammaisista on työmarkkinoiden ulkopuolella, joko työttöminä tai työkyvyttömyyseläkkeellä. Tämä ei suinkaan johdu siitä, etteikö meissä vammaisissa olisi valtavasti potentiaalia. Meidän työllistymistämme estävät paitsi ennakkoluulot, myös työhön liittyvät rakenteet. Miten työkulttuurista saisi inklusiivisemman, ja millaisiin taustatekijöihin panostamalla vammaisten olisi helpompi löytää itsensä osana… Jatka lukemista Miten lisätä inklusiivisuutta työmaailmassa?
Miksi vammaisia on työmarkkinoilla niin vähän?
Työmarkkinoillamme on huutava pula työntekijöistä. Samaan aikaan joidenkin tutkimusten mukaan vammaisia on työttömänä noin 80%. Työttömyys ja työkyvyttömyys eivät suinkaan tarkoita samaa asiaa. Vammaisten palkkaaminen voisi olla osittainen ratkaisu työvoimapulaan. Millaiset seikat estävät vammaisia työllistymästä ja toimimasta työssä? TYÖLLISTYMISEN HAASTEET Meissä vammaisissa on valtavasti valjastamatonta potentiaalia, joka saattaa kaatua ableismiin tai muuten meihin kohdistuviin oletuksiin.… Jatka lukemista Miksi vammaisia on työmarkkinoilla niin vähän?
Mikä on CP-vamma?
Tänään 6.10. vietetään kansainvälistä CP-päivää! CP on yksi yleisimmistä neurologisista vammoista. Siitä ja sen synnystä tiedetään lääketieteellisesti paljon, mutta yleisen keskustelun perusteella vain vähän. Luultavasti osasyy tähän tietämättömyyteen on vammaisten tasapäistäminen. Toisin sanoen ajatellaan, että kun on tavannut yhden vammaisen, on jotenkin maagisesti perillä siitä, millaista kaikkien vammaisten elämä on. Totuus on kuitenkin toinen, sillä… Jatka lukemista Mikä on CP-vamma?
12 tapaa mokata seksissä
Meillä on kummallisia käsityksiä siitä, miten seksin harrastamisen tulisi mennä. Näitä käsityksiä ohjaa kulttuurinen tapa puhua seksistä ja seksuaalisuudesta, joka korostuu erityisesti mediassa, mutta myös kasvatuksessa. Nämä käsitykset johtavat mitä erikoisempiin käytösmalleihin. Sammakoiden suusta päästäminen puolestaan johtaa mielipahaan ja usein intiimitilanteen keskeytymiseen. Millaisia juttuja kannattaa välttää sanomasta tai tekemästä kesken seksin, jos ei tahdo koko… Jatka lukemista 12 tapaa mokata seksissä
Mitä puhua ennen petihommia?
Kulttuurissamme on kerrassaan kummallisia ajatuksia siitä, miten seksiä harrastetaan. Meillä on sukupuoliin kietoutuneita oletuksia: miehet ovat aina valmiita seksiin, ja naisen tulee olla siveellinen ja suostua seksiin aina kumppanin tahtoessa, vaikka itsellä ei tekisikään mieli. Yhä useammin havahdumme siihen, etteivät nämä ajatukset pidä paikkaansa. Silti kulttuurissamme elää sitkeästi käsitys, jonka mukaan seksin tulisi olla spontaania,… Jatka lukemista Mitä puhua ennen petihommia?
Mitä jokaisen polyamoriaa harkitsevan tulisi miettiä?
Länsimaisessa kulttuurissa yksiavioisuus eli monogamia on ollut pitkään vallalla oleva käytäntö, sekä vakavan ja vakavasti otettavan parisuhteen merkki. Se ei kuitenkaan ole ainoa tapa järjestää ihmissuhteita, eikä historiallisestikaan ole aina toimittu niin. Monisuhteisuudesta puhutaan yhä enemmän. Tämä on hyvä, sillä kaikille monogamia ei sovi. Samaan aikaan se, että teemasta puhutaan enemmän, voi herättää kiinnostuksen verrattain… Jatka lukemista Mitä jokaisen polyamoriaa harkitsevan tulisi miettiä?
Mitä olen oppinut fysioterapeuteiltani?
Monelle vammaiselle osaava, asiantunteva fysioterapeutti, jonka kanssa kemiat kohtaavat, on suunnattoman tärkeä itsenäisen ja kivuttoman, osallistuvan elämän elämisen kannalta. Fysioterapian ensisijainen tavoite on luonnollisesti parantaa henkilön toimintakykyä ja liikeratoja. Tavoitteiden saavuttamiseksi on tärkeää, että terapeutin ymmärrys kuntoutuksesta kohtaa asiakkaiden omien tarpeiden kanssa. TÄSTÄ voit lukea, millainen merkitys pitkillä asiakassuhteilla on kuntoutuksessa. TÄSTÄ puolestaan voit lukea… Jatka lukemista Mitä olen oppinut fysioterapeuteiltani?
Miksi laitoskuntoutus on tärkeää?
Kirjoitan tätä postausta surullisin mielin. 4.9.2023 sain tiedon, että kuntoutuspaikka, jossa kasvoin tytöstä naiseksi, ja uskalsin ensimmäisiä kertoja koetella rajojani ja kapinoida, suljetaan pysyvästi. Vuosina 2008-2020 sain kutsua Sopparia, nykyisemmin Verve Lahtea, kesäkodikseni ennen kuin Kela päätti, etten hyödy laitoskuntoutuksesta. Itkin ensimmäisenä kesänä, kun päätös oli kieltävä. Itkin onnesta keväällä 2023 saadessani kuulla myöntävästä päätöksestä:… Jatka lukemista Miksi laitoskuntoutus on tärkeää?
Mitä jokaisen tulisi muistaa someaktivismista?
Aloittaessani blogini tahdoin purkaa turhautumistani siihen, miten eriarvoisessa asemassa vähemmistöt ovat suhteessa enemmistöön. Ajan kanssa sisältöni muutti sävyään ja tarkoitustaan: Tahdoin normalisoida erilaisuutta ja toimia vertaistukena. Alkuun aktivismini ei ollut johdonmukaista, tai tarkoin suunniteltua, toisin kuin nykyään. Mitä hiotummaksi sisältöni muuttuu, sitä enemmän käytän siihen aikaa. Tunnen ylpeyttä siitä, miten paneudun asioihin. Alkaessani tehdä aktivismia… Jatka lukemista Mitä jokaisen tulisi muistaa someaktivismista?