Vaitiolovelvollisuudesta


Meillä vammaisilla on rajoitteistamme riippuen hyvin vähän yksityisyyttä verrattuna tavallisiin tallaajiin. Elämässämme on vääjäämättä ylimääräisiä apukäsiä, jotka meidän on pakko päästää iholle, halusimme tai emme. Avustajat näkevät elämästämme puolen, jota ystävät tai kumppani eivät välttämättä näe. Usein he näkevät sivusta myös esimerkiksi sosiaalista elämäämme.

Työsuhteissa on usein alasta riippumatta ainakin jonkinlainen vaitiolovelvollisuus. Sama velvollisuus on myös henkilökohtaisen avustajan työssä. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että ko. työssä molemmin puolisen vaitiolon merkitys korostuu. Ennen kun joku rupeaa urputtamaan, että eihän tässä työsuhteessa mitään valtionsalaisuuksien tasoisia juttuja ole, niin en väitäkään niin. Työssään avustaja pääsee katsomaan vammaisen elämää hyvin läheltä ja näkee intiimejäkin asioita.  Siksi se, että kyseessä on virallinen ja ihan oikea työsuhde, voi toisinaan hämärtyä.

Avustajan palkkaaminen vaatii avustettavalta luottamusta ja tietynlaista uskallusta ”hypätä tuntemattomaan”, koskaan kun ei voi tietää millaiseksi palkattu ihminen lopulta paljastuu. Rekrytoidessa täytyy uskoa ihmisten hyväntahtoisuuteen ja luottaa omaan vaistoonsa.

Joskus vaisto pettää ja huomaa, että omia asioita on surutta levitelty pitkin kyliä. Toisinaan on tapahtunut erehdys, ja on ajateltu, ettei asian x kertominen voi haitata ketään, sehän oli täysin viaton. Todellisuudessa vaitiolovelvollisuus koskee kaikkea työvuorossa tapahtunutta, ellei kyseessä ole kaltoinkohtelu tai muu vastaava. Silloinkin asia on vietävä eteenpäin oikeita reittejä pitkin, enemmin kuin juoruamalla naapureiden kummit ja kaimatkin läpi. Jos jotain työvuorossa tapahtunutta asiaa on syystä tai toisesta päästävä purkamaan, mutta kyseessä ei ole mitään sellaista, joka pitäisi viedä eteenpäin korkeampien tahojen tietoon, on netissä olemassa esimerkiksi avustajien vertaistukiryhmiä. Näissä ryhmissä on kuitenkin puhuttava niin, ettei asianosaisia voi tunnistaa.

Ennen kun työpäivästään avustettavan kanssa alkaa puhua mitään, on hyvä pysähtyä miettimään, miltä itsestä tuntuisi, jos tuntemattomat ihmiset tietäisivät esimerkiksi ihmissuhdekuvioistasi, raha-asioistasi, kotisi kunnosta tai siitä, miten käyt vessassa. Koska ihmiset ovat yksilöitä ja toiset ovat tarkempia yksityisyydestään kuin toiset, on hyvä keskustella jo työsuhteen alussa, millaisista asioista on ok mainita lähipiirille, jos mistään. Esimerkiksi retki Särkänniemeen voi tuntua täysin harmittomalta asialta kertoa, mutta jollekin jopa tuollaisen asian kertominen voi olla liikaa.

Se, mikä avustajilta ja jopa meiltä vammaisilta tuntuu toisinaan unohtuvan, on, että työsuhteen sisäisistä asioista on edelleen vaitiolovelvollisuus, vaikka ko. pesti olisikin loppunut. Näin ollen avustaja ja avustettava voisivat hyvin kertoa keskinäisistä asioistaan, jotka tapahtuivat tahi tapahtuvat työsuhteen päätyttyä, jos sellaisia olisi, mutta aiemmista asioista pitäisi edelleen pitää suu supussa. 

Kunnioitetaan siis toistemme yksityisyyttä!

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.