Sellainen seksuaalinen kanssakäyminen, jossa molemmat osapuolet eivät ole osallisina omasta halustaan, on rikosoikeudellisesti rangaistava teko. Vaikka olisi kerran antanut suostumuksensa, se ei tarkoita, että vastaus on aina vastaavassa tilanteessa kyllä. Vaikka suostumuksen alussa antaisikin, on tilanne ok keskeyttää koska vain. On kuitenkin huomioitavaa, ettei se, että henkilöllä on jälkikäteen huono mieli jostakin tapahtuneesta aktista, tarkoita,… Jatka lukemista Yes means yes, no means no ja muita suostumusmalleja
Avainsana: kunnioitus
Rajojen tunnistamisesta
Ihminen kaipaa hyväksyntää ja rakkautta. Joskus haemme näitä väärillä tavoilla. Usein, jos emme ole itsemme kanssa sinut, hakeudumme vääränlaisiin suhteisiin. Sellaisiin, jotka ovat meille myrkyllisiä. Saatamme antaa itsestämme liikaa. Menettää itsenäisyytemme. Voimme alkaa käyttäytyä tai pukeutua toisen ihmisen toiveiden mukaan. Tämä saattaa kuulostaa absurdilta. Todellisuudessa tällaiseen suhteeseen ajautumiseen ei tarvita kuin huono itsetunto tai joku… Jatka lukemista Rajojen tunnistamisesta
Vammaisten seksuaalisuuden kummastelusta ja fetisoinnista
Jokaisella on erilaiset seksuaaliset mieltymyksensä. Se on ok niin kauan, kun niitä toteuttaa tavalla, joka ei ole laiton, aiheuta toiselle sellaista kipua, jonka tuottamisesta ei ole erikseen sovittu, tai tunnu vastapuolesta epämiellyttävältä. Fetissit ovat ok, niistä on tärkeä puhua, jotteivät ihmiset kokisi turhia kriisejä omista haluistaan ja ajatuksistaan. Toisinaan vammaisuus on fetissi ja sillä kulmalla… Jatka lukemista Vammaisten seksuaalisuuden kummastelusta ja fetisoinnista
Jokaisella on oikeus omiin rajoihin
Erilaisuus nähdään usein joko pelottavana tai kiehtovana asiana. Toisinaan nämä kaksi tuntemusta elävät rinnakkain. Jos erilaisuuden ohi ei nähdä, katoaa ihmiseltä usein muiden silmissä alitajuisesti perusoikeudet. Esimerkiksi oikeus vapauteen ja koskemattomuuteen. Olen puhunut ennenkin ohimennen siitä, kuinka jossain baarissa saattaa kuulla asiattomia kommentteja tuntemattomilta tai joku saattaa yrittää istua syliin konsertissa. Meinasin vetää kunnon ahdistuskohtaukset… Jatka lukemista Jokaisella on oikeus omiin rajoihin
Vaitiolovelvollisuudesta
Meillä vammaisilla on rajoitteistamme riippuen hyvin vähän yksityisyyttä verrattuna tavallisiin tallaajiin. Elämässämme on vääjäämättä ylimääräisiä apukäsiä, jotka meidän on pakko päästää iholle, halusimme tai emme. Avustajat näkevät elämästämme puolen, jota ystävät tai kumppani eivät välttämättä näe. Usein he näkevät sivusta myös esimerkiksi sosiaalista elämäämme. Työsuhteissa on usein alasta riippumatta ainakin jonkinlainen vaitiolovelvollisuus. Sama velvollisuus on… Jatka lukemista Vaitiolovelvollisuudesta
Kummallisia kohtaamisia
Minusta on kerta kaikkiaan kamala mennä sellaisiin sosiaalisiin tilanteisiin, joissa on useampi minulle tuntematon ihminen. Asioiden hoitaminen puhelimitse on pahin painajaiseni. Kyllä, siitäkin huolimatta, että soitan puheluita työkseni. Siinä minulla on selkeä rooli, jonka taakse suojautua. Vammaisena joudun toisinaan mitä kummallisimpiin tilanteisiin. Ehkä sosiaalinen ahdistukseni johtuu juuri niistä? Jaan muutaman tilanteen teidän kanssanne: Ihmisten hätä… Jatka lukemista Kummallisia kohtaamisia