Henkilökohtainen apu mahdollistaa vammaisen itsenäisen ja omannäköisen elämän. Koska jokainen on yksilö, vaihtelee henkilökohtaisen avustajan työ hyvin paljon vammaisen tarpeiden ja toiveiden mukaan. Näin ollen jokaiselta avustajalta odotetaan hiukan eri valmiuksia. Herääkin kysymys onko avustajan tutkinto uhka vai mahdollisuus. Vaikka toimenkuva vaihtelee, ei työ ole rakettitiedettä ja sitä voi tehdä kuka vain, kunhan asenne on kohdillaan ja suhtautuminen on oikea. (Vai voiko sittenkään?)
Elämäni on värikästä, eivätkä päiväni ole samanlaisia. Siitä huolimatta on tärkeää, että jokainen apukäsinäni työskentelevä oppii tiettyjä asioita. Uskon suurimman osan apua tarvitsevista samaistuvan näihin:
Täsmällisyys ja yleinen siisteys. Vaikeatkaan rajoitteet eivät sulje pois mahdollisuutta kiireiseen elämään. Koska vammaisen toimiva arki mitä todennäköisemmin riippuu apukäsistä ainakin jossain määrin, on avustajan olennaista olla paikalla oikeaan aikaan.
Useilla vammaisilla avustaja on läsnä nimenomaan koti – tai työympäristössä arjen askareissa. Kyseessä on siis poikkeuksellinen työympäristö, jota tulee kunnioittaa aivan eri tavalla kuin vaikkapa toimistotiloja. Koti on yksityinen tila, johon avustaja päästetään pakon sanelemana. Näinpä jäljet tulee aina siivota ja tavarat laittaa paikalleen. Siivotessa pitää olla huolellinen, eikä hutiloida ajatuksella “kunhan on vähän sinnepäin.”
Kysyminen, ennen kuin lainaa jotain. Ainakin allekirjoittaneen kodissa on täysin ok, että avustaja saa oikein väsyneenä keittää kahvit, tai jos jotain paikkaa särkee, voi kaapista napata särkylääkkeen. Laturin lainaaminen nyt on itsestäänselvyys. Siitä huolimatta toistan, koti on yksityinen. Vaikka tietäisit jonkin asian lainaamisen olevan ok, kysy siihen silti lupa. On nimittäin hyvin pöyristyttävää huomata vieraan penkovan kaappeja tai laatikoita ilman, että itse on pyytänyt siellä käymään, tai että avustaja on ilmaissut tarvitsevansa sieltä jotain.
Kuunteleminen ja kommunikointi. Avustajan tärkein tehtävä on toimia rajoitteiden kanssa elävän käsinä ja jalkoina silloin, kun hänen oma toimintakykynsä ei riitä. Auttamistilanteissa on tärkeä kunnioittaa avustettavan tahtoa ja toiveita siitä, kuinka hän tahtoo asiat hoidettavan. Kuunteleminen on ensiarvoisen tärkeää.
Jos tuntuu, ettei ole ihan varma, ymmärsikö ohjeet tahi tehtävänsä oikein, kannattaa asia varmistaa. Ärsyttävää on vasta se, jos huomaa toisen tehneen asiat aivan toisella tavalla, kuin oli itse tarkoittanut ja joutuu pahimmassa tapauksessa pyytämään jonkun tekemään homman uudestaan, vaikka moiseen ei ollut varannut aikaa.
Me vammaiset, kuten kaikki muutkin ihmiset, osaamme toisinaan olla hankalia. Ihmisyyteen kuuluu se, että toisinaan on huonoja päiviä. Osalla meistä vammaisista päivien laatuun voi vaikuttaa myös se, ettei ole ihan sinut itsensä kanssa ja potee vammakriisiä. Avustajan tulisi ymmärtää tätä ja yrittää sivuuttaa selkeät huonot päivät, olla ottamatta niitä itseensä.
Ja ei, ennen kuin joku vetää herneet nenään tai pyörtyy kauhistuksesta, en tietenkään tarkoita, että avustajan tulisi sietää työnantajaltaan tai asiakkaaltaan kohtuutonta käytöstä. Vammaisen tulee muistaa, että hän on ns. johtoroolissa ja hänen tulee käyttäytyä sen mukaisesti, kohdella avustajaansa kunnioittavasti ja ennen kaikkea asiallisesti. Avustaja on kuitenkin siellä mahdollistamassa hänen arkensa.
Avustajan ja avustettavan työsuhde on omalla tavallaan poikkeuksillisen läheinen silloinkin, kun kumpikaan osapuoli ei jaa mitään henkilökohtaisesta elämästään, vaan pysyy tiukasti työasioissa. Työsuhteen luonteen vuoksi on ensiarvoisen tärkeää, että molemmat uskaltavat avata suunsa, jos jokin kanssakäymisessä hiertää. On tärkeää, että kumpikin tuntee olonsa mukavaksi ja luontevaksi.
Toisaalta avustajan on opittava kuuntelemaan myös itseään. Tiedän, että työntekijäni pitävät minua reiluna ja hyvänä pomona, joka pyrkii parhaansa mukaan huomioimaan kaikkien toiveet esimerkiksi vapaiden kanssa. On yleistä, että reiluus palkitaan sillä, että avustettavan arkea helpotetaan mm. singahtamalla lyhyellä varoajalla SOS-tilanteiden sijaiseksi. Työnantajan näkökulmasta tällainen toiminta on ihailtavaa, mutta avustajan täytyy tunnustella, vaikuttaako tarjottu työputki hänestä liian suurelta suhteessa muuhun elämään? Sellaisista vuoroista, joita ei ole vielä lyöty lukkoon, on mahdollista kieltäytyä. Työ kun ei saa olla koko elämä, eikä itseään saa viedä työn vuoksi äärirajoille.
Toisen yksityisyyden kunnioittaminen. Vammaisen arki tulee apukäsille vääjäämättä tutuksi. Toisen kanssa saatetaan viettää hyvin paljon aikaa, osittain pakon sanelemana, sillä ilman avustajaa ei rajoitteiden kanssa pärjätä. Joskus jaetaan asioita, jotka eivät työsuhteeseen suoraan kuulu. Se ei ole poissuljettua, etteikö työsuhteesta voisi muodostua jonkinasteinen ystävyys joka ei kuitenkaan saa sekoittaa rooleja tai velvollisuuksia työajalla.
Vaikka työpäivinä puhuttaisiin kuinka vähän tai paljon tahansa, on vammaisella (kuten avustajallakin) oikeus yksityisyyteen. Tietenkin asioista, kuten ihmissuhteista voi kysyä kuin ohimennen, jos sellaisesta on ollut tapana keskustella, mutta utelu ei ole hyväksyttävää. Täytyy aistia tilannetta. Onko toinen sillä tuulella, että hän tahtoo puhua yhtään mistään? Onko tästä soveliasta kysyä? Jos avustettava (tai avustaja) toteaa, ettei halua puhua asiasta, ei kannata ottaa itseensä. Siinä tuskin on mitään henkilökohtaista. Avustajan on hyvä hahmottaa sekin, että vaikka hän olisi nähnyt jonkin tilanteen ja tiennyt asian x tapahtuneen, ei se tarkoita, että vammainen välttämättä tahtoisi puhua siitä.
Sosiaaliset tilanteet voivat olla avustajan kannalta haastavia. Vaikka hän joutuisi olemaan läsnä silloin, kun vammainen esimerkiksi viettää iltaa ystäviensä kanssa, täytyy hänen olla kuin ei olisikaan. Lähtökohtaisesti hän ei ole osa keskustelua, vaikka työntekijä asiakas tahi työnantaja olisivat kahdestaan kuinka puheliaita tahansa. Tilannetta helpottaa, jos avustaja voi mennä toiseen huoneeseen silloin, kun häntä ei juuri tarvita.
Yksityisyyden kunnioittamiseen liittyy vahvasti myös vaitiolovelvollisuus.
Oma-aloitteisuus, mutta toisaalta kyky sietää joutilaisuutta. Joskus on tilanteita, jolloin ei yksinkertaisesti ole mitään, mitä avustajalle voisi antaa tehtäväksi. Tällöin avustajan täytyy kyetä sietämään tekemättömyyttä, sillä mikään ei ole kamalampaa kuin käsinkosketeltava kiusallisuuden ilmapiiri, kun työntekijä ei tiedä miten olla. Kirja, käsityöt, tai rästissä olevat kouluhommat käyvät ainakin minun puolestani avustajalle tylsän hetken puhteeksi, kunhan hän on valmis toimeen heti, kun häntä tarvitsen. Vastaavasti toivon, että avustajani osaavat huomata itse esimerkiksi täyden pyykkikorin tai pesevät likaiset tiskit ilman. että että muistan asiasta erikseen mainita.
Mainitsemani asiat saattavat kuulostaa kokeneesta avustajasta tai kanssainvoista itsestäänselvyydeltä. Oltuani useamman vuoden työnantajana, olen huomannut, ettei näin kuitenkaan ole. Jos on esimerkiksi toiminut aiemmin vain firmassa, saattavat jotkin käsitykset tai käytösmallit olla turhan pinttyneitä. Vastaavasti taas, jos esimerkiksi vammaisuudesta tai työelämästä ylipäätään ei ole aiempaa kokemusta, saattavat jotkin mainitsemani asiat olla vielä hukassa työnsä aloittavalta avustajalta.
