Voiko henkilökohtaisen avun tarvitseminen vaikuttaa identiteetin ja luonteen muodostumiseen? Uskallan väittää, että kyllä. Avustajan tehtävä on turvata vammaisen omannäköinen elämä. Henkilökohtaisen avun tarkoitus ei ole puuttua vammaisen elämään tai ohjata valintoja. Avustajan tehtävä on toimia käsinä ja jalkoina silloin, kun omat eivät riitä. Lue tästä, miten avustaja voi kuitenkin vaikuttaa valintoihin ja tästä, mitä avun tarvitseminen on minulle opettanut. Vaikka nämä tukitoimet on tarkoitettu juuri sellaiseen arkeen, jota tahdon elää, on se vaikuttanut myös siihen, miten näen itseni
Identiteettikriisi: Henkilökohtainen apu on monelle vammaiselle välttämättömyys. Se tarkoittaa sitä, että elämässä on ihminen, jota siihen ei välttämättä muuten päästäisi. Toisen mahdollisesti tiivis läsnäolo voi korostaa omia rajoitteitaan. Voi alkaa miettiä, onko muuta, kuin rajoitteensa? Kuinka suuri osa omaa itseä rajoitteet ovat? Antaako niiden määrittää itseään ja jos antaa, onko se hyvässä vai pahassa? Mitä ominaisuuksia, joista on elämässä hyötyä, avun tarvitseminen voi korostaa? Onko apu ja siihen toisinaan liittyvät ongelmat omiaan lisäämään vammaisuuteen liittyviä yhteiskunnan stereotypioita? Alanko itse uskoa näitä olettamuksia ja käyttäytyä niiden mukaan, vai taistelenko niitä vastaan? Näihin kysymyksiin ei ole helppoa ja yksiselitteistä vastausta. Siksi olisi tärkeää, että näitä pääsisi pohtimaan yhdessä ammattilaisen kanssa. Lue lisää siitä, miksi mielenterveyspalvelut olisi hyvä ottaa osaksi kuntoutusta.
Rauhallinen johtaja: Henkilökohtaisten avustajien ringin pyörittämiseen liittyy paljon vastuuta. Vastuuta, johon monet joutuvat kylmiltään. Lue, miksi henkilökohtaisen avustajan työnantaja hyötyisi koulutuksesta. Varsinkin silloin, jos on monta avustajaa, joiden menot tulee ainakin jossain määrin ottaa huomioon: On pakko miettiä asioita monelta kantilta, ja omata rautaiset hermot. Mahdolliset konfliktit tulee hoitaa mallikkaasti, toista osapuolta kuunnellen. Tossutettavaksi ei kuitenkaan ole varaa sortua. Voisin sanoa usean eri ihmisen pyörimisen elämässäni myös hillinneen tempperamenttiani.
Puolensa pitäjä: Usein, siis aivan liian usein, törmää julkisilla paikoilla siihen tilanteeseen, että muut puhuvat minun ylitseni avustajilleni. Olen oppinut siihen, etten tulistu tästä. Sen sijaan, osaan ohjata avustajieni niin, etteivät he reagoi kysymyksiin, joihin minun pitäisi vastata. Käännän keskustelun rauhallisesti itseeni ja osoitan vastapuolelle, että olen se ensisijainen keskustelukumppani. En tyydy alentuvaan kohteluun vaan vaadin tulla kohdatuksi tasa-arvoisena ihmisenä.
Aktivismi osaksi elämää: Henkilökohtaisen avun käyttäjänä olen huomannut, kuinka heikossa yhteiskunnallisessa asemassa me vammaiset olemme. Joudumme taistelemaan oikeuksistamme. Kohtaamme yhteiskunnan ennakkoluuloja, joihin pahimmassa skenaariossa alamme itsekin uskoa. Ilman avuntarvettani en olisi löytänyt yhtä oman identiteettini kulmakivistä: Ihmisten oikeuksien puolustaja. Haluan painottaa, että vamma itsessään ei tee ihmisen elämästä huonompaa tai haastavampaa. Se, miten yhteiskunta on rakentunut, ja kuinka meidät kohdataan, vaikuttaa elämän mielekkyyteen.
Lue myös:
Asiat, joita jokaisen avustajana työskentelevän tulisi mielestäni oppia
Onko avustajan sukupuolella väliä?
Milloin vammainen voi olla oma itsensä?
