Mustasukkaisuus puhuttaa paljon. Usein sen ajatellaan olevan huono asia: Ko. tunteen vallassa olevassa ihmisessä on jotain vikaa, tai että hän ei luottaisi kumppaniin. Totuus ei välttämättä ole se. Pieni mustasukkaisuus on tervettä. Se osoittaa, että ihminen välittää toisesta, että toinen on hänelle tärkeä.
Silloin jos mustasukkaisuus alkaa vaivaamaan mieltä ja häiritsemään henkilön omaa toimintaa, kuten esimerkiksi ilmenemään pakkomielteisinä ajatuksina, on kyse ongelmista. Hyvässä parisuhteessa ollaan avoimia menemisistä ja tekemisistä, eikä pidetä salaisuuksia. Jokaisella on kuitenkin oikeus minuuteen ja yksityisyyteen, eikä aivan kaikkea tarvitse jakaa. On hyvä tietää toisinaan turvallisuussyistä, missä toinen menee. On luonnollista, että toisen liikkeet kiinnostavat. Kaikkea ei kuitenkaan tarvitse raportoida. Eikä toisen kulkemisia saa rajoittaa.
Henkilökohtaisesti koen, että mustasukkaisuus ei välttämättä johdu niinkään luottamuspulasta vaan pikemminkin sitä kokevan omista epävarmuuksista. Pelosta, että toinen lähtee paremman matkaan, oli kyseessä sitten ystävyys- tai parisuhde. Pelosta, että toinen ymmärtää, ettei epävarma yksilö olekaan tarpeeksi hyvä, tai kuinka rikki hän on. Pelosta, ettei riitä. Riittämättömyyden tunne on monelle itsetunto-ongelmista kärsivälle tuttu tunne. Myös minulle.
Myönnän että joskus olen ollut mustasukkainen kuin mikä ja ahdistunut pienistäkin asioista valtavasti. Harvemmin olen sitä kohteelle näyttänyt, vaan pohdin asioita omassa pienessä päässäni melkein tuskastumiseen asti. Toisinaan puhuin asioista ystävilleni ja päädyimme puimaan asioita pitkään teekupposen äärellä. Ystävälle puhuminen helpotti toki ajatteluani ja mieltäni hetkeksi. Se ei kuitenkaan ratkaissut ongelmia pysyvästi, vaan enemmin tai myöhemmin ahdistuin jälleen. Vasta se, kun ymmärsin omien ongelmieni syitä, sekä se, että osasin sanoittaa tuntemuksiani kulloisellekin kumppanille, auttoi asiaa.
Usein avoimessa – tai polysuhteessa olevilta kysytään, eivätkö he ole mustasukkaisia kumppanistaan. Jos toiseen luottaa ja säännöt ovat selvät, ei tarvetta tuolle musertavalle tunteelle ole. En kokenut juurikaan mustasukkaisuutta avoimessa suhteessani (tai polysuhteessa sen koommin). Suurin osa näistä kerroista oli suljetuissa suhteissa. Erään kerran avoimessa ollessani koin kuitenkin suurta riittämättömyyden tunnetta. Hain itse ko. suhteessa spontaaniutta muualta, koska varsinaisesta suhteestani se kumppanista riippumattomista syistä puuttui, olin siis yksinomaan vammattomien suhteen ulkopuolisten henkilöiden kanssa. Hän ei toiminut niin ja lapsellinen ajatus päässäni oli, etten riittäisi.
Mustasukkaisuudesta on hyvä puhua, sitä ei kannata padota sisäänsä. Silloin tuntemus vain paisuu. Kumppanin tai kumppanien kanssa on hyvä keskustella siitä, miltä itsestä tuntuu, oli se tunne mikä tahansa. Usein se, että tuntemuksiaan sanoittaa ääneen jollekin toiselle, auttaa jo itsessään ymmärtämään itseä paremmin. Toisinaan toisella saattaa olla vinkkejä siihen, miten tunteesta pääsee eroon. Tai hän saattaa omilla sanoillaan vakuuttaa siitä, että tunne on turha. Mustasukkaisen ihmisen ei koskaan kannata alkaa syyttelemään toista, siitä mitä tuntee. Mustasukkaisuus on oman pään sisällä oleva tunne. Sille ei pidä antaa valtaa. Kuitenkin, mikäli toinen antaa toistuvasti syytä olla ko. tunteen vallassa, tai käyttäytyy suhteelle epäsopivalla tavalla, rikkoen esimerkiksi yhteisiä sääntöjä, on hyvä miettiä, onko kyseinen henkilö itselleen oikea.
Jos tunnet mustasukkaisuutta älä ahdistu siitä ylitsevuotavan paljon vaan mieti, mistä se voisi johtua. Pyri paneutumaan syihin ja löytämään niihin ratkaisu puhumalla ja tutkimalla itseäsi ja ongelmiasi.
Lue myös:
Suhteiden monimuotoisuudesta
Deittailusta
Onko vammaisen kanssa seurusteleva vammaton sankari?
Mietteitä vammaisen seurustelusta toisen kaltaisensa kanssa
Rajojen tunnistamisesta
