Mielenterveys

Miten sosiaalinen eristäytyminen vaikuttaa mielenterveyteen?

Sosiaalinen eristäytyminen on muuttanut meidän kaikkien elämää radikaalisti. Harrastukset on peruttu. Ihmisiä ei saa nähdä. Töitä pitäisi tehdä mahdollisimman paljon etänä. Toisin sanoen olemme neljän seinän sisällä tai esimerkiksi metsässä samoilemassa. Monen arjesta tämä poikkeaa täysin. 

Hektisyys on useilta poissa, ellei uskalla tai osaa keksiä projekteja, joita tehdä yksin tai perheen kanssa sisätiloissa. Monelle hektisyyden poistuminen saattaa tehdä hyvää. Akut pääsevät latautumaan. On tärkeää pysähtyä. Miettiä elämäänsä ja mitä siltä haluaa. Kuka minä oikeastaan nykyään olen? Normaalissa arjessa kun emme tätä ajatusprosessia ehdi tekemään. 

Toisille tällainen pysähtyminen voi olla jopa vaarallista. Osa meistä ei kestä olla yksin ajatustensa kanssa. Kuulun itse ehdottomasti tähän porukkaan. Jos pysähdyn liian pitkäksi aikaa ilman tarpeeksi harhauttavia tekijöitä, saatan päätyä hetkessä pelottavan syviin vesiin. Jos arkeni pyörii normaalisti, pystyn suurimman osan ajasta pysymään poissa näistä mietteistä. 

Heille, jotka kärsivät mielenterveydellisistä haasteista, tilanne on kamala. Usein esimerkiksi masentunutta ihmistä pitävät kasassa rutiinit. Vaikka velvollisuudet saattavat tuntua toisinaan musertavilta, auttaa monia meistä se, että päivillämme on tietty rytmi, joka toistuu viikosta toiseen. Tietyt asiat, joita meiltä odotetaan tai joita odotamme itseltämme. Nyt ne kaikki on viety. Muuttuneessa arjessa täytyisi luoda uusia rutiineja, usein nopeasti. Kaikilla ei ole siihen voimaa. Kuka heistä huolehtii? Erityisesti minua huolettaa se, että olen useammalta taholta kuullut, että heidän etänä pidettävistä psykologikäynneistään ei huolehdita, aikoja ei sovita eikä potilaan perään kysellä. Onneksi olen kuullut myös tapauksista, joissa homma toimii hyvin. 

Vaikka oma mielenterveys tai ajatukset eivät pelottaisikaan, on sosiaalinen eristäytyminen silti kaikille raskasta. Tottakai sitä haluaisi nähdä ystäviä, juosta erilaisissa rienoissa ja osoittaa läheisyyttä itselle tärkeille ihmisille. Nyt niin ei vaan voi tehdä. Sosiaalisuutta kaipaavalle ihmiselle kaikki nämä muutokset voivat tuntua musertavilta.

Olen jo pitkään ollut huolissani mielenterveyspalveluiden tilasta Suomessa. Jonot ovat pitkiä, hoitoon pääseminen voi kestää kauan. Hoitoon hakeutuminen on monimutkaista. Ainakin silloin, jos ei ole esimerkiksi koulussa, tai töissä. Koulussa on koulukuraattoreita ja psykologeja, joille voi mennä puhumaan. He ohjaavat kipuilevan eteenpäin, jos vaikuttaa siltä, että hän sitä tarvitsee. Jos työterveys on järjestetty hyvin, kuuluu siihen edes muutama käynti työpsykologilla. Tämä ammattilainen ohjaa tarvittaessa eteenpäin. Onko ko. psykologin käyntejä mahdollisuus toteuttaa etänä? Ei välttämättä. Vaikka olisi, ei apu ole kuin lyhytkestoinen. Vaaditaan erilaisia seurantajaksoja ja lausuntoja, ennen kuin voi päästä sille terapeutille, jonka kanssa on tarkoitus muodostaa pidempi hoitosuhde. 

Itse olen huomannut, että mitä vähemmän olen ihmisten kanssa tekemisissä, sen onnellisempi olen. Vaikka kaipaankin läheisyyttä, en kaipaa seuraa lähes ollenkaan. Nautin siitä, että voin lopettaa keskustelun nappia painamalla heti, kun en enää jaksa olla tekemisissä ihmisten kanssa ja tuntuu, että tahdon olla itsekseni. Havaintoni ei tarkoita, ettenkö välittäisi minulle läheisistä ihmisistä. He, jotka ovat päässeet lähelleni, ovat minulle kaikki kaikessa ja toivottavasti tietävät sen. Se, etten koe jonkinasteista “pakkoa” tavata ihmisiä tai muuten olla tavoitettavissa  jatkuvalla syötöllä, kuten yleensä normaalissa arjessa, vähentää suhteista koituvaa painetta. Velvollisuudentunnetta siitä, että pitäisi olla jatkuvana tukipilarina juuri siinä hetkessä. Koen hallitsevani sosiaalisiin suhteisiin käyttämiäni voimavaroja paremmin silloin, kun vuorovaikutus tapahtuu etänä. 

Vaikka sosiaalisten kontaktien puuttuminen ei mieltäni rasitakkaan, olen huomannut, että eristäytyminen ahdistaa minuakin suuresti. Olen tottunut menemään ja juoksemaan ympäri kyliä, käyden kotona vain nukkumassa. Nyt olen ollut kotona jo useamman viikon. Enkä voi edes lähettää assareita jonnekin lähimaastoon samoilemaan hetkeksi, jos tuntuu, että haluan olla aidosti yksin. Se ei riitä. Vähemmästäkin seinät kaatuvat niskaan. 

Tiedostan ja tiedän, että tämä vallitseva tilanne tulee luomaan paljon mielenterveysongelmia. Vaikka rajoitteita ruvettaisiin purkamaan, vaikuttavat virus ja sen seuraukset elämäämme vielä pitkään. Tilanne luo monelle myös traumoja. Pelkään, että tätä seikkaa ei osata huomioida yhteiskunnallisella sektorilla tarpeeksi. Monet meistä elävät jatkuvassa pelon tunteessa niin oman, kuin läheistensäkin turvallisuuden ja hyvinvoinnin suhteen. Osa meistä on menettänyt tai tulee menettämään rakkaitaan taudille. Kuinka näitä ongelmia päästään purkamaan ja puimaan? Saavatko kaikki apua tarvitsevat kaipaamaansa tukea?

Alttiita mielen järkkymisen  vaaralle ovat paitsi he, joilla ongelmia jo on, myös he, joille nämä demonit eivät ole jo tuttuja. Minua pelottaa se, miten yhteiskuntamme pystyy radikaalisti kasvaneeseen palveluiden tarpeeseen vastaamaan. Mieleeni piirtyvä kuva ei ole kaunis. Jonot ovat nyt jo liian pitkät. Miten selviämme tilanteessa, jossa tarvitsemme huomattavasti enemmän resursseja hoitoon? Miten selviämme tilanteessa, jossa terveydenhuolto tulee muutenkin olemaan ylikuormittunut? Tulemme olemaan kusessa. Asioiden tulisi muuttua äkisti.  

Voisimme puuttua asioihin nyt, kun henkinen oirehtiminen ei ole välttämättä vielä räjähtänyt käsiin. Mielenterveyspalveluita pystyy hyvin toteuttamaan etänä. Hoitoa pystyy antamaan esim. Viivi-health sovelluksen kautta. Toki etäterapioihin liittyy aina tietoturvariskejä. Nyt kun siihen on mahdollisuus ja NYT kun on tarve, kriteerejä pitäisi madaltaa. Hoitoon tulisi päästä lyhyemmän odotuksen jälkeen ilman niin tarkkoja perusteluita. Oireiluun pitäisi kiinnittää enemmän huomiota. Lähipiirin pitäisi olla tarkkana. Vaan miten huomaamme toisen pahan olon, jos ainoa tapa, jolla olemme yhteydessä toisiin, on videopuhelut? 

Vallitsevassa tilanteessa jokaisen henkinen hyvinvointi on koetuksella. Meidän täytyy yrittää sinnitellä. NYT, olisi se hetki, jolloin meidän pitäisi puuttua ns. ennaltaehkäisevästi ongelmiin. Jokaisen olisi myös tärkeää pysähtyä miettimään niitä asioita, jotka tekevät hänet onnelliseksi. Jos asennoituu oikein, ilonaiheiden ei tarvitse olla suuria.

Lue myös:
Mielenterveyspalvelut osaksi vammaisen kuntoutusta
Mielenterveyspalveluita on parannettava
Yksinäisyydestä ja yksin olemisesta

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.