Oli toimintakyky mikä tahansa, on deittailumaailma viidakko. Sen tietää jokainen, joka on koskaan käynyt ulkona sellaisen ihmisen kanssa, johon ei aiemmin ole tutustunut missään merkeissä. Deittailumaailma tuntuu kuitenkin saaneen täysin uusia ulottuvuuksia digitalisaation myötä. Aivan oma labyrinttinsä deittailumaailma on heille, joiden toimintakyky eroaa normeista siten, että erot ovat näkyviä. Kuten tiedämme, vammaiset henkilöt voivat saada osakseen mitä hämmentävimpiä kommentteja. Mitä tapahtuu silloin, kun nämä kommentit on mahdollista laukoa deittiappissa tai sen kautta sovituissa kohtaamisissa?
Huom! Haluan sanoittaa sen, etten pidä näitä kommentteja pahantahtoisina. Jos olet joskus epähuomiossa sanonut näin, ei se suinkaan tarkoita treffien olleen automaattisesti kamala kokemus. Joskus ihminen laukoo ajattelemattomia, eikä tajua kommenttinsa negatiivista vaikutusta ennen kuin sanoi asioita ääneen. Usein jonkin kommentin jälkeen treffit, tai keskustelu ylipäätään, on mahdollista kääntää positiiviseksi.
“Olet sä kyllä rohkea.” Tätä kuulee lähinnä appeissa ennen kuin tyyppiä edes päätyy tapaamaan. Kun vähänkään kerron siitä, mitä teen elämälläni, ja kun vastapuoli on tajunnut minun olevan pyörätuolissa, saattaa tämä jalustalle nostaminen tapahtua. En ole siinä kohtaa kertonut omista taisteluistani esimerkiksi mielenterveyden tai menneisyyden haasteiden kanssa. Kuullessani tämän kommentin olen kertonut vain siitä, miten elän elämääni ja mitä kaikkea siihen kuuluu: moninaisesta liikunnasta aktiiviseen harrastamiseen, opiskeluun ja työhön. Kyllä, mainitsen myös aktivismin. Ymmärrän, miksi aktivismi voi näyttäytyä joillekin rohkeana tekona. Itse kuitenkin puhun vain aiheista, joiden kanssa olen siinä hetkessä sinut. Puhun asioista tarkasti miettien. En koe olevani rohkea, jos nostan esiin yhteiskunnallisia epäkohtia yleisellä tasolla, maltillisella otteella. Asiat eivät muutu, ellei niistä puhu. Niiden tulee puhua, joilla on voimaa. Minulla on voimaa.
Se taas, että teen arkisia asioita, niitä juttuja, joita kaikki muutkin tekevät, ei tee minusta rohkeaa. Se, että vammaiset elävät elämäänsä ja tahtovat olla näkyvä osa yhteiskuntaa tullen kohdatuksi omana itsenään ei ole rohkeutta. Se on ihmisyyttä. Se on oikeutemme.
“Pystytkö sä harrastamaan seksiä?” Kyllä, olen ennenkin käsitellyt sitä, kuinka meiltä vammaisilta voidaan udella milloin mitäkin hämärää intiimistä kanssakäymisestämme. Vaikka olen käsitellyt vastaavaa kysymystä ennenkin, ei ihmisten suhtautuminen lakkaa hämmentämästä minua. Kuka kysyy vakavasti otettavien treffikumppaniensa kyvystä suoriutua sängyssä? Etenkään tuossa muodossa? Seksikumppanien hakeminen on asia erikseen, mutta en ole etsinyt uusia ihmisiä ainoastaan peiton heilutteluun enää vuosiin.
Ymmärrän seksin olevan monelle parisuhteessa hyvin tärkeä ja merkityksellinen juttu. Näin ollen seksimieltymyksistä puhuminen on tärkeää jo jossain määrin varhaisessa vaiheessa. Ei tosin ennen kuin tietää, onko henkilö muuten millään tavoin sellainen, että hänen kanssaan tahtoisi heittäytyä lemmenleikkeihin tai johonkin muuhun, mikä ilmaisultaan paremmin muistuttaa omaa tapaa olla intiimissä kanssakäymisessä toisen kanssa.
Ymmärtäisin jopa kysymyksen “Miten sä harrastat seksiä?” paremmin, koska sillä voitaisiin tiedustella myös mieltymyksiäni. Kysymykseen: “Miten sä harrastat seksiä?” voisi siis esimerkiksi sisältyä seuraavat kysymykset: “Miten vamma vaikuttaa sun tapaan harrastaa seksiä?” “Mistä sä pidät?” “Mistä sä et pidä?” “Onko jotain, mikä saa syttymään aivan erityisesti?” Tämä siis, jos tahtoo ajatella optimisesti siitä, ettei toinen vain ole osannut muotoilla sanojaan.
“Pystytkö” kuvaa sitä, että usein ajatellaan, ettei meillä vammaisilla ole seksuaalisuutta. Liian moni vammainen joutuu toistuvasti kohtaamaan oletuksia siitä, ettei seksin harrastaminen ole mahdollista poikkeavan toimintakyvyn omaaville ihmisille. Kysymys saattaa olla jollekin vammaiselle erityisen kipeä siksi, koska hän on saattanut itse miettiä tuota kysymystä. Kulttuurissamme on vahva käsitys siitä, että seksi olisi yhtä kuin penetraatiota. Jotkin vammat tai sairaudet voivat estää yhdynnän. Osa ihmisistä ei välitä yhdynnästä. Seksin harrastamista se ei kuitenkaan estä. Toisin kuin valtamedia väittää meille, seksi ei ole pelkkää yhdyntää. Seksi on mitä tahansa, mikä tuottaa seksuaalista nautintoa.
Jos sinun on olennaista tietää siitä, mitä tulee ottaa huomioon, kun haluaisit päätyä intiimiin kanssakäymiseen vammaisen kanssa, kysy häneltä. “Vaikuttaako vamma jotenkin sun tapaan harrastaa seksiä ja mitä mun pitäisi ottaa huomioon?” Sinulle, rakas vammainen, joka luet tätä, haluan vain muistuttaa, ettei tuohon kysymykseen tarvitse vastata, jos se ei tunnu hyvältä.
“Olenko mä sun ensimmäinen vammaton kumppani?” Kuullessani tämän lauseen tuijotin sen sanojaa äimistyneenä. Tiesin hänen lukeneen minua koskevia juttuja mediassa sekä myös itseni tuottamia tekstejä. Useassa näistä olin maininnut, että vain harva kumppaneistani on omannut vammoja tai sairauksia. Eniten minua kuitenkin häiritsee se, millä tavalla tuo lause kielii ajatuksesta vammaisista pariutumassa vain toistensa kanssa. Osaan nykyään vain vastata kysymykseen ja jättää sen sitten unohduksiin. Nuorempana olisin jäänyt analysoimaan sitä enemmän. Tarve analysointiin olisi johtunut siitä, että nuorempana itse oletin vammaisten pariutuvan vain toistensa kanssa. Koska en teininä omannut vertaiskontakteja kuntoutuslaitoksen ulkopuolella, olin varma siitä, että tulisin elämään elämäni yksin. Olisin miettinyt toisen sanomaa pääni puhki analysoiden esimerkiksi hänen äänenpainojaan: yrittääkö hän saada selville, vaatiiko kanssani oleilu jotain taikamaagisia keinoja? Nostaako hän itsensä jalustalle, jos päättää olla minun kanssani? Mitä hän yrittää sillä sanoa? Vastasinpa kysymykseen mitä tahansa, minusta sen kysyminen tuntuu yhtä absurdilta kuin: “Oonko mä sun ensimmäinen sinisilmäinen kumppani?”
Ymmärrän kyllä sen, jos henkilö tahtoo puhua omasta näkökannastaan ja vaikkapa kertoa, ettei ole ennen seurustellut vammaisen kanssa tai ettei hänellä ole aiempaa kokemusta vammaisuudesta. Tällä hän kertoo, ettei ole tottunut vaikkapa avustajan läsnäoloon ja se vaatii totuttelua. Samalla hän viestii, että tulee luultavasti tahattomasti kömmähtelemään, ja etteivät vammaisuuteen liittyvät termit ole hänelle tuttuja. Kaiken tämän sanoittaminen voi helpottaa sanojan omaa sisäistä painetta siitä, kuinka kaiken pitäisi mennä heti oikein. Me vammaiset emme tietenkään odota kenenkään olevan heti täydellinen liittolainen, sillä sellaista ei ole. Elämä on jatkuvaa oppimista.
Jos tahtoo tietää ihmisen suhdehistoriasta jotain aidosti hyödyllistä, joka samalla kertoo hänen toiveistaan ja tarpeistaan jotain, suosittelen kysymään vaikkapa: ”Millaisia suhteita sulla on ollut aiemmin? Minkätyyppisten ihmisten kanssa?” Silloin oppii heti, millaisista suhdemuodoista toisella on kokemusta ja mahdollisesti jos hyvin käy, myös siitä, millaisia toiveita ja tarpeita ihmisellä on romanttisiin suhteisiin liittyen.
“Mua ällöttää käyttää sanaa vammainen, mutta..” Aina kun kuulen tämän lauseen, pyörittelen mielessäni silmiäni. Jos henkilö itse käyttää sanaa “vammainen” itsestään, älä tanssi hermostuneena asian ympärillä vaan käytä asiasta oikeita sanoja. Vammainen itsessään on täysin neutraali termi. Olemme kulttuurisesti liittäneet kyseiseen sanaan negatiivisia mielikuvia, sillä käytämme sitä haukkumasanana. Kyse on kuitenkin ainoastaan siitä, miten käytämme kieltä. YK:n vammaissopimuksen mukaan henkilö, jolla on arkea ja osallisuutta vaikeuttava fyysinen, psyykkinen tai sosiaalinen rajoite, on vammainen. Ymmärrän, etteivät kaikki vammaiset henkilöt koe poikkeavaa toimintakykyään arkea rajoittavaksi, sillä he eivät esimerkiksi tarvitse ulkopuolista apua ja/tai muita vammaispalveluita, tai ovat oppineet navigoimaan toimintakykynsä kanssa niin, ettei sen tuomia rajoitteita edes huomaa. Ymmärrän myös, etteivät kaikki vammaiset tahdo identifioitua vammaiseksi siihen liittyvien negatiivisten mielikuvien vuoksi.
Minulla on vamma. Se vaikuttaa arkeeni monella tapaa, vaikka olenkin siihen tottunut. Se on muovannut tapaa, jolla katson maailmaa. Sanon itseäni vammaiseksi ylpeydellä, sillä se on merkittävä osa identiteettiäni. Jos ei ole varma, millä termillä toinen tahtoo toimintakykyynsä tarpeen vaatiessa viitattavan, voi asiasta aina kysyä. “Mua pelottaa kohdata ihmisiä, joilla on sun kaltaisia ominaisuuksia.” Kuulin tämän taannoin myöntyessäni kahville itselleni tuntemattoman ihmisen kanssa. Olimme vaihtaneet siihen mennessä vain pari viestiä, kun hän pyysi minut “treffeille.” Itse suhtauduin tilanteeseen alusta asti vain mielenkiintoisena testinä, sillä en ikinä lähde kahville, ellen koe henkilöön jotain yhteyttä. Nyt käytössäni oli hetki ylimääräistä aikaa, joten päätin poiketa normaalistani. Teki mieli kysyä: “Pelkäätkö että puren? Vai että kun napsautan sormiani, muutut itse vammaiseksi?” Ymmärrän pelon toimintakyvyn muutoksesta. Sopeutuminen uuteen vaatii kovaa työtä. Vammaisen kohtaaminen ei kuitenkaan tee toisesta ihmisestä vammaista.
Onneksi suhtauduin tapaamiseen alusta alkaen kevyesti. Tiedostan, kuinka paljon minuun olisi muuten voinut sattua, vaikken varsinaisesti ollutkaan kiinnostunut tästä tyypistä ainakaan romanttisesti. Tyyppi oli mukava, eikä varmasti tarkoittanut pahaa. Hän kuitenkin hikoili ja suorastaan tärisi. Kysyttäessä, mikä jännittää, hän totesi uusien ihmisten tapaamisen jännittävän aina. Hän kuitenkin jatkoi selittämällä, kuinka häntä jännittää suorastaan fobian omaisesti tavata ihminen, jolla on “minunlaisiani ominaisuuksia.” Arvostan toki, että hän käytti sanaa ominaisuus, sillä jännityksestään huolimatta hän todennäköisesti pyrki ilmaisemaan, ettei näe minua vain vamman kautta.
Hän kuitenkin sanoi säälivänsä minua, koska en kykene kävelemään. Koko hänen olemuksensa viesti, että hänen on vaikea olla tilanteessa. Häneen oli selvästi vaikuttanut tapa, jolla vammaisuutta kuvataan. Vaikka hän ei sanonut sitä ääneen, hänen olemuksestaan huokui, kuinka mursin hänen ajatteluaan siitä, miten vammaisena eläminen olisi pelkkää kurjuutta.
Minua kiinnosti tietää, mitä kyseinen henkilö ajatteli vammaisuudesta ja mikä sai hänet pelkäämään. Valitsin tietoisesti murtaa hänen negatiivista kuvaansa vammaisuudesta. Arvostin myös sitä, että hän tahtoi muuttaa käsitystään vammaisuudesta. Kenenkään vammaisen ei kuitenkaan tulisi joutua vastaavanlaiseen tilanteeseen tahtomattomattaan. Kenenkään ei pitäisi joutua kohtaamaan ylitsevuotavaa jännitystä ja pelkoa. Jos vammainen on itsensä kanssa huonossa paikassa, voi kohtaaminen johtaa siihen, että hän näkee itsensä entistä huonommassa valossa ja vetäytyy sosiaalisista ympyröistä.
Vammaiskäsityksiä on muutettava. Se ei kuitenkaan ole yksittäisten henkilöiden vastuulla. Se tapahtuu helpottamalla vammaisten osallisuutta.
“Sua mä kyllä mielelläni kokeilisin.” Kokeilisit? En minä ole huvipuistoajelu tai uusi ruokalaji, jota voi testata ja heittää sivuun, jos toteaakin, ettei se ole oma juttu. Olen ihminen, jolla on tunteet. Se, päädymmekö intiimiin kanssakäymiseen, ei ole vain sinun vallassasi, vaan myös minulla on sanani siihen sanottavana. Voin sanoa, ettei minulla ole tuollaisen jälkeen minkään sortin kiinnostusta aloittaa tätä testiajoa, ainakaan jos lause on suurin piirtein keskustelunaloituksesi.
Tämä saa minut joka kerta nauramaan, mutta myös hiukan voimaan pahoin. Saattaa olla, että saan näitä viestejä muita vammaisia enemmän, sillä kerron heti deittiprofiilissani olevani kinky, mutta tiedän silti monen muunkin saavan niitä. Seksin vammaisen kanssa ajatellaan usein olevan jollain tavalla erilaista suhteessa vammattomiin. Todellisuudessa kaikkien ihmisten kanssa seksi on erilaista kuin vaikkapa aiempien tai tulevien kumppanien. Olemme nimittäin kaikki uniikkeja yksilöllisine tarpeinemme ja haluinemme. Myös osapuolten väliset henkilökemiat vaikuttavat siihen, millainen kohtaaminen on. Ajatus kinkyistä aina valmiina seksiin kenen kanssa tahansa on myös halventava. Aivan kuten myös ajatus siitä, että me poikkeavan toimintakyvyn omaavat olisimme heti valmiita seksiin kenen kanssa tahansa vain saadaksemme kosketusta ja hyväksyntää.
Sinulle, joka haluat laittaa tuollaisia viestejä, haluaisin sanoa vain, ettei kyseinen lause ole flirttailua; ei vaikka yrittäisit kuinka kuitata sen niin.
“Oon pahoillani, että sulle on käynyt noin.” Lause sattuu, oli kyseessä syntymävamma tai vammautuminen. Vaikka lause tarkoittaa hyvää, puhuu se omaa kieltään siitä, miten elämämme nähdään aina huonompana. Kyllä, yhteiskuntamme on ableistinen eli syrjii vammaisia. Se ei kuitenkaan tarkoita, että elämämme olisi automaattisesti ja etenkään joka aspektilta muita huonompaa. Vammaisuus ei automaattisesti tuo mukanaan halua parantua. Vaikka moni asia elämässä olisi eittämättä helpompaa ilman vammaa, on toimintakykynormista eroava kehomme usein vaikuttanut siihen, millaisia olemme ja miten näemme maailman. Itse ainakin pidän itsestäni näin.
Sääli ei auta ketään. Sen sijaan kaipaamme toimia, joiden avulla vammaisten osallisuutta voitaisiin helpottaa.
Bonuksena kummastuttava toimintamalli, joka on toistunut muutaman kerran: Olen mennyt kahvilaan hiukan ennen deittiäni, mutta jono jumittaa. Deitti tulee jonoon ja juttelemme hetken. Minun vuoroni tulee. Tilaan ja sanon assarille, että jää ottamaan tilaukseni. Assari tietää poistua tuotuaan tarjoittimet pöytään. Deitille sanon meneväni katsomaan meille jo pöydän, etteivät viimeisetkin hyvät paikat mene alta. Jälkikäteen kuulen jokseenkin vaivaantuneen deitin, jolle olin kyllä sanonut, ettei assaria tarvitse huomioida, huomioneen assaria ja kunnolla. Tämä oli paitsi tervehtinyt avustajaa kädestä pitäen, mutta myös juttellut niitä näitä. Mikä kummallisinta, hän on kysellyt assarilta minusta. Kyllä, osa avustajistani tietää minusta paljonkin, mutta osa ei tiedä minusta käytännössä mitään muuta kuin opiskelen.
Deittaillessa tapaa jos jonkinmoista ihmistä. Joskus nämä kohtaamiset ovat fiaskoja ja joskus aivan ihania. Toisinaan ne kirvoittavat naurua, toisinaan kyyneliä. Toivoisin jokaisen kohtaavan muut ihmiset mahdollisimman ennakkoluulottomasti. Meidän ei tule automaattisesti suhtautua skeptisesti erilaisen toimintakyvyn omaavien ihmisten tapaamiseen. Omat rajat täytyy myös pitää mielessä: mihinkään epämiellyttävään ei tarvitse vastata.
Lue myös:
Miten vamma voi vaikuttaa deittailuun?
Näin deittailet vammaista
Ennakkoluuloja vammaisista
Kummallisia kommentteja
Havaintoja kinkynä deittaillessa
Kynäniekan salaiset mietteet 