Me suomalaiset elämme jokseenkin jurossa yhteiskunnassa. Me elämme siinä harhaluulossa, että tunteiden ja välittämisen näyttäminen tekisi meistä jotenkin heikkoja. Etenkin miehille tuon herkän puolen näyttäminen tuntuu olevan kovin hankalaa, sillä usein he ajattelevat, että jos he näyttäisivät tunteensa, ei heitä nähtäisi enää samalla tavalla. Miesten pitäisi olla machoja, luodinkestäviä, joita ei hetkauta mikään. Ja eihän oikea mies nyt voi halailusta pitää, senhän täytyy olla ihan kieroon kasvanut! Pah, sanon minä! Sellaiset suloiset halailtavat nallekarhut, joilta löytyy pilkettä silmäkulmasta ja se villimpikin puoli, ovat parhautta!
Halailun ja muun fyysisen läheisyyden, kuten seksin terveysvaikutuksia on tutkittu paljon. Miksi emme hyödynnä noita täysin ilmaisia etuja vaan kaihdamme kosketusta? Seksi on asia erikseen, sitä kyllä myönnämme kaipaavamme ja teemme aloitteita, tosin sitäkin useiden tyytyväisyyttä tai vastaavaa mittaavaan tutkimuksen mukaan liian vähän.
Pysähdytään miettimään niinkin yksinkertaista asiaa kuin halaus. Useiden tutkimusten lisäksi toisen kosketus aiheuttaa hyvää oloa lisäävien hormonien tuotantoa ja lievittää ahdistusta. Sen sanotaan parantavan vastustuskykyä, lieventävän kivun tunnetta ja vähentävän stressiä. Lisäksi se luonnollisesti lisää sanatonta kommunikaatiota.
Voin allekirjoittaa ainakin mielialaan, stressiin ja kipuun liittyvät kohdat, jotka saattavat ensi silmäyksellä kulmakarvoja. Viimeisen parin viikon aikana olen huomannut itsessäni muutoksia, jotka tukevat tutkimustuloksia.
Olen kamppaillut masennuksen kanssa muutaman vuoden, mutta erityisesti viimeiset puolitoista vuotta ovat olleet kovin raskaita. Viimeisen puolenvuoden aikana seinät ovat kaatuneet erittäin voimakkaasti niskaan. Viime vuoden jälkipuoliskolta en muista viikkoa, jolloin en olisi itkenyt vähintään kolmesti, etten jaksa, olevani totaalisen loppu. Vaikka ne, jotka eivät minua kunnolla tunteneet, eivät ehkä huomanneet ahdinkoani, tuttuni näkivät sen kyllä.
Asioiden aloittaminen tuntui täysin mahdottomalta, ja ainoa syy, miksi sain yhtään mitään tehtyä, oli takaraivossani jyskyttävä tunnollisen perfektionistin nalkutus. Tammikuussa tämän olotilan katkaisi muutaman päivän Puolan reissu, jolloin nauroin vedet silmissä ja löysin itsestäni jälleen sen iloisen ja eläväisen itseni, joka joskus olin ja joka tahdon jälleen olla. Kun tulin kotiin, kaikki tuntui hajoavan jälleen käsiin.
Vasta jälkeenpäin olen tajunnut, että olin pitkään laiminlyönyt tarvettani läheisyyteen ja vakuuttanut itselleni, että pärjäisin satunnaisilla murusilla, joita silloin tällöin sain. Ymmärsin valehdelleeni itselleni, kun aloin pyöriä ihmisen kanssa, jolle läheisyyden osoittaminen oli luonnollista.
Aistin itsessäni valtavan muutoksen . Elämäntilanteeni on yhä sekava ja kaaoksessa, eikä aika tunnu riittävän mihinkään. Byrokratia tuntuu yhä musertavalta. Ainoa selvästi muuttunut asia on läheisyys. Olen energisempi, hymyileväisempi ja nauran paljon enemmän. Läheiseni eivät ole tunnistaa minua, ja ihmettelevät toisinaan, olenko joutunut muukalaisen kaappaamaksi.
Sinulle, lukijani, tahdon sanoa: Uskalla näyttää läheisyydenkaipuusi. Ota se, kenestä välität tiukkaan halaukseen tai viereesi nukkumaan. Pienillä teoilla on suuri vaikutus mielenterveyteen ja fyysiseen hyvinvointiin .Tulet huomaamaan sen.
1 vastaus artikkeliin “Jokainen kaipaa läheisyyttä”