Masennus on sairaus, joka koskettaa paitsi henkilöä itseään, myös hänen läheisiään. Vaikka masennus oireilee jokaisella hiukan eri tavalla, on sen vaikutus läheisiin yleensä kohtalaisen samanlaista. Läheisiä kalvaa huoli. He haluavat auttaa, mutta eivät tiedä miten. Muutos ystävän käytökseen voi sitä paitsi olla niin suuri tuon viheliäisen sairauden myötä, että hän saattaa läheisen näkökulmasta tuntua täysin eri ihmiseltä. Sairastunut saattaa sulkeutua kaiken huipuksi omaan pieneen kuplaansa, sulkea itsensä ulos kaikesta sosiaalisesta kanssakäymisestä, ja märehtiä omassa synkkyydessään. Kuulun itse juuri tähän porukkaan. Kun synkistelyvaihe iskee päälle, minä vetäydyn. Käyn kyllä töissä ja hoidan muutkin täysin pakolliset velvoitteeni, mutta muuten en ota kontaktia ihmisiin. Jos minut haluaa jonnekin tuona ajanjaksona, täytyy tarjouksen olla täysin vastustamaton. Niille ihmisille, jotka minun on pakko syystä tai toisesta nähdä, hymyilen ja valehtelen kaiken olevan kunnossa.
Minun neuvoni masentuneen läheisille on tämä: Älkää sanoko että kaikki muuttuu kyllä paremmaksi, älkääkä patistako häntä mihinkään teidän ehdoillanne. Kannustakaa häntä menemään ulos ja tekemään asioita, mutta omilla ehdoillaan. Masentunut voi päästä takaisin kiinni elämään vain pienin askelin. Mikäli yrittää harpata kerralla liian pitkälle, saattaa se pitemmällä aikavälillä aiheuttaa vain takapakkia. Olkaa läsnä. Jos masentunut haluaa puhua, teidän ei välttämättä tarvitse osata antaa viisaita neuvoja. Riittää, että kuuntelette. Tehkää asioita, joista masentunut nautti ennen sairastumistaan. Huolehdi, että masentunut muistaa syödä ja juoda, mutta älä paapo. Huolehdi siitä, että masentunut tietää, että hänellä on ympärillään ihmisiä, jotka aidosti välittävät. Vaikka en synkkänä hetkenä haluaisi nähdä ketään, pelastaa oikean ihmisen kainalo kummasti. Tiukka ote ja hiuksien silittely mystisesti vakuuttavat minut siitä, että kyllä se elämä vielä paremmaksi muuttuu, vaikka juuri nyt ei siltä tuntuisi.
Masentuneen elämää on hankala seurata läheltä. Tiedän sen omasta kokemuksesta. Moni lähipiiristäni on kamppaillut masennuksen kanssa, eikä ole jäänyt yhteen eikä kahteen kertaa, kun olen puhunut ystäviäni pois itsetuhoisuudesta yön pimeinä tunteina. Vuosia sitten eräs minulle tuolloin erittäin läheinen ihminen yritti riistää henkensä. Olen luonnostani ihminen, joka ottaa toisten huolia omakseen. Siihen aikaan hänellä ei ollut juurikaan ystäviä, joten käytännössä minä ja hänen terapeuttinsa olimme ainoita, joille hän saattoi puhua. Tunsin itseni usein avuttomaksi. Auttaessani häntä jaloilleen sairastuin itse.
Te, joiden lähipiirissä on masentuneita, muistakaa, että ette ole vastuussa toisesta ihmisestä. Te ette ole vastuussa siitä, jos jotain tapahtuu. Teidän velvollisuutenne ei ole pelastaa masentunutta. Halun parantua on lähdettävä henkilöstä itsestään. Teidän tukenne on korvaamatonta, mutta älkää tehkö sitä oman terveytenne kustannuksella.
Muut Sinulle-juttusarjan osat löydät blogista tagilla kirje.
1 vastaus artikkeliin “Sinulle, masentuneen läheinen”