Miksei henkilökohtaisen avustajan työtä pidetä oikeana työnä?

Postauksen ei ole tarkoitus loukata ketään, vaan toimia lähinnä ajatuksien herättelijänä. En puhu kenenkään tai minkään ryhmän puolesta, puen omia pohdintojani sanoiksi. 

Monet meistä vammaisista tarvitsevat apua selvitäkseen päivittäisissä toiminnoissa.  Avun pyytäminen ei ole meille helppoa, ei edes silloin kun siihen on kasvanut, puhumattakaan heistä, jotka ovat joutuneet turvautumaan avustajiin vasta myöhemmin elämässä. Tietenkin sitä haluaisi selvitä itse,  eikä turvautua muiden apuun.

Moni pitää vammaisia passattavina ja passiivisina. Pahimmassa tapauksessa nämä ajatukset kuuluvat sellaisen henkilön suusta, jonka pitäisi mahdollistaa meidän itsenäisempi elämämme. Se sattuu. Etenkin, jos tapaamme elää yritetään puuttua silloin, kun emme henkistä ohjausta tarvitse. 

Avustaja joudutaan usein päästämään iholle. Joskus vammaisesta, myös allekirjoittaneesta. saattaa tuntua, että yksityisyyttä ei juuri ole. Sen vuoksi on äärimmäisen tärkeää, että kemiat kohtaavat puolin ja toisin, jotta kaikkien osapuolten arki ja elo olisi mukavaa. Kommunikaatio on eriarvoisen tärkeää ja molempien täytyy paitsi saada äänensä kuuluviin, jos joku tuntuu epämiellyttävältä työsuhteessa, myös ymmärtää roolinsa.

Olen itse siitä onnellisessa asemassa, että minulla on ympärilläni varsin toimiva henkilökohtaisten avustajien rinki. Työnantajana minä saan päättää, kuka tulee töihin ja milloin. Sen mukaan pystyn suunnittelemaan myös päiväni sisällön, jos jotain erikoisempaa olisi tiedossa. Kaikkien persoonat kun eivät sovellu kaikkiin rientoihin ja se on minusta ok.

Ympärilläni on ihmisiä, joihin luotan.  Aina löytyy joku, joka on valmis hyppäämään yllättävään sijaisuuteen yllättävän sairastapauksen sattuessa.   Joustoa vuorojen suhteen löytyy puolin ja toisin, kun tarve vaatii. Jouston ansiosta kykenen elämään aitoa nuoren elämää, jossa suunnitelmat saattavat toisinaan vaihtua lyhyelläkin aikataululla. Vastineeksi pyrin aina mahdollisuuksien mukaan antamaan heille vapaata, silloin kun heillä on toiveita sen suhteen. En muista tilannetta, jossa antamastani työtehtävästä olisi valitettu. Jos jokin on hiertänyt välejämme, on asiasta voitu puhua avoimesti ja asia saatu korjattua. Yksityisyyttäni kunnioitetaan ja elän juuri omannäköistäni elämää.  

Kaikki eivät kuitenkaan ole yhtä onnekkaita. Usein törmään keskusteluihin, joissa pohditaan sitä, kuinka päivästä selvitään, kun ei avustaja tullutkaan töihin kuten sovittiin tai myöhästelee jatkuvasti. Vastaavasti näen keskusteluja, joissa kerrotaan, että avustaja jättää toistuvasti noudattamatta ohjeita ja tekee esimerkiksi kotityöt tavalla, jolla on itse tottunut niitä puuhastelemaan. Saattaa kuulostaa pikkujutulta, mutta kaikki se, mihin tarvitsemme apua, on osa meidän elämäämme, josta meillä on oikeus päättää. (Kunhan noudatamme lakia, työehtosopimuksia, emmekä tee epäeettisiä ratkaisuja.)

Usein puhutaan siitä, mikä kuuluu henkilökohtaisen avustajan työhön ja mikä ei. Ainakin työnantajamallissa työnantaja päättää työtehtävät. Silti jotkut tuntuvat olevan sitä mieltä, ettei esimerkiksi siivous kuulu avustajan tehtäviin. Palvelu pitäisi heidän mielestään ostaa muualta. Millä rahalla? Moni meistä kun joutuu elämään takuueläkkeen varassa, joka ei riitä edes peruselämiseen. ”Niskuroinnin” työtehtäviin liittyen ymmärrän silloin, jos niistä on syystä x vaarana aiheutua työntekijälle terveydellistä haittaa. Silloinkin asiasta pitäisi keskustella sivistyneesti.

Tähän alaan liittyy paljon ongelmia. Osasyy ongelmiin on mielestäni varsin selvä. Työtä ei oteta tosissaan. Syystä tai toisesta avustajat ajattelevat joko olevansa seuraneitejä tai vastaavasti orjatyössä. Tämä saattaa johtua siitä, että harvassa työssä päästään niin lähelle toisen ihmisen elämää, kuin avustajan työssä.  Heidän, jotka tekevät tätä tärkeää työtä, tulisi muistaa, ettei kukaan oikeasti huvikseen pyydä apua.

 Osasyy on huono palkka. Avustajille kun yhä maksetaan naurettavan vähän suhteessa panokseen, jonka he meille antavat.    Onneksi tähän asiaan on pikkuhiljaa saatu muutosta, kiitos mm. Heta-liiton kovan työn. Silti on vielä paljon tehtävää, että työntekijämme saisivat ansaitsemaansa liksaa.

Tiedostan kyllä, että meidän työnantajien tai muuten avustettavien toimintaan voi liittyä ajoittain ongelmia. Toivoisin, että näissä tilanteissa asioista voitaisiin kuitenkin puhua hyvässä hengessä. Työntekijöiden on hyvä muistaa, että me työnantajat emme useinkaan saa (ainakaan kunnollista) perehdytystä rooliimme, vaan meidät heitetään siihen kylmiltään. 

 Muistakaahan kaikki arvostaa toisia ihmisiä ja heidän antamaansa panosta, sekä tapaa, jolla he päättävät elää. 

One comment

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.