Selätä itseinho

Itseviha on myrkyllisin asia maailmassa. Se tuhoaa minäkuvan ja sitä kautta ihmissuhteet, sillä ihminen vetäytyy kuoreensa ja on tavoittamattomissa. Itsevihan kourissa suhtautuu ihmisiin varauksella ja pelkää, että onnenhetket katoavat sormia napsauttamalla. Pelkää kaiken olleen vain unta.

Negatiiviset ajatuskierteet itseen liittyen juontavat usein juurensa menneisyyteen. Olemme ehkä saaneet läjäpäin huonoa palautetta ympärillämme olevilta ihmisiltä. Ehkä kommentit ovat olleet tarkoituksellisia, tai sitten rakentavaksi tarkoitettua kritiikkiä ei ole osattu muotoilla oikein. Kenties olemme ympäröineet itsemme myrkyllisillä ihmisillä tajuamattamme.

Itseinho vaanii varjoissa, odottaen sopivaa tilaisuutta. Yleensä se iskee väärällä hetkellä, silloin, kun siihen ei ole mitään syytä. Tai yön pimeydessä, kun uni ei tule tuntien pyörimisen jälkeenkään. Silloin mieleen tulevat synkät ajatukset. Kaikki epäkohdat omassa kehossa tuntuvat ylitsepääsemättömiltä. Sitä tahtoo kirota oman kehonsa, joka ei toimi niin kuin sen tahtoisi toimivan. Oman laiskuutensa ja elämäntilanteensa, kun ei päässytkään opiskelemaan tai töihin ja on vain nahjus, ainakin joidenkin mielestä.

Kun itseinho on päällä, tuntuvat hyvät asiat mahdottomilta ja epätodellisilta.  Päähän ei mahdu, kuinka viereen voisi käpertyä joku, joka katsoo silmät tuikkien kuin näkisi edessään jotain kaunista ja suloista. ”Mitä pilaa tämä on? Minähän näytän jyrän alle jääneeltä laamalta.” Ei, siinä se toinen vaan on ja hipsuttaa sanoen suloiseksi. Myrkyllinen osa itsestä tahtoo juosta pakoon. ”Jokin tässä kuitenkin menee pieleen”, pessimistinen ääni kuiskuttaa.

Tiedän, sitä ääntä on hankala vaientaa. Taistelen tuon äänen kanssa jokaisena päivänä silloin, kun itseinho on päättänyt tulla vierailulle. Se on hankalaa, muttei mahdotonta.

Vaikka nykymaailmassa olisi helppoa ajatella, että ihmiset ovat itsekkäitä ja sanovat tahi tekevät asioita vain omaa etua ajaakseen, se ei ole totuus. Ihmiset välittävät toisistaan ja toisten tunteista. Tämä ei tarkoita sitä, että muita vain miellytettäisiin.

Eivät he, jotka olemme päästäneet lähellemme, sano meitä turhaan suloisiksi ja herttaisiksi. He näkevät jotain, mitä me emme vielä ehkä näe. Jotain kaunista siinä, missä itse näemme vain keskeneräisen ja rikkinäisen ihmiskuoren. Jos toinen ei näkisi meissä jotain hyvää ja kaunista, ei hän näkisi vaivaa sen eteen, että meillä olisi hyvä olla. Ei hän jaksaisi kantaa meistä huolta ja yrittää hymyilyttää.

Meidän täytyy oppia ajattelemaan itsestämme toisin, jotta demonimme vaikenevat. Meidän tulee oppia näkemään itsemme niiden linssien kautta, joilla he, jotka tahtovat saada meidät hymyilemään, katselevat meitä.

Haastankin teidät, jotka toistuvasti vaivutte itseinhon syvyyksiin, muuttamaan ajattelutapaanne. Nimetkää päivittäin vähintään kaksi asiaa, johon olette itsessänne tyytyväisiä. Keskittykää näihin positiivisiin ajatuksiin silloin, kun peilistä tuijottaa ojan pohjalta herännyt laama, tai tuntuu, että olette vain saamaton vätys, joka ei saa mitään aikaiseksi ja jolla ei ole arvoa. Ennen kaikkea, nauttikaa huomiosta ja positiivisesta palautteesta, jota saatte. Se ei ole sattumaa.

Vinkki: Jos itseinho liittyy jollain tasolla ulkonäköön, kokeilkaa hypätä kameran. Tehkää se niin,  että valokuvia räpsii joku, jonka kanssa kemiat kohtaavat ja joka onnistuu rentouttamisessa. Onnistuneet kuvat, jos mitkä, kohottavat itsetuntoa, ainakin allekirjoittaneella.  Samalla saattaa löytää itsestään uusia puolia.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.