Rekrytointi on asia, jota jokainen työnantajana toimiva vammainen joutuu toisinaan tekemään. Toisille tämä prosessi on harvinaisempi, toiset ovat siitä onnettomassa asemassa, että prosessi on syystä tai toisesta säännöllinen. Uskon vakaasti, että jokainen rekrytoinnin kanssa tekemisiin joutuva vammainen voi samaistua näihin kauhuihin:
Aikarajasta aiheutuva paniikki: Usein uutta työntekijää ehtii etsimään vaihtelevasti. Kuukausi saattaa tuntua pitkältä ajalta, mutta hakemuksia ei aina ala tippumaan heti, vaan ensimmäisten hakemusten ilmestymisessä voi kestää päiviä. Ehtiikö niitä tulla? Ehdinkö pitämään haastattelut? Ilmestyykö haastatteluun kutsuttu edes paikalle? Entä jos kiireessä tekeekin järkyttäviä virhearviointeja ja palkkaa jonkun itselle täysin sopimattoman henkilön joka ei ymmärrä toimenkuvaansa tahi jonka kanssa ei vain yksinkertaisesti tule toimeen?
Epäilykset oman ulosannin selkeydestä: Tämä linkittyy vahvasti aikarajan aiheuttamaan paniikkiin. Muistinko mainita hakemuksessa kaiken oleellisen menemättä turhan yksityiskohtaisuuksiin? Tuleeko minusta hakemukseni perusteella hyvä kuva ihmisille? Olenko työnantaja, jolle halutaan töihin? Muistinko kertoa haastattelutilanteessa kaiken tarvittavan ja vielä riittävän selvästi, ettei työsuhteen alkaessa tule kummallekaan ikäviä yllätyksiä?
Hakemuksia tulee liikaa / niitä ei tule ollenkaan. Kumpikin vaihtoehto on hirvittävä. Tilanne, jossa avustajan löytymisellä on kiire, mutta yhteydenottoja ei tule, saa stressitasot nousemaan pilviin. Useimmille meistä avustaja on ehdottoman välttämätön arjen sujumiseksi, joten jos auttavia käsiä ei löydy, olemme kauniisti ilmaistuna kusessa.
Jos hakemuksia tulee ovista ja ikkunoista, on sekin painajainen. Niiden läpikäyminen vie suunnattomasti voimia ja aikaa, eikä niitä välttämättä jaksa käydä läpi niin tarkasti kuin tahtoisi. Suuresta hakemusmäärästä aiheutuu valinnanvaikeus. Ottaako töihin ihminen, jolla on vuosien kokemus, mutta persoonat tuntuvat olevan hyvin erilaiset, vai kokemattomampi, ehkä hiukan epävarmakin, jonka kanssa klikkaa heti?
Potentiaalisen hakijan 3 hyvettä:
Luetun ymmärtäminen: Hyvä hakija keskittyy hakemansa työn kuvaukseen. Jos ilmoituksessa lukee, esimerkiksi ”en etsi seuraneitiä” ei anna hyvää kuvaa hakijasta, jos hänen viestissään lukee ”tulen mielelläni seuraksi”. Tai jos ilmoituksessa haetaan päivävuorojen työntekijää ja hakija ilmoittaa kykenevänsä tekemään vain iltaa.
Asiallisuus: Vaikka avustajan työ on aliarvostettua ja työnantaja joutuu päästämään toisen enemmän iholle kuin missään muussa työssä, se on silti oikeaa työtä. Ja siihen tulee suhtautua niin. Hyvä työnhakija panostaa hakemukseen eikä käytä esimerkiksi hymiöitä.
Oma-aloitteisuus: Haastattelutilanne jännittää. Jos hakija kuitenkin istuu tuppisuuna koko tapaamisen ajan, on se yhtä tyhjän kanssa. Hakijan esittäessä osan kysymyksistä se vahvistaa ainakin itsellä kuvaa, että toinen on kiinnostunut työstä.
Vaikka potentiaaliselta työnantajalta ei sovi udella yksityiselämästä, on enemmän kuin toivottavaa että kysytään vaikka harrastuksia tai tyypillisen päivän rakennetta. Sitä kautta oppii tuntemaan ihmistä ja näkee, sopivatko persoonat yhteen.
Jos hakijaa kiinnostaa vain oma toimenkuvansa näin ihmisläheisessä työssä, kielii se siitä, että hän näkee pestinsä vain mekaanisena suorittamisena. Sehän ei toimi.
2 vastausta artikkeliin “Rekrytointi – ja miten siitä selviää?”