Mielenterveys

Voiko rikkinäisyydestä puhua?

Elämme seksi – ja kehopositiivisuuden aikakaudella. Media on täynnä kuvauksia siitä, miten oma keho on upea ja miten sitä arvostaa. Kerrotaan seksin ilosanomaa. Tarinat haasteista loistavat usein poissaolollaan. Voiko kipuilusta puhua? 

Kuulemme jatkuvasti, että jokainen kroppa on kaunis. Aatteen tarkoitus on hyvä. Sillä halutaan vähentää erilaisiin kroppiin liittyvää kiusaamista ja kasvattaa ihmisten itsetuntoa. Jokainen keho on omalla tavallaan erilainen, kuten kantajansakin. Kaikki kehot voivat olla kauniita, eikä yksikään ansaitse solvauksia. Se on totta. Vaikka jokainen onkin omalla tavallaan kuuma tai söpö, jättää ylitsevuotava kehopositiivisuus jotain tärkeää varjoonsa. Jokainen voi myös inhota peilistä katsovaa hahmoa, joka voi näyttäytyä pahimmillaan suohirviöinä. Tällaisesta negatiivisesta ajattelusta tulisi päästä eroon. Se ei tapahdu sormia napsauttamalla. Itsensä hyväksyminen vie aikaa.

Nykymaailmassa pitäisi tunnistaa se, etteivät kaikki pidä peilikuvastaan. Ominaisuuksia, joista he pitävät itsessään, tulisi korostaa. Antaa näkemystä ja ohjeita siihen, miten suhtautumista omaan kehoon voisi muuttaa asteen armollisemmaksi. Ylitsevuotava kehopositiivisuus aiheuttaa paineita. Jos omasta peilikuvastaan ei pidä puutteineen, voi ajatella olevansa jotenkin rikki, kaikkien muiden hehkuttaessa, kuinka ihana se oma, arpinen tai kurvinen keho on.

Omaan kehoon täytyy suhtautua lämmöllä. Jos joku asia siinä häiritsee, voi sitä mahdollisesti pyrkiä ainakin jollain tavalla muuttamaan.  Kunhan pitää huolen, ettei esimerkiksi laihduttaminen karkaa lapasesta. (Lue postaukseni syömishäiriöön liittyen tästä ja tästä. ) Kaikkea ei kuitenkaan voi, tai edes pidä muuttaa. Näistä asioista ei tarvitse oppia pitämään, mutta niitä täytyy sietää ja keskittyä seikkoihin, jotka miellyttävät omaa silmää.

Samanlaisia ongelmia löytyy myös seksuaalisuuden saralta. Esillä on toistuvasti se, kuinka jokaisella on oikeus ilmaista seksuaalisuuttaan ihan niin kuin tahtoo, kunhan ei tee mitään laitonta tai aiheuta kenellekään toiselle käytöksellään epämukavaa oloa. (Ja mikäli joku miettii, että ajatus vammaisista hässimässä aiheuttaa hänelle epämukavaa oloa, en tarkoita sellaista. Se on kapeakatseisen ihmisen itsensä ongelma, ei muiden. Tarkoitan henkilöön itseensä kohdistuvaa nihkeältä tuntuvaa käytöstä. ) Mediassa ja keskustelussa on esillä paljon se, kuinka vaikka vammaisille pitäisi tarjota samanlaiset mahdollisuudet harrastaa seksiä, jos siltä tuntuu. Keskustellaan aiheeseen liittyvistä epäkohdista ja yritetään osoittaa asian olevan oikeus siinä missä muutkin. (Lue tekstini teemasta tästä ja tästä.) Paljon on tehty asian eteen, esimerkiksi asumispalvelujen  työntekijöille on alettu järjestää koulutuksia. Työtä on kuitenkin vielä paljon jäljellä.

Yleisestä keskustelusta, ei siis pelkästään vammaisten kohdalla, unohdetaan usein se negatiivinen puoli. Seksuaalisuuden ilmaisun kanssa kipuilu. Oikeuksista puhuminen on tärkeää. Yhtä tärkeää on huomioida heidät, jotka kipuilevat. Heidät, jotka tuntevat olonsa kaikkea muuta kuin seksikkäiksi ja halutuiksi. Heidät, jotka on esimerkiksi uskonnollisuuteen tai vanhanaikaisuuteen vedoten kasvatettu ajattelemaan seksuaalisuus ja seksi jotenkin kierona ja likaisena.  Heidät, jotka eivät tiedä kuinka voisivat eri tavalla toimivan, esimerkiksi vammaisen kehonsa kanssa, ilmaista seksuaalisuuttaan heille parhaimmalta tuntuvalla tavalla. Seksuaalisuuden, seksin ja kehonkuvan kanssa kipuilusta kyllä kirjoitetaan, mutta usein tragedian kautta. Tuskaan ei välttämättä tarvita jonkinlaista kaltoinkohtelua. 

Eri syistä johtuvien negatiivisten kokemusten ja tunteiden jakaminen on tärkeää. Se auttaa paitsi ymmärtämään ihmismielen monimutkaisuutta, myös kehittelemään ja hahmottelemaan uusia ratkaisuja asiaan. Ennen kaikkea jakaminen auttaa ymmärtämään, ettei ole ongelmakohtien kanssa ole yksin. Sen käsittäminen auttaa paitsi jaksamaan, myös voittamaan demoninsa. Kipuilun syiden moninaisuutta on lisättävä kerronnassa. 

”Minulla oli haasteita, mutta voitin ne ja nyt asia x on elämässäni hyvin” – tarinat ovat tärkeitä. Ne antavat toivoa. Selviytymiset eivät saisi olla ainoaa kuvastoa. Yhtä tärkeitä ovat kertomukset, joissa todetaan, että juuri nyt sattuu. Suhtautuminen seksiin tai omaan kehoon kun ei ole muuttumaton tai mustavalkoinen. Se voi muuttua koska tahansa, eikä taustalla tarvitse olla mitään suurta. Itsetuntoa ja sitä kautta suhtautumista seksiin ja omaan seksuaalisuuteen kun voi murentaa niinkin “pieni” asia kuin systemaattinen, yllättäen alkanut torjutuksi tuleminen etenkin silloin, jos se tapahtuu sellaisen ihmisen toimesta, johon on tunneside ja ilman, että kokee saaneensa selityksen asialle. Tämän tiedän kokemuksesta. 

Negatiivisista olotiloista puhuminen on haastavaa. Silloin laittaa itsensä likoon ja on ikään kuin paljaana.  Asioista kertominen pelottaa. Se vaatii rohkeutta. Jos astuu esiin näiden asioiden kanssa, on hyvä tietää omat rajansa. Ongelmallisen tilanteesta tekee se, että toisinaan niitä ei hahmota etukäteen. Siitä huolimatta on tärkeää yrittää. Paitsi yleisellä tasolla vertaistueksi muille, myös mahdollisille muille osapuolille, joita tilanteeseen liittyy. 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.