Syömishäiriöt ovat viheliäitä sairauksia, jotka vaikuttavat ihmisen koko elämään. Kuten jotkut blogin lukijat ehkä tietävät, on itselläni ollut anoreksia teini-iässä. Puhun nimenomaan siitä lähtökohdasta. Aiemmat syömishäiriöstä kertovat postaukseni voit lukea tästä, tästä ja tästä. Muistutan kuitenkin, että jokaisen kokemukset näiden demonien kanssa ovat yksilöllisiä. Lähtökohtaisesti syömishäiriöinen näkee vääristyneesti vain oman kehonsa, ei muiden.
Syömishäiriö vaikuttaa koko elämään, niin sosiaalisiin suhteisiin, fyysiseen hyvinvointiin kuin tietenkin henkiseen jaksamiseen ja siihen mitä ihminen itsestään ajattelee. Hänen minäkuvansa ja kehonkuvansa vääristyvät. Peilistä ei tuijota se kaunis ja vahva ihminen, joka hän todellisuudessa on. Syömishäiriö on erittäin rankka, myös läheisille. Läheiset eivät välttämättä tiedä, kuinka ihmistä pitäisi tukea. Sammakoita saattaa toisinaan päästä suusta, koska vaikeasta aiheesta ei puhuta. Hermostuksissaan tai ahdistuksissaan ihminen on muutenkin alttiimpi möläyttelemään. Siksipä listasin muutaman asian, joita ei kannata koskaan sanoa sairastuneelle, sillä se voi tehdä huomattavasti hallaa.
”Näytätpä sä pieneltä”, tai “Näytätpä sä laihalta” ovat ehkä kommentteina tarkoitettu kehuiksi, kenties ne ovat huolen ilmauksia. Kumpaa tahansa ne ovatkaan, sairastunut mieli kokee ne usein kehotukseksi jatkaa. Merkiksi siitä, että ollaan menossa oikeaan suuntaan. Päänsisäinen demoni kuiskii, että vihdoin muut alkavat nähdä hänet sellaisena kuin hän toivoisi heidän näkevän itsensä. Mikään ei kuitenkaan tunnu riittävän tuolle demonille. Jokainen kehu otetaan uutena sysäyksenä kohti syvempää sairauden kierrettä.
“Sä oot liian laiha.” Kommentin pitäisi saada hälytyskellot soimaan. Kaikki ei ole hyvin. Terve mieli ajattelee sen välittämisen osoituksena, huolena. Kehotuksena lopettaa se, mitä ollaan tekemässä ja ottamaan uusi suunta, kohti parempaa ja aidosti terveempää elämää. Sairastunut mieli sen sijaan näkee sen niin, että muut ovat kateellisia hänen pienestä koostaan, joka ei sekään ole riittävä. Hän ajattelee, tai saattaa ajatella, että jos hän nyt lopettaa, hän lihoaa valtavaksi. Hän saattaa jopa luulla, että muut tahtovat lihottaa häntä kateellisuuttaan. Painonnousu, se on sairastuneen pahin pelko.
“Sä oot pelkkää luuta ja nahkaa”, “Hemmetin luuviulu”, ynnä muut vastaavat kommentit saattavat tuntua demonista kateellisten kommenteilta. Muut eivät pystyisi samaan kuin hän, siksi he turvautuvat haukkumiseen. Vastaavasti korvaan kuiskuttava demoni saattaa nähdä kommentit kehuna oikeaan suuntaan menemisestä. Olivat kommentit puhdasta haukkumista tai huolta, ei sairastunut ymmärrä, ettei kommentteihin piiloudu mitään hyvää.
Jättäisin ylipäätään ulkonäkökommentit mahdollisimman vähälle hänen kanssaan, joka kärsii syömiseen ja kehonkuvaan liittyvistä haasteista. Hän, joka ei ole vielä hyväksynyt olevansa sairas, tulkitsee kommentit demonien kannalta parhain päin. Toipumisprosessinsa aloittanut taas käy herkillä. Muuttuvassa kehossa, jonka paino nousee hiljalleen takaisin terveisiin mittoihin, on paljon sulateltavaa. Etenkin kun demonit yrittävät vielä päästä valtaan. Älä kommentoi toipuvan kokoa. Mikäli hänen prosessinsa kohti terveyttä on alkanut hyvin, voi kannustaa esimerkiksi sanomalla: “Näytätpä terveeltä ja elinvoimaiselta.”
“Syötkö sä koskaan mitään?”, tai “Sun pitäisi syödä enemmän” ovat molemmat kommentteja, jotka saavat sairastuneen ahdistumaan valtavasti. Ruoka on mörkö, jota halutaan vältellä. Sairautta vähättelevä saattaa tulkita kommentin lihottamisyrityksenä. Toipumisprosessinsa aloittanut taas ahdistuu helposti muuttuvasta kehostaan. Annoskokoja ei siis koskaan kannata kommentoida. Kannattaa iloita siitä, että hän syö ja tehdä ruokailusta rytmitetty, yhdessä jaettu kokemus.
“Sä olet sairas.” Syömishäiriö on siitä kimurantti asia, että siitä kärsivä ei välttämättä itse tajua tilannetta. Hän saattaa ajatella kaiken olevan aivan hyvin näkemättä sitä, että harmittomana alkanut laihdutus on karannut pahasti käsistä. Sairaaksi haukkuminen voi näyttäytyä syömishäiriöisen mielessä jälleen kateellisuutena. Hän saattaa suivaantua. Hän saattaa nousta puolustuskannalle. Huolen ilmaiseminen ja tuen tarjoaminen ovat tärkeitä. Sillä, miten sanansa asettaa on kuitenkin suuri merkitys myös sairastuneen kanssa. Syyttelevä sävy ei auta ketään ja toipumisprosessinsa aloittanutta väärään sävyyn lausuttu kommentti saattaa vain satuttaa.
“Sun pitäisi hakeutua hoitoon.” Kyllä, syömishäiriöisen pitäisi hakeutua hoitoon mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. On kuitenkin tärkeää, että kehotus hoitoon menemisestä tulee mahdollisimman kannustavaan sävyyn, eikä syyllistävästi. Se saa potilaan nousemaan takajaloilleen ja menemään puolustusasemiin. Syömishäiriöiden, kuten anoreksian, kanssa on ymmärrettävä ettei potilaan patistaminen hoitoon auta. Hän palaa vanhoihin tapoihinsa kyllä, ellei halua itse parantua. Niinpä sysäyksen kohti oikeasti tervettä elämää on lähdettävä henkilöstä itsestään, muuten junnataan paikallaan.
Syömishäiriöt ovat viheliäisiä ja tuskallisia niin sairastuneelle, kuin lähipiirille. Ongelmiin on puututtava mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. On tärkeää tukea paranemisprosessissa, mutta sanojaan kannattaa miettiä, jottei vahingossa ruoki sairautta.
Lopuksi haluan vielä sanoa, että jokainen keho on hyvä, jos siinä tuntee olonsa jaksavaiseksi ja elinvoimaiseksi. Jos jaksamisessa on ongelmaa, tulee hakeutua lääkärin puheille pohtimaan syitä ja ratkaisuja olotilaan. Muiden kommentteja liittyen siihen, miltä pitäisi näyttää, ei kannata ottaa kuuleviin korviinsa. Painonpudotusta tulisi pohtia ainoastaan silloin, jos ylipainosta on terveydelle tai jaksamiselle haittaa. Silloinkin prosessi kannattaa tehdä maltillisesti, terveyteen ja hyvinvointiin perehtyneiden ihmisten ohjeita noudattaen.
Jos tarvitset apua, vieraile SYLIN sivuilla. Postausta ei ole tehty yhteistyössä ko. järjestön kanssa.
Lue myös:
Mitä on kauneus ja miksi ihanteet voivat olla haitallisia?
