Disclaimer: Vaikka puhunkin tässä postauksessa nimenomaan vammaisen naisen voimaantumisen tärkeydestä, nämä kokemukset kuuluvat aivan jokaiselle sukupuolesta ja rajoitteesta, tai sen puuttumisesta huolimatta.
Jokainen meistä kohtaa elämänsä aikana erilaisia haasteita. Jokaisen itsetunto ja minäkuva ottaa syystä tai toisesta joskus kolhuja. Se kuuluu ihmisyyden varjopuoliin. Näitä kolhuja on hyvä päästä työstämään erilaisin keinoin, vakavuudesta riippuen myös ammattilaisten kanssa. Toisten minäkuva saattaa olla vakavammin vääristynyt, esimerkiksi trauman, sairauden tai jatkuvan henkisen väkivallan vuoksi. Minäkuvan muuttamiseksi positiiviseen suuntaan tarvitaan usein jotain voimauttavaa, jotta ihminen näkee itsensä sellaisena kun todellisuudessa on: Vahvana, arvokkaana ja kauniina, niin sisäisesti kuin ulkoisestikin. Jokainen meistä on omalla tavallaan kaunis, vaikka emme yhteiskunnallisesti hyväksyttyjä kauneuden mittareita ehkä täyttäisikään. Se, mikä on ihmisille voimauttavaa, vaihtelee yksilöittäin.
Koen, että erityisesti vammaiset naiset tarvitsevat voimauttavia kokemuksia. Yhteiskunnassamme on edelleen paljon naisvihaa. Esimerkiksi herkkää miestä saatetaan haukkua naiseuteen viittaavilla sanoilla, kuten ämmä. Lauseet, joissa sanotaan henkilön tekevän jotain kuin tyttö, esim. “heittää kuin tyttö”, herättävät usein negatiivisia mielikuvia. Esimerkin tapauksessa sen, etteivät naiset osaisi heittää palloa / olisi hyviä urheilussa. Tämä kertoo siitä, että yhteiskunnassamme suhtaudutaan alentuvasti naisiin. Tätä mm. kielenkäytöllistä alentuvuutta ei välttämättä aina ajattele, sillä näennäisestihän Suomessa naisten asema on hyvä, jos vertaa monia Euroopan ulkopuolisia maita. Nainen mielletään jossain määrin heikommaksi ja huonommaksi sukupuoleksi, mitä me emme ole. Sukupuolten tulisi olla aidosti tasa-arvoisia. Ihmiset ovat yhtä arvokkaita identiteetistä riippumatta. Tasa-arvo ei kuitenkaan vielä toteudu.
Vammaiset naiset ovat erityisen heikossa asemassa siinä mielessä, että fyysisen vammansa vuoksi he asettuvat yhteiskunnassa heikoille jo byrokratian takia. Sen lisäksi heihin liitetään naiseuteen kohdistuvia asenteita ja haittoja. He ovat rajoitteensa vuoksi fyysisesti alakynnessä mikäli tilanne muuttuu uhkaavaksi, ja siksi he saattavatkin joutua usein henkisen tai fyysisen väkivallan kohteeksi. Mahdollisesti molempia. Vammaiset naiset ovat usein riippuvaisia toisten ihmisten avusta. He eivät välttämättä uskalla sanoittaa koettuja vääryyksiä ja saada tarvitsemaansa apua heiltä, jotka eivät tällaisia ihmisoikeusloukkauksia tee. Päässä voi pyöriä ajatus siitä, että kukas itseäsi auttaisi, jos ei tuo. Kaikilla ei ole turvaverkkoa. Ihminen voi pelätä, ettei hän tule uskotuksi asiansa kanssa. Mikäli kyseessä on liikkumista hankaloittavan vamman lisäksi myös esimerkiksi kehitysvammaa, voi myös olla, ettei tilannetta osata sanoittaa.
Kaltoinkohtelut ja väkivallan kokemukset eivät tee hallaa vain tapahtumahetkellä. Pelkotilat ja traumat vaikuttavat vahvasti siihen, miten ihminen näkee itsensä silloinkin, kun pahat kohtaamiset ovat kaukana menneisyydessä. Ne voivat jättää pysyvät kolhut minäkuvaan.
Yllämainittujen ongelmien lisäksi vammainen kohtaa sen haasteen, ettei häntä välttämättä nähdä naisena lainkaan. Vammainen nähdään pikemminkin puutarhatonttuna, eli sukupuolettomana, iättömänä olentona, jolla ei ole seksuaalisuutta. Päinvastaisesti henkilö saatetaan nähdä seksuaalisuuden näkökulmasta poikkeuksellisen kiinnostavana, syystä joka ei ole minulle vielä tänä päivänäkään selvinnyt. Ristiriitaista, mutta silti molemmat ilmiöt ovat läsnä. Lue myös: Voiko vammainen olla naisellinen? sekä Vammaisten seksuaalisuuden kummastelusta.
Jos vammainen tarvitsee apua vaatteiden saamiseen päälle, saatetaan hänelle tyrkyttää vain helposti ylle kiskottavia vaatteita. Usein tiukkojen ja näyttävien vaatteiden pukemiseen voi tarvita toista ihmistä, vaikka perusvaatteista selviääkin itse. Pukeutuminen, tyylillä leikkiminen ja omalta itseltään näyttäminen ovat kuitenkin jokaisen oikeus. Oikeus, josta kaikki eivät välttämättä uskalla pitää kiinni, tai he eivät ole löytäneet vielä omaa tyyliään. Lue: Oman tyylin toteuttamisesta sekä kauneusihanteiden haitallisuudesta.
Mitkä keinot ovat auttaneet minua silloin, kun olen kaivannut voimaantumista?
Valokuvaus. Meikätyttö vihaa kameran edessä olemista. Olen aina vihannut. Tiedän, ettei se somesisältöni perusteella näy. Pelkkä ajatuskin kamerasta saa minut usein nolostuneeksi ja oloni epämukavaksi. Vaikka kameraa vihaankin, rakastan sitä että saan antaa luoville ystävilleni vapaat kädet toteuttaa itseään, toiveitani kunnioittaen, parhaiden puolieni esiin saamiseksi. Minulla on usein raamit, jotka heille annan, kuten esimerkiksi: “Tänään haluan, että valokuvataan minut ultimaattisena vampyyrikuningattarena, joka ei pelkää ketään”. Silloin he maskeeraavat minut oman visionsa mukaan tästä lookista. Maskeeraavat siksi, että jos itse meikkaisin itseäni, en tulisi saamaan haluamaani meikkiä. Ainakaan kuvauksiin.
Jos ihminen on oikea, saa hän minut rentoutumaan kameran edessä ja parhaat puoleni esiin. Sellaiset, joiden olemassaoloa itse usein kyseenalaistan. Sellaiset, joita olen aina ehkä vihannut, mutta joita olen ajan saatossa oppinut arvostamaan. Esimerkiksi silmäni olivat aikanaan sellainen asia, joista en pitänyt yhtään. Olen lukuisten kuvien ja muodonmuutosten ansiosta ymmärtänyt, että ne ovat yksi parhaista puolistani. Sama pätee hammashymyyn. En ole koskaan pitänyt hampaistani, ainakaan niiden väristä, mutta kun tarpeeksi moni on sanonut pitävänsä niistä, olen alkanut niitä sietää. Se, kun uskaltaa heittäytyä kameran eteen, kun jaksaa laittautua ja nähdä vaivaa ulkonäkönsä puolesta tuntuu vähintäänkin upealta, viimeistään lopputuloksen nähdessään. Kun näkee ne hetket, jotka toinen on saanut osaamisellaan taltioitua kameraan, saattaa jopa purskahtaa itkuun. “Tuoltako minä oikeasti näytän? Tällaista en osannut kuvitellakaan. Olenko tuossa oikeasti minä? Minä, joka näin aamulla peilistä vain sillan alta nousseen mörön.”
Palaute antaa voimaa. Etenkin näin bloggarina olen viimeaikoina alkanut saamaan teksteistäni palautetta. Se, että kuulen osaavani kirjoittaa, lämmittää mieltä. Jos kuulen, että olen esimerkiksi toiminut esikuvana tai antanut voimaa jollekin. Se pistää nöyräksi. Joku jaksaa oikeasti lukea tekstejäni. Herättääkö se tunteita ja ajatuksia? Pystyykö joku samaistumaan esimerkiksi kipuuni, tuntemaan mitä tunnen? Saiko hän mahdollisesti ratkaisuja ongelmiinsa? Annoinko minä jollekin toivoani omalla esimerkilläni? Mikäli vastaus yhteenkään kysymykseen on kyllä, lämmittää se sieluani.
Onnistumisen kokemukset. Ihmisyyteen kuuluu halu olla hyvä jossakin. Niinpä “Hei mä pystyin siihen!” – oivallus antaa valtavasti tarmoa. Ongelma piilee siinä, että usein luulemme onnistumisen olevan jotain suurta, tai että sen pitäisi olla jotain valtaisaa, emmekä välttämättä pysähdy niihin pieniin hetkiin, joita elämä meille tarjoaa. Emme ainakaan, ellei tapamme katsoa maailmaa keskity muutenkin yksityiskohtiin. Meidän tulisi ajatella itsestämme yhtä kannustavasti, kuin ajattelemme muista.
Kehut. Tämä menee osittain palautteen päälle, mutta on tärkeä nostaa myös itsenään esiin. Ihmiset saattavat antaa herkästi vain kritiikkiä. Voi olla, että vastapuoli pitää itsestäänselvyytenä asiaa, josta henkilö itse on epävarma tai kaipaisi muuten kannustusta. Kauniit sanat, olivat ne kuinka yksinkertaisia tahansa, saattavat piristää päivää aivan valtavasti, ollessaan vilpittömiä. Vaikka ulkonäköön liittyvät kehut ovat toisinaan mukavia, keskitä huomiosi ennemmin henkilön kykyihin ja taitoihin. Koska sinä olet pysähtynyt viimeksi kehumaan jotakuta?
Voimaannuttavia ovat myös vertaistuen kokemukset. Se, ettei ole yksin jonkun asian tai tunteen kanssa. Se, että joku toinen joutuu samojen ennakkoluulojen ja asenteiden kohteeksi ja painii samojen byrokraattisten, yhteiskunnallisten tai kehollisten ongelmien kanssa. On ihanaa jakaa ajatuksia, jotka joku toinen ymmärtää jo puolesta sanasta, niin ettei kaikkea tarvitse selittää pidemmän kaavan kautta. On ihanaa, kun on joku, joka omaa itse samoja havaintoja elämästä, kuin sinä. Se vähentää yksinäisyyden tunnetta ja on siten hyväksi mielenterveydelle.
Voimaantumisen hetket ovat ihmisen henkisen hyvinvoinnin tukipilari. Ne vahvistavat ihmisen positiivista minäkuvaa ja tarpeeksi voimakkaina ja / tai toistuvina auttavat esimerkiksi työstämään negatiivisia kokemuksia. Voimaantumisen keinoja on useita, eivätkä kaikki toimi kaikille. Olennaista on, että niiden kautta omat vahvuudet pääsevät esille ja / tai näkee itsensä uudessa valossa, tai löytää itsestään uusia puolia.
Kummallista kyllä tunnistan niin itseni kirjoituksistasi, tosin aikaa siitä on jo 30v mutta oon huomannu painivani jälleen samojen asioiden parissa kuin aikuistuessanikin. Vaikka ikää onkin kertyny yli odotusten, ongelmat palaa aina uudellee. Ainaki mun päähäni, ellei muuten. No tää on kai sitä elämää, että kiertää samaa kehää ympäri. Ulkoisesti menee paremmin, mut päässä muhii enempi. Tsemppiä ja kiitän päivän piristyksistä. 🙂
Ihanaa, että postaus herätti ajatuksia ilmeisesti useampi kirjoitus on sinua piristänyt <3 On myös omalla tavallaan jännittävää kuulla, että kokemukset voivat ulottua noinkin vahvasti sukupolvien yli. Toivottavasti blogini viihdyttää sinua jatkossakin.