Mielenterveys

Sinulle, joka et ymmärrä mielen sairauksia

Sinulle, joka et ymmärrä mielenterveyden ongelmia,

Mielenterveydelliset haasteet ovat viheliäisiä sairauksia, jotka vaikuttavat koko elämään. Ne vaikuttavat niin sosiaalisiin suhteisiin, henkiseen jaksamiseen, kuin siihen miten ihminen itsensä näkee. Pahimmillaan ne vaikuttavat myös fyysiseen kuntoon ja hyvinvointiin. Sen vaikutukset ovat siis kokonaisvaltaisia. Sitä on hankala ymmärtää ellei itsellä ole kokemusta asiasta. Vaikka mielenterveydenhäiriö ei välttämättä, etenkään lääkityksen kanssa, näy ulospäin, on se silti yhtä todellinen.

 Sairastuneen tunteet ja tuntemukset ovat aitoja ja vakavasti otettavia. Niitä ei pidä vähätellä, niitä ei pidä kyseenalaistaa. Masentuneelle tai ahdistuneelle ei koskaan kannata sanoa, että hän lietsoo itsensä siihen tilaan missä on. Kukaan ei tahdo tuntea olevansa toivottomasti jumissa elämässään. Kukaan ei tahdo olla hukassa mielensä kanssa tai, pahimmassa tapauksessa, pelätä sitä. Hänelle ei myöskään kannata sanoa, “koeta vain ajatella positiivisesti“, ihan kuin mielenterveyden sairaus olisi jotain, jonka saisi nappia painamalla pois. Ikään kuin se voisi kadota kuin tuhka tuuleen, eikä jättäisi jälkiä. Ei se niin mene.  

Mielenterveyden haasteet vaativat kunnollista hoitoa. Sairastuneet vaativat ymmärrystä, tukea ja aikaa. Prosessi ei ole helppo. Vähättelemällä ja kyseenalaistamalla saatat aiheuttaa sen, ettei henkilö uskalla hakea apua. Hän voi pelätä, ettei ole “tarpeeksi sairas” saadakseen hoitoa. Hän saattaa kokea ja pelätä, ettei häntä oteta tosissaan. Toivon, ettei kukaan joutuisi kokemaan vähättelyä ainakaan terveydenhuollon puolelta. 

 Vähättely vaikuttaa myös sinun ja henkilön väliseen ihmissuhteeseen. Jos henkilön jaksaminen on nollassa, ei hän välttämättä jaksa nähdä tai pitää yhteyttä samalla tavalla kuin aiemmin. Se saattaa myös vaikuttaa hänen sosiaaliseen käytökseensä ja siihen, kuinka läsnä hän on tilanteissa. Ymmärrän, että se turhauttaa. Henkilö ei kuitenkaan ole välinpitämätön. Hän on yhä se sama persoona. Vähättelemällä ongelmia teet valtavasti hallaa näiden asioiden kanssa painivalle. Pahimmillaan se johtaa jopa siihen, että välit sairastuneeseen katkeavat. Sitä et varmasti halua. Ymmärrän toki, että läheisenä on hankala olla läsnä ja asioita on hankala ymmärtää. Netistä onneksi löytyy paljon tietoa, joten etsi sitä. Pelkällä keskustelullakin pääsee pitkälle. Kysy miten hän haluaa sinun toimivan.  Yritä siis olla läsnä. Yritä kuunnella mitä henkilöllä on sanottavaa. Älä tuomitse, äläkä työnnä pois. Älä viesti käytökselläsi, että henkilössä olisi jotain vikaa. Silloin ajat hänet pois luotasi ja varmistat, ettei hän koskaan halua puhua kanssasi vakavista asioista. Älä myöskään vaadi ja patista toimimaan, henkilö varmasti yrittää parhaansa.

Ulkoilma, liikunta, uni ja ruokavalio vaikuttavat mielen hyvinvointiin. Älä silti lähde neuvomaan mielensä kanssa kamppailevaa siitä, kuinka hänen tulisi muuttaa arkirutiinejaan. Älä, vaikka kuinka tekisit sen halustasi auttaa. Rutiinien muuttaminen ei paranna sairautta. Se vaatii hoitoa, joko terapian ja/tai lääkityksen. Älä myöskään päde. Vaikka tuntisit henkilön kuinka hyvin, hän tietää silti henkisen vointinsa ja voimavaransa paremmin kuin sinä.

Vaikka toisen saappaisiin on hankala asettua, yritä. Mieti, miltä sinusta tuntuisi, jos yrittäisit puhua jostain asiasta x, ja sanomasi kaikuisivat kuuroille korville.  Puhuisitko henkilön jaksamisesta tai tuntemuksista samaan sävyyn, jos kyseessä olisi joku ulospäin näkyvämpi sairaus, kuten syöpä?

On ihan okei, ettet täysin ymmärrä, miten esimerkiksi masennus voi vaikuttaa ihmisen kokonaisvaltaiseen vointiin. Jokainen kun on yksilö ja oirehtii omalla tavallaan.  Se ei kuitenkaan estä sinua yrittämästä ja etsimästä tietoa. Ymmärtämättömyys ei oikeuta käyttäytymään typerästi.

Muut Sinulle-juttusarjan tekstit löydät tagilla kirje.

Lue myös:
Älä sano näin masentuneelle!
Älä sano näin syömishäiriöiselle!
Mielen sairauksiin liitetystä stigmasta
Mitä mielenterveyden sairauksien kanssa kamppailu on minulle opettanut?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.