Mielenterveys

Vuosi 2020 tunteiden näkökulmasta

Vuoden alussa kirjoittamassani postauksessa luettelin tunteita, joita jokaisen pitäisi oppia tuntemaan elämässään enemmän. Vuosi 2020 on ollut monelle varsin poikkeuksellinen ja tuonut mukanaan haasteita. Mielenterveys on voinut olla koetuksella esimerkiksi taloudellisten syiden tai sosiaalisen eristäytymisen vuoksi. Myös lukuisat muut syyt ovat voineet vaikuttaa mielenterveyden järkkymiseen näin koronavuonna. 

Tunteet, jotka edellisessä postauksessa kävin läpi, olivat armollisuus, kiitollisuus, rakkaus, ilo ja rohkeus. Kirjoitin postauksen aikana, jolloin koronasta ja sen vaikutuksista ei ollut vielä tietoakaan. Olin ehkä optimistisempi kuin mitä olisin kirjoittaessani postaustausta nyt. Luultavasti sanoisin monelle, että heidän tulisi vain pysyä järjissään, mitä se itse kullekin tarkoittaakaan. Olenko onnistunut saavuttamaan näitä tunteita, joita yritin löytää elämääni tänä pian loppuvana vuonna?

Ulospäin minulla pitäisi olla kaikki hyvin ja syitä olla kiitollinen: Sain opiskelupaikan, jonka olen jo vuosia halunnut. Minusta on tulossa käsikirjoittaja. Siitä huolimatta tunnen olevani jumissa. Toisinaan kirjoittaminen tuntuu viimeiseltä asialta, jota tahdon tehdä. Historiani perusteella hahmotan tunteen kuitenkin menevän ohi, kunhan pakotan itseni säännöllisesti näppäimistön ääreen. Viha ja rakkaus näpyttelyyn kulkevat syklissä. Olen onnellinen siitä, kuinka pystyn ilmaisemaan itseäni kynäilemällä, vaikka sitä toisinaan inhoankin.

Ympärilläni on ihmisiä, jotka välittävät minusta ja osoittavat sen, vaikken aina sitä suostuisikaan tunnistamaan. Sosiaalinen eristäytyminen ei ole ollut minulle kovin raskasta. Oikeastaan olen ollut kiitollinen siitä, ettei minun ole tarvinnut olla ihmisille jatkuvasti tavoitettavissa. Se on ollut minulle vapauttavaa. Olen lisäksi vielä toistaiseksi töissä eräälle järjestölle. Kirjoitan työkseni, kaikkea muuta kuin luovaa, mutta rustailen silti. Olen kiitollinen siitä, kuinka minulle luotettiin viestinnällistä vastuuta, vaikka en omaa tiedottajan pätevyyttä. Olen kiitollinen myös siitä, ettei minun tarvitse kantaa taloudestani huolta. Unohtamatta sitä, että läheiseni ovat terveitä.

Iloa en voi sanoa juurikaan kokeneeni tänä vuonna. Minulle tärkeä ja merkityksellinen ihmissuhde lakkasi olemasta alkuvuodesta. Kuivui kokoon ilman selityksiä itsestäni riippumattomista syistä. Se jätti sieluuni jonkinlaisen aukon, jälkeensä enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Se heijastuu käytökseeni muissa ihmissuhteissa, minkä kyllä tiedostan. Terveydestä ja apuvälineiden toimimattomuudesta johtuvat huolet ovat hankaloittaneet ilon syliin heittäytymistä. Yleinen ”olen jumissa” – tunne, on varjostanut elämääni suunnattomasti. Ihan en osaa sanoa, mistä se johtuu.

Muutamasta asiasta tosin olen suunnattoman iloinen. Olen iloinen siitä, kuinka tämä blogi on (kuulemani mukaan) toiminut voiman ja inspiraation lähteenä monelle. Iloitsen siitä, kuinka olen päässyt toteuttamaan itseäni. Onnea elämääni tuo myös se, että tammikuussa aloitan Sexpolla seksuaalineuvojakoulutuksen. Odotan matkaa jännitykseen sekoittuneella innolla.

Armollisuutta en ole itselleni juurikaan suonut, koinhan keväällä burnoutin. Neljät pääsykokeet, kokopäivätyö ja muutama muu homma musersivat minut alleen. Yhdessä vaiheessa tuntui, etten pian pääse sängystä ylös. Seinät kaatuivat niskaan ja kaikki tuntui toivottamalta. Jotain oli tehtävä. Toivuin burnoutista, mutta edelleen piiskaan itseäni ja teen töitä ehkä enemmän kuin pitäisi.

Kehitystä on kuitenkin tapahtunut. Olen ymmärtänyt, ettei minun tarvitse olla paras kaikista, kuten aiemmin yritin olla. Tiedostin kompensoivani, mutten tehnyt asialle mitään. Nykyään pyrin olemaan vain paras versio itsestäni ja sitäkin vain silloin, kun käsillä oleva asia on minulle aidosti tärkeä.

Rohkea olen ollut. Vaikka olosuhteet ovat olleet poikkeukselliset, olen sekä henkilökohtaisessa elämässäni, että vaikuttamisessa päässyt tekemään upeita asioita. Sellaisia, joista viimevuotinen minä olisi vain haaveillut. Olen tutustunut mahtaviin ihmisiin, ja saanut ääneni kuuluviin aivan uusilla areenoilla. Olen lähtenyt projekteihin empimättä ja tarttunut mahdollisuuksiin, joita eteeni on heitetty. Kuten syksyllä tehty Ylen haastattelu, joka tulee (valitettavasti) ulos vasta keväällä. En enää mieti, mitä voin sanoa ja mitä en.  En tietenkään tahdo loukata ketään, mutta olen ymmärtänyt, ettei kaikkia voi miellyttää. Olen oppinut näyttämään tunteitani paremmin. Itseäni olen oppinut rakastamaan, ainakin jossain määrin. Minun ei tarvitse pystyä kaikkeen, riitän tällaisena kuin olen. Edelleen minulle tulee hetkiä, joiden aikana peilistä katsoo hirviö tai aikaansaamaton ja kelpaamaton möykky. Tiedostan, ettei kyseessä ole totuus. Noina hetkinä näen maailman masennukseni kautta ja yritän pyristellä siitä irti.

Rakkauttani en ole läheisilleni pystynyt näyttämään niin paljon kuin tahtoisin. Osittain tämä johtuu rajoituksista, osittain siitä, etten saa sosiaalisesta kanssakäymisestä tällä hetkellä paljoakaan irti. Se kuormittaa enemmänkin kuin antaa. Se ei ole ystävieni tai läheisteni syy, vaan ongelma on minussa itsessäni.

Kulunut vuosi ei varmastikaan ole täyttänyt kenenkään odotuksia. Paljon on kuitenkin tapahtunut niin hyvässä, kuin pahassakin. Vaikken koe saaneeni kaikkia tahtomiani tunteita elämääni siinä määrin kuin toivoin, on kehitystä tapahtunut. Tätä tekstiä kirjoittaa nyt eri ihminen kuin vuoden alussa. Onko se hyvä vai huono juttu? Sitä en tiedä. 

Vastaa