Voiko avustajasta tulla ystävä?

Usein puhutaan siitä, että avustaja on avustaja ja työnantaja on työnantaja, eikä näitä suhteita pitäisi ikinä sekoittaa ystävyyssuhteisiin.  Lähtökohtaisesti olen samaa mieltä. Avustaja on usein lähempänä vammaista kuin kukaan muu, ainakin jollain tasolla.

Liian jyrkkä suhtautuminen on turhaa. Yhtälailla henkilökohtaisen avustajan ja työnantajan suhde on työsuhde siinä missä mikä tahansa muukin. Jokaisessa työpaikassa voi ystävystyä pomon ja kollegoiden kanssa. Ei pidä eikä tarvitse, mutta niin voi käydä, jos kemiat sattuvat kohtaamaan? Vai kuljetko sinä muka työpaikallasi laput silmillä ja ajattelet: ”Ei, ei en voi puhua tuolle mistään oman elämäni käänteestä, sehän on vain työkaveri tai pomo, ihan sama kuinka mukava hän on. Kahvipöydässä täytyy keskustella Temptation Islandista tai muusta realiitysta, tai sitten politiikasta, kenties säästä. Ihan vain siksi, etteivät kahvihetket muuttuisi ahdistavan hiljaisiksi. Mistään aidosta tai mieltäni painavasta en voi puhua.”  Tuota mantraako hoet itsellesi päivästä ja tunnista toiseen? Todennäköisesti et. Miksi tässäkään työssä pitäisi vetää niin tiukkaa rajanvetoa?

Minulla on palkkalistoilla ihmisiä jotka tietävät minusta vain se vääjäämättömän ja hyvä niin. Koen, että suurimman osan työntekijöistäni ei tarvitse tietää minusta kuin se, mikä on heidän työnsä kannalta tärkeää. Tämä ei kutenkaan tarkoita, että välimme olisivat kylmät ja tarpeettoman etäiset. Kohtelen kaikkia työntekijöitäni ystävällisesti, vaikka emme turhia rupattelisi. Olen hyvin tarkka yksityisyydestäni ja siksi avustajan läsnäolo edes jossain kauempana ja ”seinänä” aiheuttaa ajoittain suurtakin ahdistusta, vaikka heidän tekemäänsä työtä arvostankin.

Toisinaan käy kuitenkin niin, että henkilökemiat osuvat kohdilleen. Miksei silloin voitaisi olla työsuhteen lisäksi myös ystäviä? Tämä edellyttää sitä, että molemmat tietävät roolinsa työajalla, eikä työtehtävien suorittaminen saa kärsiä. Työajalla työantaja päättää tekemiset, ihan sama huvittaako työntekijää lähteä salille avustamaan  vai ei, tai siivota.  Jos päivä ei ole täynnä akuuttia ohjelmaa, miksei voisi tehdä jotain, mikä on molemmista mukavaa?

En ole  koskaan ymmärtänyt ko. työhön liittyvää  mustavalkoista ajattelua. Olen vammani kautta tutustunut moniin mahtaviin ihmisiin. Osa on ollut minulla töissä. Osasta heistä on tullut työsuhteen aikana ystäviäni ja tämä side on säilynyt työsuhteen päättymisen jälkeen. Hommat he hoitivat töissä ollessaan säntillisesti, eivätkä valittaneet mistään tai kyseenalaistaneet rooliaan työntekijänä. Eivätkä nämä ystävän statuksen omineet työntekijät ole koskaan saaneet minulta erityiskohtelua. Kaikkien vapaatoiveet pyrin huomioimaan samalla tavoin. Erikosempiin työvuoroihin, kuten reissuihin pyydän sellaisia työntekijöitä, joilla on reissun vaatimia ominaisuuksia. Esim. Kyky selvitä nostoista yllättävistä tilanteista, tai kykyä mukautua hyvinkin äkisti muuttuviin suunnitelmiin.

Puhun avarakatseisesti työntekijän ja työnantajan suhteesta. Haluan kuitenkin painottaa että mahdollisiin ongelmakohtiin on puututtava välittömästi ja niistä on kyettävä keskustelemaan avoimesti ja suoraan. Kaikille tämä lähempi kaveeraus edes niiden samanhenkisten avustajien kanssa ei sovi ja se on täysin ok. Jokaisella on  tyylinsä.