Henkilökohtaisen avustajan tutkinto – uhka vai mahdollisuus?

Henkilökohtaisen avustajan hommia ei pidetä kovinkaan usein oikeana työnä. Ongelmia voi ilmetä avustajien omissa asenteissa (jos on ilmetäkseen), mutta ennen kaikkea ulkopuolisten asenteissa. Toisinaan työnantaja voi kohdella apukäsiään epäkunnioittavasti ja miten sattuu. Mistä nämä ongelmat ja asenteet juontavat juurensa? Johtuvatko ne siitä, että alalle ei tarvita tutkintoa? Onko syynä huono palkka? Vaikuttaako asiaan se, että ammatissa ei ole selkeää työnkuvaa vaan se vaihtelee radikaalisti työnantajan mukaan?

Ongelmiin, ainakin palkkaan ja kuntien asenteisiin, mahdollisesti myös avustajan tuttavapiirin mietteisiin on ehkä tulossa muutos. Viime vuonna luotiin uusi tutkinto-ohjelma nimeltään ”Henkilökohtaisena avustajana toimiminen”. Kun avustajalla on oikea ammattinimeke, on allekirjoittaneen järjen mukaan kunnankin syytä ottaa avustajantyö tosissaan. Olen tästä erittäin iloinen. Uskon myös, että koulutuksensa aikana avustajaksi haluava oppii erilaisuudesta ja apuvälineiden käytöstä niin, että ideaalitilanteessa tämä vähentää jossain määrin työnantajan taakkaa perehdytysvaiheessa.

Tutustuin tutkintonimikkeen alla oleviin opintoihin pintapuolisesti Opintopolussa. Paperilla koulutus näyttää kohtalaisen järkevältä, vaikka sisältääkin paljon sellaista osaamista, joka menee avustajan työssä hukkaan. Näen varsinaiseen avustamistyöhön liittyvissä opintojen kohdissa riskejä. Henkilökohtaisen avustajan työssä ideana on nimenomaan se, että vammainen saa elää juuri hänenlaistaan elämää pyytäen työntekijältään apua siinä missä tarvitsee.

Tutkinnossa lukee useassa kohtaa, kuinka opiskelija oppii suunnittelemaan asioita x ja y, toki avustettavan tarpeita kuunnellen. Tämä huolestuttaa minua. Monet meistä vammaisista kun eivät tarvitse minkäänlaista apua elämänsä suunnittelussa tai hallinnassa. Heille, jotka ohjausta tarvitsevat, on avustajansa osaamisesta toki suuri hyöty.

Itse esimerkiksi tarvitsen nimenomaan ylimääräisiä toimivia jalkoja ja käsiä, en ohjausta. Alkaisiko koulutettu avustaja pätemään herkemmin avustettavan elämänvalinnoista? Ajattelisiko hän tietävänsä paremmin, kun hänet on kerran koulutettu tähän hommaan? Se, mikä voi helposti unohtua, on se, että kyseessä on nimenomaan jonkun toisen elämä.

Toisaalta se, että avustaja ymmärtäisi tutkintonsa myötä ehkä jotain vammaispalvelun yhä monimutkaistuvista kiemuroista, saattaisi helpottaa meidän työnantajien työtä. Vaikeaselkoista tekstiä lukiessa kaksi päätä on viisaampi kuin yksi.

Itse en vaadi avustajaltani minkään sortin koulutusta. Osaan sanoittaa avuntarpeeni ja tavan, jolla haluan asiat tehtävän. Näin saan elää niin kuin tahdon. Koulutettu avustaja (esimerkiksi lähihoitaja) kun saattaa olla kaavoihin kangistunut ja niistä kaavoista poisoppiminen on haastavaa.

Itselläni on tästä omakohtaista kokemusta. Muuttaessani kolmisen vuotta sitten pois Helsingistä, jouduin asumaan puolisen vuotta palvelutalossa etsiessäni omaa asuntoa. Ja kaiken pyhän ja epäpyhän nimeen se oli elämäni kamalinta aikaa. Siellä oltiin totuttuja siihen, että avustustoimet tapahtuisivat suurimmalti osin avustettavan maatessa sängyssä, kuten pukeutumiset ja riisumiset. Siihen en suostunut, sillä ko. asennosta en olisi voinut itse pukea ylävartaloani. Tahdoin kävellä siirtymiseni, mikä aiheutti närää. Venyttelyjäni pidettiin epäergonomisena, vaikka koskaan aiemmin kellään ei ollut ollut asian kanssa ongelmaa. Resurssipulan takia jonot olivat pitkiä, eikä asialle edes yritetty tehdä mitään. Se kertoi siitä, että ko. paikassa ajateltiin, ettei heidän asumispalvelussaan ole kovinkaan aktiivista väkeä. Se ei sovi yhteen kaltaiseni ”tuhat rautaa tulessa” -persoonan kanssa. Jouduin tappelemaan oikeuksistani jatkuvasti.

Tästä oppineena nyt, kun olen pyörittänyt tuon kokemuksen jälkeen parisen vuotta pelkkää henkilökohtaisten avustajien rinkiä, palkkaan mieluiten kouluttamattomia tahi monen erilaisen avustettavan kanssa työskennelleitä joustavia ja mukautuvia persoonia.

Miten avustajan koulutus vaikuttaa ammattiin tulevaisuudessa? Se jää nähtäväksi. Toivon, että tutkinto lisää työn arvostusta ja ratkaisee siihen liittyviä ongelmia, eikä toisinpäin.