Elämme kiireisessä maailmassa. Maailmassa, jossa harvoin pysähdymme kysymään toisen kuulumisia. Saatamme esittää aiheeseen liittyvän kysymyksen, mutta emme välttämättä keskity siihen, mitä toisella on sanottavanaan. Liian usein olemme tehneet olettamuksia esimerkiksi jo lauseen alusta tai vaikkapa siitä, mitä olemme sosiaalisesta mediasta lukeneet. Kenties olemme keksineet asioita.
Emme onneksi elä sellaisessa kulttuurissa kuin englanninkielisissä maissa, joissa kuulumisten kysyminen on käytännössä retorista. Siitä huolimatta, me suomalaiset emme osaa suhtautua siihen, jos joku meille vieraampi ihminen toteaa ”Noh, aika huonosti”. Niistä tilanteista haluamme pakoon tai vaivaannumme, sillä emme tiedä miten tilanteessa pitäisi olla. Pitäisikö toista lohduttaa ja yrittää päästä pintaa syvemmälle, ongelman ytimeen? Haluaako toinen sitä vai haluaako hän asian painuvan unohdukseen?
Vaivaantuminen on siinä mielessä ymmärrettävää, sillä ei kukaan tahdo loukata toista vahingossa. Kysymyksen ei silti tulisi olla millään tavalla retorinen. Etenkin jos läheinen kysyy kuulumisia ja käy ilmi, ettei hän halua kuulla vastausta tai, että hän on muodostanut jo päässään jossain määrin valheellisen kuvan todellisuudesta, loukkaa se suuresti. Silloin saattaa pahimmillaan kokea, ettei omilla tunteilla ole merkitystä. Että täytyisi pitää kulissia yllä oman hyvinvointinsa kustannuksella. Silloin ajattelee, että omassa epämukavassa elämäntilanteessa olisi jotain hävettävää. Mikäli siitä olotilasta tahtoo päästä pois ja parantua, on tuo mitä haitallisin ajattelutapa. Pahinta näissä keskusteluissa on se, jos toinen alkaa puhua päälle omista ongelmista kuuntelematta vastausta loppuun. Vastaavasti hallaa tekee sekin, jos alakuloista ihmistä yrittää ns. pakonomaisesti piristää. Silloin tuntee, ettei suruun ole oikeutta.
Miksi kysyä kuulumisia, jos niihin ei ole valmis kuulemaan vastausta? Ainoa tapa, jolla toisen voinnista tai elämästä voi aidosti pysyä kärryillä on keskustelemalla hänen kanssaan. Pelkästä sosiaalisesta mediasta ei voi mitenkään saada selville miten omalla läheisellä menee. Pyrimme Internetissä näyttämään itsestämme ja elämästämme juurikin sen valoisan puolen.
Kun seuraavan kerran puhut jonkun kanssa, pysähdy ja kuuntele, mitä hänellä on sanottavanaan. Esitä jatkokysymyksiä, sillä joillekin liikkeelle lähteminen voi olla hankalaa, vaikka he haluaisivatkin kertoa elämästään. Varo utelemasta liikoja. Ystävyys- ja ihmissuhteet ylipäätään ovat kaksisuuntaisia. Sinulla on yhtäläinen oikeus kertoa omasta elämästäsi. Muista kuitenkin, että jos läheisellesi on helppo avautua purkavat muutkin tuntojaan hänelle. Ole vaihteeksi ensin kuuntelija.
1 vastaus artikkeliin “Kuulumisten kyselyn ei tulisi olla retorista”