Postauksen kuvitus on luotu AI:ta hyödyntäen.

Henkilökohtainen apu on vammaispalvelulain mukainen palvelu, joka myönnetään vammaiselle, joka tarvitsee apua päivittäisissä toimissa, harrastuksissa, opiskelussa tai työssä. Henkilökohtainen apu on monelle vammaiselle enemmän tai vähemmän välttämätöntä, jotta arki voi sujua mahdollisimman helposti. Hyvä työsuhde ja helppo arki eivät kuitenkaan synny automaattisesti työntekijän löydyttyä, vaan edellytyksenä on molemminpuolinen työ ja tilanteiden tunnustelu. Mitä hyvä työsuhde (oman kokemukseni mukaan) vaatii työnantajalta? Entäpä mitä avustajien olisi hyvä oppia niin itsensä kuin työnantajankin mukavuuden kannalta?

Mitä työnantajan tulee oppia?

OMAN VAISTON KUUNTELU: Toisinaan työntekijöistä on huutava pula – silloin on yleensä otettava vain joku hakijoista, jotta arki jatkaa pyörimistään. Näitä hetkiä tulee vastaan valitettavan usein. Toisinaan hakemuksia kuitenkin tulee runsaasti, eikä rekryttävän tarvitse aloittaa heti. Jos mahdollista, harkitse tovi, kenet otat töihin. Koska avustaja on tiiviisti läsnä vammaisen arjessa, henkilökemioiden merkitys korostuu. Olen itse huomannut, kuinka voimakkaasti omaan mielentilaan vaikuttaa vuorossa oleva henkilö. Haastattelutilanne on kinkkinen, sillä monet seikat voivat vaikuttaa ensikohtaamisen tunnelmaan; kumpaakin osapuolta voi jännittää, taustalla saattaa olla huonosti nukuttu yö ja niin edelleen. Pyri kuitenkin analysoimaan tilannetta. Millainen kuva henkilöstä tulee? Vaikuttaako hän sellaiselta, että voisit – ainakin alun sopeutumisvaiheen jälkeen – olla rennosti samassa tilassa hänen läsnäollessaan? Vaikuttaako hän rehelliseltä resursseistaan?

OMIEN TARPEIDEN SANOITTAMINEN: Vaikka avustaja olisi kuinka hyvä työssään, ei kukaan lue ajatuksia. Näin ollen työnantajan tulee osata kertoa tarkasti se, millaista apua tarvitsee ja miten toivoo asioita tehtävän. Etenkin perehdytysvaiheessa itsensä tarkka sanoittaminen on suorastaan velvollisuus, mutta tarve sanojen käyttämiselle on läsnä koko työsuhteen. 

Myös muita asioita kuin työtehtäviä on tärkeä sanoittaa: esimerkiksi hetket, jolloin kaipaa rauhaa, tai millaista läsnäoloa kaivataan esimerkiksi jossakin poikkeuksellisissa tilanteissa. Vaatiiko jokin tapahtuma avustajalta esimerkiksi enemmän sosiaalista läsnäoloa kuin muut? Tuleeko hänen reagoida vaisuun tai poissaolevaan olemukseeni, vai antaa asian olla?

Itse pyrin sanoittamaan edellä mainittujen lisäksi avustajilleni myös seuraavan: “Tiedän ja tiedostan ihmisen uskovan herkemmin sanatonta viestintää. Luonnollisestikaan tarkoitukseni ei ole vaikkapa äkäillä sinulle, mutta toisinaan esimerkiksi kivut joita minulla on, voivat vaikuttaa äänensävyyni. Jos kuulostan äkäiseltä, en välttämättä sitä kuitenkaan ole. Jos jokin toimintatavoissasi häiritsee ja toivoisin johonkin muutosta, sanoitan sen kyllä ääneen.“ Näin pyrin välttämäään sitä, etteivät avustajani tulkitsisi esimerkiksi kivusta johtuvaa negatiiviseksi tulkittavaa äänensävyä itsestään johtuvaksi. Jos teen näin, helpotan myös omaa oloani. Voin näyttää tunteitani, eikä minun tarvitse varoa aivan jokaista äänensävyä.

Omien tarpeiden sanoittaminen on olennainen osa vuorosuunnittelua. Mikäli vammainen tarvitsee runsaasti apua, on jokaiseen hänen suunnittelemaansa vuoroon tultava joku. Avustajan toiveita esimerkiksi vapaiden suhteen on hyvä kuunnella mahdollisuuksien mukaan, sillä jos vammainen joustaa, pelastetaan hänet todennäköisemmin pulasta. Avustajat eivät kuitenkaan voi sanella, koska vammainen tekee mitäkin, eikä vammaisen tule säätää etenkään tärkeitä aikataulujaan siksi, että avustaja on toivonut päivää vapaaksi esimerkiksi bileiden vuoksi.

VASTUUT JA VELVOLLISUUDET MUISTIIN: Työnantajuus tuo mukanaan liudan vastuita ja velvoitteita. Esimerkiksi työehtosopimukseen liittyvät kiemurat voivat olla hankalaselkoisia. Hankalaselkoisuudesta huolimatta työnantajan on kuitenkin osattava työehtosopimus. En suinkaan tarkoita kiemuroiden opettelemista ulkoa, vaan kykyä löytää ja ymmärtää sopimuksessa mainittuja seikkoja. Työehtosopimus on olennainen myös silloin, kun kyse ei ole ongelmatilanteesta, sillä sopimus yhdessä henkilökohtaisen avun päätöksen kanssa asettaa raamit sille, millaisia vuoroja työnantaja voi teettää. Jos työnantaja tietää velvollisuutensa ja sen, mitä hän voi vuoroissa teettää, on työntekijällä turvallisempi olo. Vastuita ja velvollisuuksia kerratessa on hyvä opetella myös työntekijän velvollisuudet, jotta osaa keskustella niistä viimeistään työntekijän kysyessä. 

VIRHEIDEN MYÖNTÄMINEN JA KUUNTELU: Vaikka kuinka olisi opetellut työnantajan vastuut ja velvoitteet, tai harjoitellut esimerkiksi tunteiden säätelyä, jottei tule purkaneeksi pahaa oloa avustajan niskaan, tulee silti välillä tehneeksi virheitä. Joskus asia x saattaa mennä ketuilleen huonon ohjeistuksen vuoksi. Väärintulkinnan tai kommunikaatiokatkoksen vuoksi voidaan joskus epäonnistua kommunikoimisessa. Tämä voi johtaa avustajan huonoon oloon, kuten kokemukseen riittämättömyydestä tai siitä, ettei häntä arvosteta. Sama huono olo voi johtua esimerkiksi siitä, että avustaja kokee saaneensa heikon perehdytyksen. Hyvä työnantaja ottaa palautteen kehityksen paikkana ja pyrkii jatkossa parantamaan toimintatapaansa. Virheet eivät tee sinusta huonoa tai epäonnistunutta ihmistä. Palautteen antaminen ei ole hyökkäys ketään kohtaan, vaan pyrkimys parantaa työympäristöä molemmille. Huom! Kyky kuunnella ja vastaanottaa palautetta on tärkeä molemmille osapuolille ja myös avustajan on tärkeä kantaa vastuu mahdollisista mokistaan.

ORGANISOINTITAIDOT HALTUUN: Henkilökohtaisen avustajan työnantaja on johtajan asemassa, usein ilman koulutusta. Hyvä johtaja huolehtii työntekijöiden mukavuudesta esimerkiksi hyvällä vuorosuunnittelulla. Jotta työntekijät voivat suunnitella arkeaan, on vuorokalenteri hyvä suunnitella hyvissä ajoin. Vuorosuunnittelussa on pidettävä kiinni työehtosopimuksen asettamista raameista, jonka mukaan työntekijöillä on lakisääteinen oikeus tietää vuoronsa vähintään viikkoa aiemmin, MUTTA mahdollisuuksien mukaan kalenteri on hyvä suunnitella tätä pidemmälle. Työvuoroluettelo on mahdollista ilmoittaa myös toistaiseksi voimassa olevana, mikäli työaika ei vaihtele. Tarvittaessa työhön kutsuttavalle työntekijälle työvuoroja ei luonnollisesti voi ilmoittaa etukäteen, jos vuorot koostuvat ainoastaan esim. sijaisuuksista. Joskus tämä kaikki saattaa olla työnantajan näkökulmasta haastavaa: lähtökohtaisesti kaikilla työntekijöillä voidaan ajatella olevan samat perustehtävät. Työntekijän x sopiminen työntekijää z paremmin johonkin vuoroon esimerkiksi kinkybileiden, työkeikan tai edustustilaisuuden ajaksi voi olla huomionarvoista paremman henkilökemian, paineensietokyvyn tai muun ominaisuuden takia. Vastaavasti työntekijä z voi olla parempi mukaan vaikka luontoretkelle partiossa saamiensa taitojensa ansiosta. Työntekijän omat rajoitteet saattavat olla esteenä johonkin tiettyyn vuoroon: esimerkiksi jos avustaja on kuuro, ei hän ole paras vaihtoehto uimahalliin. Jos vuorot onnistuu suunnittelemaan niin, ettei ko. henkilön vuorolla mennä uimaan ja muutenkin sovitaan siitä, kuinka erilaisissa tilanteissa kommunikoidaan, ei kuurous estä työskentelyä.

Vuorosuunnittelun ohella hyvät organisointitaidot tarkoittavat kykyä järjestää sijaisia yllättävissä tilanteissa. Vaikka kuinka suunnittelisi vuoroja etukäteen, voi tapahtua jotain yllättävää, kuten avustajan äkillinen sairastuminen. Miten silloin toimitaan? Hyvät organisointitaidot omaava työnantaja ohjeistaa myös työntekijää siitä, miten yllättävissä tilanteissa hänen kohdallaan toimitaan. Haluaako työnantaja, että hänelle soitetaan tilanteesta riippumatta, vai onko joissain tilanteissa tekstari ok? Haluaako työnantaja, että tilanteessa, jossa sijaisen suhteen ei voi kranttuilla, eli kiire on todellinen ja avustaja välttämätön, työntekijä itse laittaa ilmoituksen vuoron vapautumisesta myös työntekijöiden yhteiseen chattiin? Tämä voi nopeuttaa työntekijän saamista merkittävästi.

Mitä taitoja avustajan on hyvä oppia?

ENNAKKOLUULOTON SUHTAUTUMINEN: Jokainen meistä on ennakkoluuloinen, sillä sellainen suhtautuminen on tietynlainen osa ihmisen perusluonnetta. On luonnollista suhtautua varauksella itselleen vieraisiin asioihin. 

Ennakkoluulojaan ei tarvitse säikähtää, mutta on kuitenkin olennaista pohtia, onko niissä itua, vai onko kyse ainoastaan vaikkapa median tuottamasta kuvastosta: Kysy itseltäsi miksi suhtaudut asiaan kuten suhtaudut ja pyri haastamaan näkemyksiäsi. Aina on parempi kysyä kuin olettaa, ainakin silloin, jos kyse on työtehtävistä. Mikäli mietteesi ei liity käsillä olevaan työtehtävään tai toimenkuvaasi ylipäätään, mieti, voisitko saada vastauksen pohtimaasi asiaan jostain muualta, kuten vaikkapa internetistä. Vaikka erilaisuudesta puhuminen on tärkeää, me vammaiset haluamme myös vain olla, emmekä alituiseen valistaa muita. Älä siis loukkaannu, jos johonkin työtehtäviin liittymättömään asiaan kieltäydytään vastaamasta ja ohjataan esimerkiksi internetin pariin.

On tärkeää muistaa, ettei vammaisen tunteminen tee sinusta ennakkoluulotonta. Me vammaiset olemme yksilöitä uniikkeine tarpeinemme ja elämäntilanteinemme. Vertailu esimerkiksi aiempiin henkilöihin, joita on avustanut, ei ole kenenkään näkökulmasta hedelmällistä, ja se voi johtaa pahimmillaan jopa vaaratilanteisiin: jos vertailet työnantajaa tai avuntarvitsijaa ja esimerkiksi hänen tasapainoaan aiemmin kohtaamaasi vammaiseen, saatatte molemmat olla pian naamallanne. 

TILANNETAJU JA NÄKYMÄTTÖMYYS SOSIAALISISSA TILANTEISSA: Mikäli vammainen tarvitsee runsaasti apua arjessaan, saattaa avustaja yhtäkkiä tietää työnantajastaan enemmän kuin tämän ystävät. Tämän vuoksi hänen on ymmärrettävä lukea tilanteita: Millaisessa hetkessä on ok kysyä asiaa x, joka ei suoraan liity käsillä oleviin työtehtäviin? On myös ymmärrettävä, että tietoisuus jostakin asiasta ei oikeuta välttämättä kysymään siitä. Esimerkiksi jos avustaja auttaa pariskuntaa intiimissä kanssakäymisessä, ei se tarkoita lupaa kysyä heidän suhteensa laadusta. Vastaavasti jos jostakin teemasta on aiemmin puhuttu, ei se tarkoita vammaisen olevan velvollinen kertomaan omista asioistaan. 

Avustajan on hyvä keskustella työnantajansa kanssa siitä, kuinka ohipuhumistilanteissa, eli tilanteissa joissa puhutaan avustajalle vammaisen sijaan, tulee toimia. Oma vinkkini on ohjeistaa avustaja kääntämään selkänsä, jos hänelle puhutaan silloin, kun keskustelu tulisi käydä minun kanssani. Vastaavasti olen ohjeistanut avustajiani toimimaan samalla tavalla myös tilanteissa, joissa joku esimerkiksi puhuu minulle kuin lapselle. Ole niin kuin et olisikaan ja anna minun käydä taisteluni. Jokaisella vammaisella on kuitenkin omat preferenssinsä siitä, kuinka he toivovat tilanteessa toimittavan.

Avustajan kanssa on hyvä kommunikoida mitä tehdä sosiaalisissa tilanteissa, jolloin vammainen on ystävänsä tai kumppanin kanssa. Lähtökohtaisesti avustajan rooli on yksinkertainen: ole auttamassa työnantajaa silloin kun tämä tarvitsee, muuten mahdollisuuksien mukaan hänen sosiaalisilta suhteiltaan näkymättömissä, eli vaikkapa toisessa tilassa. Kunnioita työnantajan yksityisyyttä ja käytä esimerkiksi kuulokkeita, jolloin olet viestin päässä tavoitettavissa. Mikä tärkeintä, keskusteluun ei tule ottaa avustajana osaa, ellei siihen kutsuta erikseen osalliseksi.

Myös työ – ja opiskeluympäristössä pätee sama rooli kuin muissa sosiaalisissa tilanteissa. Avustajan on hyvä olla herkkänä ohipuhumiselle. Jos joku alkaa selittää avustajalle asioita, jotka koskevat vain vammaista, tulee puhuja elein, ilmein tai sanoin ohjata puhumaan oikealle henkilölle. Jos avustaja yritetään ottaa osaksi ryhmätilannetta, voi hän sanoa: ”Mä olen hänen avustajansa, muhun ei tarvitse kiinnittää huomiota.” Mahdollisuuksien mukaan avustaja voi myös poistua luokasta tai tilasta odottamaan taukoa ja signaalia avuntarpeesta.

ROOLIN YMMÄRTÄMINEN: Avustaja on työnantajalla töissä. Avustaja siis tekee niitä asioita, joita vammainen tekisi itse vammattomana, muttei erilaisen toimintakykynsä vuoksi kykene. Jos on töissä liikuntavammaisella ihmisellä, sisältävät työtehtävät usein tavalla tai toisella apukäsinä ja -jalkoina olemista. Sokealla avuntarve liittyy puolestaan näköön ja niin edelleen. Avustajan tehtävä ei ole puuttua vammaisen elämään tai tehdä juttuja “kuten hän kotonaankin tekisi”, vaan kuunnella ja tarvittaessa myös vaatia ohjeita.

Roolin ymmärtämiseen kuuluu vahvasti työympäristön kunnioittaminen. Avustajalle paikka on vain työympäristö: usealle apua tarvitsevalle tämä ympäristö on ainakin toisinaan koti. Kun on toisen kotona, on erityisen tärkeää huolehtia esimerkiksi siisteydestä.

Avustajan työ on ihmisläheisempää verrattuna moneen muuhun työhön. Avustajasta voi tulla kemioiden kohdatessa hyvinkin läheinen. Kummankin osapuolen on tärkeä kuitenkin muistaa kyseessä olevan työsuhde: omia ongelmia ei kaadeta toisen niskaan. Mikäli toinen ilmaisee halun kuunnella, tai kysyy kuulumisia, voi asioista keskustella pintapuolisesti. Kumpikaan ei kuitenkaan ole toisen terapeutti, eikä kummallakaan ole velvoitetta ottaa taakkaa kantaakseen. Mikäli työsuhteesta on kehittynyt myös ystävyyssuhde, voi ongelmia purkaa vapaa-ajalla. Silloinkaan toisen ei voi olettaa parantavan itseä tai korjaavan omia ongelmia. Tärkeää on kuitenkin se, ettei työaika ole terapiaistunto. Mikäli jotkut olot, esimerkiksi läheisen kuolema, stressi lääkäristä tai vaikkapa vammaisen voimakkaat kivut vaikuttavat työn flow’hun, on asiasta hyvä mainita, jotta kumpikin osaa suhtautua ja mahdollisesti mukauttaa toimintaansa. 

REHELLISYYS OMISTA RESURSSEISTA, HAASTEISTA JA TARPEISTA: Yleensä rekryämäni ihmiset ovat onneksi suoria sen suhteen mihin kykenevät ja mihin eivät. Joskus törmään tilanteeseen, jossa avustajaehdokkaat maalaavat todellisuudesta tarpeettoman ruusuisen kuvan: haastateltava toteaa voivansa tehdä ihan mitä vain vuoroja, vaikka sanon, ettei esimerkiksi kyky tehdä vain aamua tai viikonloppuputkea kerran kuussa ole mikään ongelma. Työ kanssani vaatii sen, ettei esimerkiksi selän kanssa ole ongelmaa, vaikka minua ei tarvitse käytännössä koskaan nostella. Rekryttävä saattaa vakuuttaa, ettei haasteita ole.

Toisinaan jo ensimmäisessä tai viimeistään toisessa vuorossa käy kuitenkin ilmi, kuinka illat ovat hankalia ja kropasta löytyy jos jonkinmoista ongelmaa. Ymmärrän kyllä tarpeen antaa itsestään haastattelussa mahdollisimman hyvän kuvan, mutta omista resursseista valehtelu, tai niiden räikeä kaunistelu ei hyödytä ketään vaan tuhlaa molempien aikaa.

Työnantaja ei voi kysellä avustajan terveydentilasta tai mahdollisista diagnooseista. Työntekijä voi olla ilmiömäinen hommassaan, vaikka hänellä olisi esimerkiksi ADHD tai muu diagnoosi. Jotta työnantaja osaisi huomioida mahdollisen diagnoosin sekä siihen liittyvät mahdolliset erityistarpeet, toivoisin ainakin itse työntekijän olevan tästä avoin. Jos tiedän työntekijän toimintaa helpottavan vaikkapa päivän askareiden löytyminen kirjoitetusta listasta, josta hommat voi tarkistaa, rustaan ne mieluusti ylös. En koe tätä ylimääräiseksi vaivaksi. Sen sijaan työntekijän jatkuva muistuttelu ja ohjaaminen on raskasta silloin, jos avustajan toiminnalle ei tiedä syytä, vaan se on tulkittavissa välinpitämättömyydeksi.

OMA-ALOITTEISUUS YHDISTETTYNÄ TILANNETAJUUN: Mikäli on uusi, on ohjeiden kysyminen aivan luonnollista. Vanhankin assarin on hyvä toisinaan tiedustella (etenkin jos edellisestä vuorosta on aikaa) onko jotain muutoksia tullut. Säännöllisesti vuoroja tekevän tyypin ei tietenkään tarvitse jokaista asiaa erikseen varmistaa, vaan hän voi luottaa työn muodostuneen jo rutiiniksi. Toivon avustajieni myös esimerkiksi kysyvän, millaisia välineitä on ok käyttää missäkin tilanteessa, esimerkiksi siivouksen näkökulmasta.

Samaan aikaan toivon kuitenkin avustajieni omaavan oma-aloitteisuutta: Jos huomaa, että tiskit voisi laittaa koneeseen, tai pyykkikaapin olevan täynnä, voi homman hoitaa ilman, että joudun aina erikseen pyytämään sitä. Samoin esimerkiksi paikkoja, jonne vammainen ei helposti tuolistaan näe, voi pyyhkäistä puhtaaksi liasta ilman pyyntöä tai erillistä tehtävänantoa. Jos ei halua vahingossakaan häiritä, tai ei ole varma päivän aikatauluista, voi aina kysäistä: ”Onko ok laittaa pesukone nyt pyörimään vai olemmeko/oletko menossa jonnekin heti vuoroni päätyttyä?” tai ”Häiritseekö, jos nyt imuroin?” Työnantajan asunnon perussiisteydestä välittäminen osoittaa kunnioitusta työpaikkaa ja sitä kautta minua kohtaan. Motivaatiota työhön ja arjen sujuvoittamiseen osoittaa myös yksinkertainen: ”Onko jotain, mitä voin tehdä?”

OMIEN RAJOJEN KUUNTELU: Joidenkin työntekijöideni kohdalla on ollut ongelmana se, etteivät he ole oikein osanneet kuunnella omia rajojaan. Arvostan rinkiäni suuresti, sillä monet heistä ovat pelastaneet minut silloin, kun olen ollut aivan pulassa: Avustaja, joka on tehnyt viikossa vuoroja jo sen määrän, jota hän on kyseiselle kuukaudelle toivonut, joustaa ja tulee yllättäen seuraavaan aamuvuoroon. Jos seuraavaksi aamuksi suunniteltu vuorolainen sairastuu, olen saattanut joutua kysymään sijaista esimerkiksi 23 aikaan edellisenä iltana. Ellei minua ole auttamassa joku aamulla sängystä ylös, en selviä päivästäni. Sekä minä että avustajani siis tiedämme vuorojen voivan tulla lyhyellä ajalla ja vaikken voi, enkä tahdo pakottaa ketään töihin, tietävät hommastaan välittävät avustajani, että jonkun on pakko tulla töihin.

Vaikka olen suunnattoman kiitollinen ringistä, joka minulle on siunaantunut, olen tasaisin väliajoin huolissani avustajieni jaksamisesta ja siksi olemme sopineet järjestelyn: jos avustajalla on valmiiksi paljon vuoroja, minkä lisäksi hän tulee tekemään äkkisijaisuuksia, voin hänen niin pyytäessään yrittää neuvotella jonkin toisen vuoron hänelle vapaaksi tarjoamalla sitä toiselle avustajalle. Ketään ei hyödytä se, jos avustaja polttaa itsensä loppuun minua pelastaessaan. Toivoisinkin avustajien ilmaisevan matalalla kynnyksellä, jos he eivät kykene ottamaan tiettyjä vuoroja vastaan. 

Arjen pyörittäminen henkilökohtaisen avun turvin on tilanne, jollaista vammaton ei voisi kuvitella. Henkilökohtaisen avustajan työ ei välttämättä vaadi hoiva-alan koulutusta, sillä parhaimmat avustajani eivät ole omanneet alalta aiempaa kokemusta. Työtehtäviin oppii kyllä. Toimiva työsuhde vaatii kummaltakin osapuolelta hyvää itsetuntemusta ja kykyä keskustella. Kannustankin niin työnantajia kuin avustajiakin kuuntelemaan itseään, mutta myös toisiaan. Ensimmäisillä vuoroilla varmasti jännittää ja yhteistyö voi olla kankeaa, mutta avoimuuden avulla arki hioutuu.

Lue myös:
Miten tavat toteuttaa henkilökohtaista apua eroavat toisistaan?
Miksi mielikuvaa vammaisuudesta tulee monipuolistaa?
Mistä ableismissa on kyse?
Mitä ennakkoluuloja avusteiseen seksiin liittyy?