Yleinen

Olisipa joku kertonut minulle nämä asiat vaikuttamistyöstä

Vaikuttamistyö on minulle monella tapaa rakas harrastus ja olen löytänyt sen parista oman paikkani. On kuitenkin muutamia asioita, jotka olisin toivonut jonkun minulle kertovan, ennen kuin tähän hommaan ryhdyin. Mitä ne sitten ovat? Ensinnäkin, hommassa voi joutua myrskyn silmään. Jotta asioihin pystyy oikeasti vaikuttamaan täytyy puhua joskus tabuistakin aiheista. Sellaisista, jotka saavat osalla ihmisistä karvat… Jatka lukemista Olisipa joku kertonut minulle nämä asiat vaikuttamistyöstä

Yleinen

Millainen on vammaisen suhde kosketukseen?

Jokainen meistä kaipaa läheisyyttä. Toiset kaipaavat sitä enemmän, toiset vähemmän. Osa meistä on erittäin tarkkoja siitä, kuka heitä saa esimerkiksi halata. Puolitutun tai tuntemattoman halaus saattaa aiheuttaa ahdistusta. Kosketus on silti jossain määrin ihmisen perustarve, vaikka olisikin vain vähän ihmisiä, joilta sen hyväksymme. Kosketus on nimittäin tapamme osoittaa välittämistä, ja tämän lisäksi se vapauttaa mielihyvähormonia. … Jatka lukemista Millainen on vammaisen suhde kosketukseen?

Yleinen

Sinulle, seksuaalisuuteni

Tässä postauksessa avaan omaa suhdettani seksuaalisuuteen, jonka kuvittelen postauksessa jollain tasolla personoiduksi. Lue aiempia mietteitäni seksuaalisuudesta, vammaisten seksuaalikasvatuksen puutteista, sekä seksuaalineuvonnan tärkeydestä. Sinulle, seksuaalisuuteni Olit pitkään piilossa tukahdutettuna. Kauan ajattelin, ettet voisi mitenkään päin kuulua minulle. Että olet muiden, mutta et minun. Ajatukseni johtui siitä, ettei asioista puhuttu. Kun olin nuori, asioista ei puhuttu ääneen.… Jatka lukemista Sinulle, seksuaalisuuteni

Yleinen

Rajojen tunnistamisesta

Ihminen kaipaa hyväksyntää ja rakkautta. Joskus haemme näitä väärillä tavoilla. Usein, jos emme ole itsemme kanssa sinut, hakeudumme vääränlaisiin suhteisiin. Sellaisiin, jotka ovat meille myrkyllisiä. Saatamme antaa itsestämme liikaa. Menettää itsenäisyytemme. Voimme alkaa käyttäytyä tai pukeutua toisen ihmisen toiveiden mukaan. Tämä saattaa kuulostaa absurdilta. Todellisuudessa tällaiseen suhteeseen ajautumiseen ei tarvita kuin huono itsetunto tai joku… Jatka lukemista Rajojen tunnistamisesta

Yleinen

Vaikuttamistyöhön liittyy paljon piilotyötä

Vaikuttaja – käsite on on nykyihmiselle tuttu. Osalle se toimii jopa ammattina, vähintään sivutoimisena. Usein ajatellaan, että ihmisläheinen vaikuttamistyö, kuten kokemustoimijuus tai sosiaalisen median vaikuttajana toimiminen on helppoa, ainakin silloin, jos ei luo sisältöä esimerkiksi tietyn alan ammattilaisen, kuten lääkärin roolissa.(Esimerkiksi Youtubessa Doctor Mike.) Jos on vain omia ajatuksiaan purkava henkilö, ei asiaan vihkiytymätön yleisö… Jatka lukemista Vaikuttamistyöhön liittyy paljon piilotyötä