Kirjoittaminen, Vaikuttamistyö, yhteiskunta

Mitä jokaisen tulisi muistaa someaktivismista?

Aloittaessani blogini  tahdoin purkaa turhautumistani siihen, miten eriarvoisessa asemassa vähemmistöt ovat suhteessa enemmistöön.  Ajan kanssa sisältöni  muutti sävyään ja tarkoitustaan: Tahdoin normalisoida erilaisuutta ja toimia vertaistukena. Alkuun aktivismini ei ollut johdonmukaista, tai tarkoin suunniteltua, toisin kuin nykyään. Mitä hiotummaksi sisältöni muuttuu, sitä enemmän käytän siihen aikaa. Tunnen ylpeyttä siitä, miten paneudun asioihin. Alkaessani tehdä aktivismia… Jatka lukemista Mitä jokaisen tulisi muistaa someaktivismista?

Sekalaisia

Mitä tapahtui vuonna 2022?

Huom! Tekstissä olevat linkit vievät suoraan blogipostauksiin, joista puhun. Instagram-upotukset puolestaan liittyvät teemaan. Vuosi alkaa olla lopuillaan. Minulle tämä tarkoittaa sitä, että on aika pohtia kulunutta vuotta. Mitä tapahtui? Mikä sykähdytti? Mikä jäi tavalla tai toisella vaivaamaan? Tässä postauksessa katselen asioita nimenomaan vaikuttajanäkökulmasta. Listaan julkaisuun sekä postauksia, jotka ovat minulle merkityksellisiä (ja kerron miksi) että… Jatka lukemista Mitä tapahtui vuonna 2022?

Vammaisuus

Mitä vuodesta 2021 jäi mieleen vaikuttajanäkökulmasta?

Vuosi on lopuillaan ja minulla on vain yksi kysymys: Mihin se katosi? Toisaalta, vuosi 2021 on ollut sen verran haipakkaa niin yksityiselämässä kuin etenkin vaikuttamisen saralla, ettei ihmekään, jos en ole ehtinyt pysähtyä alas hengittelemään ja miettimään elämääni. Mitä kaikkea sitten on tapahtunut? Mitkä omista sisällöistäni ovat jääneet mieleen? Näkyvyys valtamedioissa. Kun aloitin blogin 2019,… Jatka lukemista Mitä vuodesta 2021 jäi mieleen vaikuttajanäkökulmasta?

Vaikuttamistyö, Vammaisuus

Vammaisaktivismin ongelmat

Vammaisaktivismi on tärkeää. Oikeastaan se on välttämätöntä, sillä yhteiskuntamme on kaikkea muuta, kuin tasa-arvoinen ja esteetön. Kuten totesin postauksessani “Paha ableismi - miten se näkyy?”, yhteiskuntamme on syrjivä niin rakenteellisesti kuin asenteellisestikin.  Joudumme taistelemaan siitä, että pystymme osallistumaan yhteiskunnassamme ja saamme meille välttämättömät palvelut. Olen hyvinkin varma, ettei kukaan vammainen pyydä mitään huvikseen. Meidän on… Jatka lukemista Vammaisaktivismin ongelmat

Vaikuttamistyö, Vammaisuus

Mistä ableismissa on kyse?

Kirjoitin tämän tekstin 2021, mutta rustasin sen käytännössä täysin uusiksi 28.1.2024, sillä kirjoitustyylini on muuttunut vahvasti. Kuvat on tehty AI:ta käyttäen. Huom! En kykene käsittelemään ableismia niin, että yksi teksti kattaisi kaiken. Yhteiskuntamme on rakennettu pitkälti vammattomien ehdoilla. Vammaisiin liittyy paljon ennakkoluuloja ja haitallisia asenteita, jotka saattavat suorasti tai epäsuorasti vaikuttaa mahdollisuuksiin osallistua. Yhteiskunta, joka… Jatka lukemista Mistä ableismissa on kyse?

Kirjoittaminen, Vaikuttamistyö

Vuosi 2020 – mitkä postaukset jäivät mieleeni ja miksi?

Vuosi 2020 lähenee loppuaan ja viimevuotiseen tapaan katson aiheelliseksi pysähtyä miettimään, mitä kaikkea tämä vuosi on bloggarin näkökulmasta pitänyt sisällään. Pidin joulukalenteria Instagramin puolella, jossa esitin toiveita liittyen yhteiskuntaamme, mutta sen lisäksi nostin esiin itselle tai muille merkittäviä postauksia vuodelta 2020. Tiedän kuitenkin, etteivät likikään kaikki blogin lukijat käytä Instagramia. Näinpä koen olennaiseksi fiilistellä muutamia… Jatka lukemista Vuosi 2020 – mitkä postaukset jäivät mieleeni ja miksi?

seksuaalisuus, Vaikuttamistyö, Vammaisuus

Kuinka IG-sääntöuudistukset voivat vaikeuttaa seksuaalisuudesta puhuvien vaikuttajien työtä?

Viimeisen vuoden aikana olen kirjoittanut seksuaalisuudesta ja seksistä ajoittain melkein henkilökohtaiseen ähkyyn saakka. Olen puhunut teemasta niin vammais – kuin yleisestäkin näkökulmasta. Miksikö? Tekstien kautta on mahdollista tutkia omia ajatusmallejaan ja niiden muutoksia. Lisäksi olen osaltani yrittänyt herätellä ihmisiä yhteiskunnan vinoutuneeseen suhtautumiseen teemaan liittyen. Postausten kirjoittaminen on lisäksi tutustuttanut minut upeisiin ihmisiin ja ”pakottanut” minut… Jatka lukemista Kuinka IG-sääntöuudistukset voivat vaikeuttaa seksuaalisuudesta puhuvien vaikuttajien työtä?

Vaikuttamistyö

Voiko vaikuttajaa pitää esikuvana?

Ihminen on luonnostaan mallista oppiva ja sosiaalista hyväksyntää kaipaava yksilö. Niinpä lajillemme on täysin luonnollista etsiä sellaisia ihmisiä, jotka voisivat jakaa arvomme ja käsityksemme maailmasta. Ihmisiä, joita voisimme katsoa ylöspäin ja joihin voisimme samaistua. Nuoremmilla ihmisillä, kuten lapsilla, nämä henkilöt ovat usein heidän omat vanhempansa. Kuka ei olisi jossain vaiheessa elämäänsä halunnut tehdä työkseen juuri… Jatka lukemista Voiko vaikuttajaa pitää esikuvana?

Vaikuttamistyö

Miten vaikuttamistyö on minua kasvattanut?

Olen tehnyt vaikuttamistyötä periaatteessa myöhäisteinistä lähtien, mutta vahvemmin viimeiset kaksi – kolme vuotta. Olen kehittynyt mielestäni ilmaisutavoissani sekä toisaalta myös ihmisenä. Koen kuitenkin, että matka aidosti varteenotettavaksi vaikuttajaksi, jollaisia itse pidän esikuvinani, on vielä pitkä matka. Toisaalta, vaikuttamishommat, kuten elämä ylipäätään, ovat mielestäni loputon matka. Aina voi oppia ja kehittyä lisää. Ihminen ei ole koskaan… Jatka lukemista Miten vaikuttamistyö on minua kasvattanut?

Vaikuttamistyö

Mietteitä saavutettavuudesta

Vaikka puhun blogissani paljon vammaisten asioista, ja esimerkiksi esteettömän suunnittelun puolesta, myönnän, etten itsekään ole virheetön. On paljon sellaisia asioita, joita en tule ajatelleeksi. Ihminen on siinä mielessä itsekäs, että hän ajattelee usein vain niitä ongelmia, joihin hän tai hänen läheisensä itse törmäävät. Siinä ei sinänsä ole mitään väärää. Tämä on vain hyvä tiedostaa. Koska tiedostan omat… Jatka lukemista Mietteitä saavutettavuudesta