Naiseuteen liittyy kulttuurissamme mielenkiintoisia käsityksiä. Naiseuteen perinteisesti liitettyjä piirteitä, kuten herkkyyttä, tunteellisuutta, sekä äidillisyyttä ja hoivaviettiä pidetään heikkouksina. Lisäksi naisen odotetaan olevan tunnollinen ja kunnollinen, joustavan ja venyvän aina tarpeen tullen, eikä hänen odoteta korottavan ääntään yhteiskunnallisista epäkohdista. Vaikka näitä ominaisuuksia ei yleisesti arvosteta yhteiskunnassamme, niitä kuitenkin odotetaan naisilta. Jos taas nainen eroaa näistä asetetuista… Jatka lukemista Vammainen nainen seksuaalisena olentona: Intro
Sooloseksi: Miksi siihen liittyy häpeää ja miksi häpeästä tulisi päästä eroon?
Postaus on toteutettu yhteistyössä Valoa tunneliin Oy:n kanssa ja tuotteet on saatu. Seksuaalisella hyvinvoinnillamme on suora merkitys kokonaisvaltaisen terveytemme kannalta. Seksuaaliseen hyvinvointiimme kuuluu esimerkiksi se, että meillä on riittävästi tietoa aiheeseen liittyen, sekä se, että meillä tulisi olla tasavertaiset mahdollisuudet ilmaista seksuaalisuuttamme tavoilla, jotka meistä tuntuvat hyviltä. Yksi tapa tähän ovat seksuaaliset aktit. Kiireisessä, suorituskeskeisessä… Jatka lukemista Sooloseksi: Miksi siihen liittyy häpeää ja miksi häpeästä tulisi päästä eroon?
Vammaisuuden näyttämö: Sokea mies, joka ei halunnut nähdä Titanicia
Vammaisuuden näyttämö on juttusarja, jossa käsittelen olemassa olevia vammaisuuden representaatioita. Käsittelyssäni voivat olla niin sarjat, elokuvat, podcastit kuin kirjatkin. Pyrin tarkastelemaan käsittelyssäni olevaa tuotosta monesta erilaisesta näkökulmasta: Oliko representaatio samaistuttavaa/todentuntuista? Mistä iloitsin aidosti ja mikä onnistui? Mikä jäi hampaankoloon? Mitä olisin kaivannut lisää? Tällä kertaa arvostelussani on kansainvälisestikin palkittu suomalainen Sokea mies, joka ei halunnut… Jatka lukemista Vammaisuuden näyttämö: Sokea mies, joka ei halunnut nähdä Titanicia
Vammaisuuden näyttämö: Miten kertoa sama tarina kolmella eri tapaa?
Vammaisuuden näyttämö on juttusarja, jossa pohdin olemassa olevia vammaisuuden representaatioita. Millaisen kuvan ne antavat vammaisuudesta ja siihen liittyvistä ilmiöistä? Näyttäydymmekö me tragedioina, vai onko yllemme puettu sankarin viitta pyytämättä? Mikä ehkä sykähdytti? Mikä ärsytti? Mitä olisin toivonut lisää? Tämänkertainen juttusarjan osa on hiukan erilainen, sillä vertailen tässä peräti kolmea samasta tositapahtumasta ideansa saanutta elokuvaa. Vertailen… Jatka lukemista Vammaisuuden näyttämö: Miten kertoa sama tarina kolmella eri tapaa?
Miten parantaa kommunikaatiota?
Lehtiotsikot kertovat, kuinka avoin kommunikaatio on avain toimivaan parisuhteeseen. Samaa sanovat eri alojen asiantuntijat. Olen itsekin useammassa postauksessa puhunut siitä, miten tärkeää kommunikaatio on ja kuinka emme mitenkään voi tietää, mitä toinen ajattelee. Kommunikaation tärkeydestä puhuttaessa unohdetaan kuitenkin eräs hyvin tärkeä asia: neuvoa, kuinka kommunikoidaan. Mitä jokaisen olisi hyvä muistaa kommunikaatiosta? KOMMUNIKAATIO ON OPITTAVA TAITO: Kun… Jatka lukemista Miten parantaa kommunikaatiota?
Mitä ennakkoluuloja avusteiseen seksiin liittyy?
Vähitellen on totuttu ajatukseen siitä, että myös henkilöillä, joiden toimintakyky poikkeaa normista, on seksuaalisuus. Toki asiaa uutisoidaan edelleen kohuotsikoin, mutta se ei ole niin suuri järkytys, kuin joskus muutama vuosi takaperin. Siitä huolimatta yhteiskunnassamme tuntuu olevan vallalla ajatus, että oikeus oman seksuaalisuuden toteuttamiseen kuuluisi vain niille vammaisille, jotka voivat toteuttaa sitä itse. Tämä ajatus näkyy esimerkiksi… Jatka lukemista Mitä ennakkoluuloja avusteiseen seksiin liittyy?
Seksuaalisuus fiktiossa: Sex Lives of College Girls (2. kausi)
Seksuaalisuus fiktiossa on juttusarja, jossa pohdiskelen, miten erilaiset elokuvat ja sarjat käsittelevät seksuaalisuutta. Miten ne ottavat huomioon esimerkiksi seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuuden? Millaisessa valossa tuotos esittää käsittelemiään ilmiöitä? Miten esimerkiksi suostumuksesta puhutaan? HBO Maxilta löytyvä The Sex Lives of College Girls on saanut odottamani toisen kauden. Sarja kertoo neljästä samaan huoneistoon muuttavasta kämppiksestä: Belasta, Whitneystä,… Jatka lukemista Seksuaalisuus fiktiossa: Sex Lives of College Girls (2. kausi)
Arkeni Pinjana
Monet sosiaalisen median vaikuttajat kuvaavat arkeaan kanavilleen. On ymmärrettävästi kiinnostavaa nähdä, miten mielenkiintoisina pitämämme vaikuttajat ja toimijat elävät. Meikäläisenkin arjesta on kyselty, ja olen sen ajoittaista kuvaamista tai taltiointia pohtinut. Yksinkertaisesti siitä syystä, että on tärkeää tuoda esiin sitä, miten moninaista meidän vammaisten elämä voikaan olla. Arjen taltioiminen videolle ei kuitenkaan tunnu hyvältä ajatukselta, koska… Jatka lukemista Arkeni Pinjana
Lue tai kuuntele nämä ja opi seksuaalisuudesta: Deiteillä – podcast
Lue tai kuuntele nämä ja opi seksuaalisuudesta on juttusarja, jossa analysoin erilaisia seksuaalisuuteen liittyviä asiateoksia, kuten kirjoja ja podcasteja. Miten käsittelyssä oleva tuotos on ottanut huomioon esimerkiksi seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuuden? Millä tavoin teoksen keskiössä olevia ilmiöitä käsitellään? Mikä sykähdytti erityisesti? Mitä olisin toivonut lisää? Tällä kertaa käsittelyssäni on Deiteillä – podcast. Deiteillä on The… Jatka lukemista Lue tai kuuntele nämä ja opi seksuaalisuudesta: Deiteillä – podcast
Miksi pitkillä asiakassuhteilla on merkitystä kuntoutuksessa?
Kuntoutuksella on suuri merkitys vammaisen hyvinvoinnille. Se mahdollistaa monelle meistä itsenäisemmän ja kivuttomamman elämän. Terapia nähdään kuitenkin usein teknisenä suorituksena, jonka toteuttaja on vaihdettavissa ja kilpailutettavissa. Pitkillä terapiasuhteilla on kuitenkin suuri merkitys. Miten ne vaikuttavat kuntoutukseen? Mitä tapahtuu, jos ne katkeavat? Pitkät asiakassuhteet ovat kuntoutuksessa erittäin merkittäviä. Terapeutti oppii ajan kanssa tuntemaan kuntoutujan kehon kuin… Jatka lukemista Miksi pitkillä asiakassuhteilla on merkitystä kuntoutuksessa?