Yleinen

Ovatko vammaiset ennakkoluuloisia vammattomia kohtaan?

Yhteiskunnassamme on paljon ennakkoluuloja, jotka kohdistuvat muun muassa vammaisiin. Esimerkiksi liikkumisen apuvälineitä käyttävästä saatetaan ajatella, että hän on tyhmä. Nämä ajattelumallit stereotyyppisestä vammaisesta (jollaista ei siis ole olemassa) saattavat estää aitoja kohtaamisia ja aiheuttaa sen, etteivät ihmiset uskalla lähestyä meitä. Vammaisuudesta ei puhuta tarpeeksi. Ihmiset saattavat ajatella fyysisissä rajoitteissa olevan jotain, mitä pitäisi karttaa. He… Jatka lukemista Ovatko vammaiset ennakkoluuloisia vammattomia kohtaan?

Mielenterveys

Mielen sairauksiin liitetystä stigmasta

Sisältövaroitus: Tekstissä maininta itsetuhoisuudesta. Kuten olen postauksessani Mielenterveydestä kirjoittamisen haasteet ja hyödyt,sekä  useissa muissa postauksissa todennut, mielenterveydestä kirjoittaminen, ja ennen kaikkea siitä puhuminen, on haastavaa. Ajatellaan, että ihminen on jotenkin muita huonompi, jos tällä on mielenterveydellisiä ongelmia. Varsinkin vanhemmassa ikäpolvessa elää mielipide, että edes terapiassa ei saisi käydä, vaan yksin pitäisi pärjätä. Jos terapiaan päätyy,… Jatka lukemista Mielen sairauksiin liitetystä stigmasta

Mielenterveys, seksuaalisuus

Sinulle, sateenkaarinuoren vanhempi

Sinulle, sateenkaarinuoren vanhempi. Onko lapsesi tullut juuri ulos kaapista? Vai onko hän ollut ulkona kaapista jo pidemmän aikaa? Mikäli lapsesi ei ole koskaan kaapissa ollutkaan, vaan on aina saanut olla ja mennä ilman leimaa jonkin tietyn ihmisryhmän edustajaksi esimerkiksi ulkomuotonsa, tai yhteiskuntamme heteronormatiivisen rakenteen vuoksi, nostan sinulle hattua. Täydellinen alitajuntainen lokeroimattomuus kun ei ole yhteiskunnassamme… Jatka lukemista Sinulle, sateenkaarinuoren vanhempi

Mielenterveys

Älä sano näin masentuneelle!

Masennus on viheliäinen sairaus, jonka jokainen kokee eri tavalla. Oireet ja se, kuinka voimakkaasti ne vaikuttavat ihmiseen, voivat vaihdella rajusti. Toiset se lamauttaa täysin, riippuen myös sairauden tasosta. Sairauden kanssa painivilla on hyviä ja huonoja kausia. Jokaisen oirehtiminen näkyy eri tavalla ja sen huomioiden jokainen tarvitsee arjessaan erilaista tukea. Näistä tarpeista on hyvä keskustella, eikä… Jatka lukemista Älä sano näin masentuneelle!

Sekalaisia

Hetket, jolloin vammaisia kyseenalaistetaan

Kuten olen aiemminkin postauksissa muutamaan otteeseen sanonut, yhteiskuntamme on siitä vinoutunut ja vinksahtanut, että meidän vammaisten pystyvyyttä epäillään ja kyseenalaistetaan toistuvasti. Moinen toiminta ei tee mielenterveydelle hyvää. Millaisia ovat nämä hetket? Kokoan tähän postaukseen ne tilanteet tiivistetysti. Mukana on myös laajemmin aiheita käsittelevien julkaisujen linkit, jotta sinä, rakas lukija, voit hypätä tutustumaan teemoihin paremmin. Tämä… Jatka lukemista Hetket, jolloin vammaisia kyseenalaistetaan

Yleinen

”Et sä näytä vammaiselta!”

”Et sä näytä vammaselta”. Kuulen tuon kommentin yllättävän usein. Varsinkin tilanteissa, joissa henkilö on tutustunut minuun tai tekemisiini sosiaalisen median kautta. On tietoinen valinta, että likikään kaikissa kuvissa pyörätuolini ei suoraan näy. En minä sitä missään piilottele. Haluan kuitenkin ottaa kuvia myös muissa lokaatioissani, eihän elämänikään ole pelkkää pyörätuolia. Kuvavalinnoilla tahdon tuoda tätä todellisuutta esiin… Jatka lukemista ”Et sä näytä vammaiselta!”

Yleinen

Vammaisen sisällöntuottajan kohtaamista ennakkoluuloista

Vammainen kohtaa aivan valtavasti ennakkoluuloja arjessa. Milloin hänen pystyvyyttään selvitä arjestaan epäillään tai häntä säälitään. Toisinaan hänen potentiaaliaan esimerkiksi työntekijänä kyseenalaistetaan. Usein tuntuu, että vammaa joutuu viimeiseen asti peittelemään tai piilottelemaan. Sitten kun se paljastuu, saattaa mahdollinen yhteistyö tai työtarjous kaatua siihen. Olen aiemmin puhunut siitä millaisen kuvan esimerkiksi media antaa vammaisuudesta. Kovin usein kerrotaan… Jatka lukemista Vammaisen sisällöntuottajan kohtaamista ennakkoluuloista

Yleinen

Vammahäpeästä ja erilaisuuden kohtaamisesta

Viime aikoina olen käynyt paljon keskusteluja vammaisuuteen liittyen. Jostain syystä nyt on ollut pohdinnassa jokseenkin runsaasti se, kuinka suhtautua tuntemattomien “Ei vammaa tarvitse hävetä” -kommentteihin. Näihin kommentteihin johtaa yleensä se, että joku tuntematon kysyy vammaiselta hänen rajoitteistaan. Vammainen ei välttämättä tahdo puhua omasta terveydentilastaan, eikä hänen tarvitsekaan. Yksikään ihminen ei ole tilivelvollinen terveydentilastaan muille. Miksi… Jatka lukemista Vammahäpeästä ja erilaisuuden kohtaamisesta

Yleinen

Nämä asiat sinun pitäisi tietää vammaisuudesta

Rajoitteet näkyvät jokaisen elämässä eri tavoin. Alle listasin kuitenkin 5 asiaa, jotka jokaisen olisi hyvä tietää vammaisuuteen liittyen, jotta avoin ja ennakkoluuloton kohtaaminen olisi mahdollinen. 1) Ihmeparanemisia ei ole olemassa.Vaikka se saattaa kuulostaakin hassulta, me vammaiset emme ole apuvälineissämme kiinni 24 /7. Esimerkiksi jos minut nähdään jossain muualla kuin pyörätuolissa en ole yhtäkkiä kokenut shamaanin… Jatka lukemista Nämä asiat sinun pitäisi tietää vammaisuudesta

Yleinen

Deittailusta

Moni meistä toivoo omaavansa hyvän ja tasapainoisen elämän, jonka jakaa jonkun toisen kanssa.  Suhteeseen päätyminen tosin tarkoittaa, että se erityinen ihminen pitäisi ensin tavata. Ja sekös vasta hirveää on. Ennen kuin Sen Oikean ihmisen tapaa, riski muutamaan fiaskoon on suuri. Erityisesti vammaiselle deittiviidakossa seikkailu voi olla painajainen. Ai miksikö?  Nettideittailu on avannut ihmisille uudenlaisia mahdollisuuksia.… Jatka lukemista Deittailusta