Sekalaisia

Sananen tatuoinneista

Elämme vuotta 2020 ja tatuoinnit alkavat olla tuttu näky katukuvassa. Vaikka yhä useammalla niitä on, silti monet vastustavat niitä edelleen. Niitä pidetään jotenkin rahvaanomaisina, tai merkkinä muuten huonosti eletystä elämästä. Se ei kuitenkaan pidä välttämättä paikkansa. Myönnettäköön, on joitakin sellaisia kuvia, joita itsekin karsastan. En ymmärrä miksi ihmiset ovat esim. ottaneet kehoonsa yksinkertaisia 90-luvulta tuttuja… Jatka lukemista Sananen tatuoinneista

Mielenterveys, Vammaisuus

Pohdintaa voimaantumisesta

Disclaimer: Vaikka puhunkin tässä postauksessa nimenomaan vammaisen naisen voimaantumisen tärkeydestä, nämä kokemukset kuuluvat aivan jokaiselle sukupuolesta ja rajoitteesta, tai sen puuttumisesta huolimatta. Jokainen meistä kohtaa elämänsä aikana erilaisia haasteita. Jokaisen itsetunto ja minäkuva ottaa syystä tai toisesta joskus kolhuja. Se kuuluu ihmisyyden varjopuoliin. Näitä kolhuja on hyvä päästä työstämään erilaisin keinoin, vakavuudesta riippuen myös ammattilaisten… Jatka lukemista Pohdintaa voimaantumisesta

Mielenterveys

Älä sano näin syömishäiriöiselle!

Syömishäiriöt ovat viheliäitä sairauksia, jotka vaikuttavat ihmisen koko elämään. Kuten jotkut blogin lukijat ehkä tietävät, on itselläni ollut anoreksia teini-iässä. Puhun nimenomaan siitä lähtökohdasta. Aiemmat syömishäiriöstä kertovat postaukseni voit lukea tästä, tästä ja tästä. Muistutan kuitenkin, että jokaisen kokemukset näiden demonien kanssa ovat yksilöllisiä. Lähtökohtaisesti syömishäiriöinen näkee vääristyneesti vain oman kehonsa, ei muiden. Syömishäiriö vaikuttaa… Jatka lukemista Älä sano näin syömishäiriöiselle!

Mielenterveys, seksuaalisuus, Vaikuttamistyö

Suhteeni seksi- ja kehopositiiviseen vaikuttamiseen

Seksi- ja kehopositiivinen vaikuttaja ovat termejä, joita en ensimmäisenä ajatellut itseeni liitettävän. Vielä vähemmän olen ajatellut sitä, että itsestäni sellaisia joskus käyttäisin. Kuitenkin näin on päässyt käymään, kuin vahingossa. Se tuntuu jotenkin vieraalta. Minäkö seksi- ja kehopositiivinen vaikuttaja? Minä, joka olen aivan jumissa itseni, oman kehoni ja seksuaalisuuteni kanssa, ainakin kausittain? Minä, jolle omien tarpeiden… Jatka lukemista Suhteeni seksi- ja kehopositiiviseen vaikuttamiseen

Mielenterveys

Mitä on kauneus ja miksi ihanteet voivat olla haitallisia?

Olen ennenkin puhunut blogissani kauneudesta ja kauneusihanteiden aiheuttamista paineista sekä niiden aiheuttamista haitoista yksilön minäkuvaan.Näistä asioista voit lukea mm. postauksista sosiaalisen median valheellinen todellisuus sekä selätä itseinho. Tämä kuva on heittämällä yksiä kauneimmista kuvista, mitä minusta on tänä vuonna otettu. Näytän itsevarmalta ja päättäväiseltä. Olin kuitenkin sisäisesti aivan rikki. Olin 5 minuuttia aiemmin itkenyt, kuultuani… Jatka lukemista Mitä on kauneus ja miksi ihanteet voivat olla haitallisia?

Mielenterveys, Vaikuttamistyö

Seksi – ja kehopositiivisuudesta, sekä häirinnän kohtaamisesta

Puhun blogissani ainakin kausittain suhteellisen paljon sekä kehonkuvasta että seksuaalisuudesta. Teemat ovat käsittelyssä niin vammaisnäkökulmasta kuin yleiselläkin tasolla, ja aiheet ovat joko laajoja yleiskatsauksia tai mahdollisesti hyvinkin yksityisiä henkilökohtaisuuksiin meneviä tekstejä. Miksi aiheista puhuminen on tärkeää ja toisaalta, mitä varjopuolia siihen liittyy? Koen tämän sortin vaikuttamistyön äärimmäisen tärkeäksi. Asioista on tärkeää puhua oikeilla nimillä. On… Jatka lukemista Seksi – ja kehopositiivisuudesta, sekä häirinnän kohtaamisesta

Mielenterveys

Sinulle, syömishäiriö

Sisältövaroitus: Kuvausta syömishäiriöön sairastumisesta siitä jo toipuneen silmin. Kyseessä on kirje personoidulle mielenterveydenhäiriölle. Älä lue kirjettä, jos olet henkisesti herkässä tilassa. Jos kamppailet syömishäiriön kanssa, muista, ettet ole yksin. Se demoni on voitettavissa. Aiempiin postauksiin syömishäiriöstä pääset tästä ja tästä. Sinulle, syömishäiriö. Tulit elämääni varhain, varoittamatta. Kaikki alkoi yksinkertaisesta kommentista, jonka pieni, hauras mieleni otti… Jatka lukemista Sinulle, syömishäiriö

Mielenterveys, Vammaisuus

Sinulle, keho

Tässä postauksessa kirjoitan kirjeen keholleni. Puen sanoiksi ristiriitaista, muutoksia kokenutta suhdetta. Jos pohdintani vamman vaikutuksesta kehonkuvaan kiinnostavat yleisellä tasolla, pääset postaukseen tästä. Rakas keho, En voi sanoa, että meillä olisi ollut missään vaiheessa helppo suhde. Olen kokenut olevani sinut sen biologisen sukupuolen kanssa, johon synnyin. Siinä mielessä on ollut helppoa, kun koskaan ei ole tuntunut,… Jatka lukemista Sinulle, keho

Vammaisuus

Onko vammaisen suhde omaan kehoon erilainen kuin vammattoman?

Jokaisella on oikeus omaan kehoonsa. Jokainen voi päättää kuinka sen pukee, miten ja mihin sitä käyttää. Jokainen tutustuu siihen, sekä sen kykyihin ja rajoihin omalla tavallaan ja itselleen sopivassa tahdissa. Terve suhde omaan kehoon on jokaisen oikeus, eikä kenenkään pitäisi pystyä sitä viemään. Toisinaan niin kuitenkin käy, esimerkiksi seksuaalisen kaltoinkohtelun seurauksena. Lähdin kuitenkin ystäväni kanssa… Jatka lukemista Onko vammaisen suhde omaan kehoon erilainen kuin vammattoman?

Mielenterveys

Torjutuksi tulemisesta

Jokainen meistä on joskus ollut epävarma itsensä suhteen. Peilistä on katsonut oman viehättävän itsen sijaan suohirviö, joka saa kylmät väreet kulkemaan pitkin selkäpiitä. Omaa arvoaan ei tunnista henkisellä tai ulkonäöllisellä tasolla. Omaa kumppania tai säätöä tai mitä ikinä katsoo lähinnä: “Mitä ihmettä tuo näkee minussa? Saisi paljon paremman." Vaikka ihminen olisi kuinka epävarma itsestään, on… Jatka lukemista Torjutuksi tulemisesta