Vammainen kohtaa aivan valtavasti ennakkoluuloja arjessa. Milloin hänen pystyvyyttään selvitä arjestaan epäillään tai häntä säälitään. Toisinaan hänen potentiaaliaan esimerkiksi työntekijänä kyseenalaistetaan. Usein tuntuu, että vammaa joutuu viimeiseen asti peittelemään tai piilottelemaan. Sitten kun se paljastuu, saattaa mahdollinen yhteistyö tai työtarjous kaatua siihen. Olen aiemmin puhunut siitä millaisen kuvan esimerkiksi media antaa vammaisuudesta. Kovin usein kerrotaan… Jatka lukemista Vammaisen sisällöntuottajan kohtaamista ennakkoluuloista
Avainsana: vaikuttaminen
Miksi vähemmistöön kuuluvien sisältöjä sensuroidaan somessa?
Sosiaalinen media avaa uusia mahdollisuuksia itseilmaisuun, keskusteluun, kohtaamiseen, tiedonvälitykseen ja vaikuttamistyöhön. Se mahdollistaa kanssakäymisen ajasta ja paikasta riippumatta, samoin kuin uuden oppimisen ja erilaisten ilmiöiden leviämisen. Verkko tarjoaa vammaisillekin uusia mahdollisuuksia. Vertaistuen löytäminen ja yhteydenpito on aiempaa helpompaa. Unohtamatta sitä, että vaikuttamistyö on monipuolistunut ja kiinnostaa meistä yhä useampia. Erilaisuutta voi omalta osaltaan normalisoida niin… Jatka lukemista Miksi vähemmistöön kuuluvien sisältöjä sensuroidaan somessa?
Jatkuva esilläolo vammaisena – miltä se tuntuu?
Miltä jatkuva esilläolo tietyn ominaisuuden, minun tapauksessani vammaisuuden, kautta on tuntunut? Miten se on vaikuttanut kokemukseen itsestä? Näihin kysymyksiin vastaan tässä postauksessa.
Mitä vaikuttamistyö on opettanut minulle?
Edellisissä päivityksissä olen puhunut paljon vaikuttamistyön kimuranteista puolista näyttääkseni, ettei työ ole helppoa tai yksinkertaista. Mutta vaikka se aiheuttaa minulle toisinaan harmaita hiuksia, on se myös antanut paljon. Aktivoiduttuani vaikuttajana olen päässyt tekemään mahtavia juttuja. Olen saanut ajatuksiani kuuluviin erilaisilla foorumeilla. Taitoni kirjoittajana on noteerattu ja olen päässyt työllistämään itseäni ainakin sivutoimisesti sillä, mistä pidän.… Jatka lukemista Mitä vaikuttamistyö on opettanut minulle?
Taistelu vaikuttamistyön haasteita vastaan
Edellisessä postauksessani pohdin syitä siihen, miksi vaikuttamistyö on toisinaan hemmetin hankalaa. Tässä postauksessa jaan keinoni selviytyä aiemmin esille nostamistani haasteista. Toivon, että niistä on apua muille vastaavien ongelmien kanssa kärsiville ja vaikuttamistyötä mahdollisesti harkitseville. Luo itsellesi rutiini. Aikatauluttaminen on missä tahansa säännöllisessä työskentelyssä ensiarvoisen tärkeää. Suunnittele aikataulu, jonka mukaan tuotat sisältöä, esim. joka toinen viikko… Jatka lukemista Taistelu vaikuttamistyön haasteita vastaan
Miksi vaikuttamistyö on toisinaan takamuksesta?
Yleensä kannustan ihmisiä vaikuttamistyön pariin, löytämään oman äänensä asioiden ja mielipiteiden muuttamiseksi. Nyt tahdon kuitenkin kertoa miksi vaikuttaminen on toisinaan takamuksesta. Teksti on kynäilty kirjoittajan ja kokemustoimijan näkökulmasta, perustuen omiin kokemuksiini. Epätasaisesti täyttyvä kalenteri on jatkuva päänvaiva. Vaikka toisinaan tuntuu, että puhujankeikkoja ja kirjoitustöitä olisi enemmän kuin ehtisi millään tehdä, suurimman osan ajasta keikkoja joutuu kuitenkin… Jatka lukemista Miksi vaikuttamistyö on toisinaan takamuksesta?
Opeta erityislapsi osallistumaan ja pitämään puoliaan
Lapsuudessa vammaisuus voi tuntua poikkeuksellisen raskaalta. Pitäisi kyetä jollain tasolla käsittämään oman toimintakyvyn rajat ja se, ettei välttämättä kykene osallistumaan kaikkiin leikkeihin muiden tavoin. Joskus se, ettei voi hyppiä hyppynarua muiden kanssa, voi tuntua maailmanlopulta. Surevaa lasta tulee kuunnella ja asioista täytyy keskustella. Omaisen tulee huolehtia, että jälkikasvu saa tarvitsemansa palvelut, kuten kuntoutuksen, apuvälineet, henkilökohtaisen… Jatka lukemista Opeta erityislapsi osallistumaan ja pitämään puoliaan
Vaikuttamistyön kaksi puolta
Loppuvuodesta tulee kuluneeksi neljä vuotta siitä, kun aloitin vammaisjärjestöaktivismin tosissani. Sen jälkeen onkin tullut touhuttua vaikka mitä niin kirjoittajana kuin esiintyjänäkin. Olen teoriassa ollut esillä paljon, vaikka se ei edelleenkään tunnu siltä. Olen kuitenkin pieni tekijä. Huhtikuun viimeisenä viikonloppuna olin Invalidiliiton Naisten Woima -viikonlopussa puhumassa naiseudesta ja seksuaalisuudesta nuoren näkökulmasta. Sain esityksestäni ja rohkeudestani paljon positiivista… Jatka lukemista Vaikuttamistyön kaksi puolta
Kummallisia luuloja vammaisuudesta
Tämä postaus on omanlaisensa jatko-osa aiemmalle julkaisulleni : " 6 asiaa, jotka minulle on sanottu, koska olen vammainen " Pääset lukemaan sen tästä 1)Vammainen tarvitsee aina apua kaikessa ja ottaa sen mukisematta vastaan. Ehei, ystäväiseni, ei sinnepäinkään! On totta, että, me vammaiset tarvitsemme ”tervettä” ihmistä enemmän apua, mutta se ei tarkoita, että meitä pitäisi passata. Me… Jatka lukemista Kummallisia luuloja vammaisuudesta
Sinäkin voit vaikuttaa
Vaikuttamistyö näyttäytyy monelle pelottavana mörkönä. Sitä se ei kuitenkaan ole. Jokainen meistä voi vaikuttaa omalla tavallaan. Sitä työtä tehdäkseen ei tarvitse olla perillä jokaisesta lain kiemurasta. Tähän tärkeään työhön on monta eri reittiä, jokaiselle omanlaisensa.. Se vain täytyy löytää. Kannattaa miettiä tarkasti, mitkä asiat itseä kiinnostavat ja lähteä kulkemaan sitä polkua. On turha yrittää tunkea… Jatka lukemista Sinäkin voit vaikuttaa