Olen aina vihannut yleisön edessä olemista. Syvästi. Sydän tykytti nuorempana vimmatusti ja kädet hikosivat. Monet, jotka ovat nähneet minun esiintyvän, sanovat, etteivät yhtään arvanneet minun jännittävän. Enää en teekään niin. Ellei esimerkiksi aihe, josta puhun, ole uusi, tai kohderyhmä jotenkin pelottavan tuntuinen, kuten vaikkapa fysioterapian ammattilaiset. Pitkä tauko esiintymisten välillä saattaa myös aiheuttaa pientä ramppikuumetta.… Jatka lukemista Miten esiintymiskammon voi voittaa?
Tekijä: Kynäniekka
Synnyin aiheuttamaan jossain määrin hallittua kaaosta tähän maailmaan vuonna 1995. Minulla on usein tuhat rautaa tulessa, enkä osaa pysyä paikoillani. Olen pienestä pitäen ollut sanavalmis, utelias ja toimelias. Matkakumppaninani on CP, joka ei määritä minua, mutta on osaltaan vaikuttanut paljon siihen, millainen olen.
Kysymys "Miksi?" pyörii mielessäni luvattoman usein ja se tulee eittämättä esiin myös Kynäniekan salaisia mietteitä lukiessa, sillä olen aina halunnut kyseenalaistaa ympäristöäni ja tarttua epäkohtiin ja itseäni hämmentäviin asenteisiin ja haastaa itseäni ja muita ajattelemaan toisin.
Kuntosali kuuluu kaikille!
Vammaisurheilu on nostanut päätään viime vuosina. Yhä useampi meistä voi löytää rajoitteestaan huolimatta lajinsa ja kilpailla siinä, mikä on oikeudenmukaista. Tietenkin sitä toivoisi voivansa kisata yhdessä vammattomien kanssa, mutta tietyissä lajeissa se olisi haastavaa, vähintäänkin pisteytysasteikon vuoksi. Tasa-arvo ei ole löytänyt tietään kuntosaleille. Itsehän pidän kunnostani huolta paitsi MOTOmed - kuntopyörää polkemalla, myös käymällä kuntosalilla.… Jatka lukemista Kuntosali kuuluu kaikille!
Vammaisuus ≠ samanlaisuus
Vammaisia pidetään usein keskenään homogeenisenä ihmismassana. Tällä tarkoitan siis sitä, että meidän kaikkien ajatellaan olevan jotenkin samanlaisessa elämäntilanteessa. Julkisena puhujana törmään tähän harhaluuloon usein. Se on normaalia heiltä, joilla ei ole minkäänlaista kosketusta vammaisuuteen. Hämmentävän usein huomaan tämän asenteen kuitenkin lähipiirissänikin. On totta, että meitä vammaisia yhdistävät monet asiat. Kipuilu oman kehon kanssa, kunnan ja… Jatka lukemista Vammaisuus ≠ samanlaisuus
Mitäs tuijotat?
Olin taannoin lomareissulla eräässä pikkukaupungissa. Reissu oli ihana ja mieli lepäsi. Mutta erään lieveilmiön huomasin matkallani voimakkaana. Minua tuijotettiin. Etenkin salilla huhkiessani tuijotus oli toistuvaa. Olen lukenut, että vammaisten tuijotus ja passiivisen vihamielinen kohtelu on lisääntynyt. Voi olla, että olen turtunut tuijotukseen suuremmissa kaupungeissa, tai että en ympärillä tapahtuvalta vilskeeltä moista huomaa. Tässä katselussa oli… Jatka lukemista Mitäs tuijotat?
Vammaisuuden näyttämö osa 6: Älä irrota
Kata Melanderin Älä irrota (2017) on koskettava tarina vammaisuudesta, rakkaudesta ja itsensä hyväksymisestä ja löytämisestä. Romaani on loistavasti kirjoitettu, saihan se allekirjoittaneen rintaan kivistävän tunteen useampaan otteeseen. Teos ei ole ahdistava, vaikka se on raadollisen rehellinen kuvaus lamauttavan kivun kanssa elämisestä. Juuri samaistuttavuutensa takia romaani meni ihon alle. Kirja kertoo nuoren ja älykkään Saaran tarinaa,… Jatka lukemista Vammaisuuden näyttämö osa 6: Älä irrota
Vammaisellakin on oikeus olla teini
Vammaista kasvatetaan usein kuplassa. Vanhemmat tai muut läheiset saattavat nähdä ulkopuolisen maailman erityisnuorelle jollain tavalla vaarallisena tai uhkaavana. Jonakin sellaisena, johon valtavirrasta poikkeava ja runsaasti apua tarvitseva ei ehkä sovellu. Teini-iässä ilmiö saattaa olla voimakkaimmillaan. Vammaisen teinin vanhemmat voivat asettaa jälkikasvulleen muita lapsia tiukemmat rajat, ja olla hänen menoistaan kiinnostuneempi, kuin vammattomien vahemmat. Tämän seurauksena… Jatka lukemista Vammaisellakin on oikeus olla teini
Kuulumisten kyselyn ei tulisi olla retorista
Elämme kiireisessä maailmassa. Maailmassa, jossa harvoin pysähdymme kysymään toisen kuulumisia. Saatamme esittää aiheeseen liittyvän kysymyksen, mutta emme välttämättä keskity siihen, mitä toisella on sanottavanaan. Liian usein olemme tehneet olettamuksia esimerkiksi jo lauseen alusta tai vaikkapa siitä, mitä olemme sosiaalisesta mediasta lukeneet. Kenties olemme keksineet asioita. Emme onneksi elä sellaisessa kulttuurissa kuin englanninkielisissä maissa, joissa kuulumisten… Jatka lukemista Kuulumisten kyselyn ei tulisi olla retorista
Jatkuva esilläolo vammaisena – miltä se tuntuu?
Miltä jatkuva esilläolo tietyn ominaisuuden, minun tapauksessani vammaisuuden, kautta on tuntunut? Miten se on vaikuttanut kokemukseen itsestä? Näihin kysymyksiin vastaan tässä postauksessa.
Entä jos en sovi muottiin?
Yhteiskunnassamme on tietty malli, johon meidän haluttaisiin istuvan. Tämä malli on yksinkertaisuudessaan: Käy koulut, paina töitä, hanki talo ja jälkikasvua ja anna heille mahdollisimman virikkeiden ja rakkauden täyteinen elämä, tee lisää töitä. Äläkä sitten muuten missään nimessä erotu joukosta millään tavoin. Kaikki eivät kuitenkaan asetu tähän yhteiskuntamme luomaan kuvitelmaan. Toisinaan valinta on tietoinen, mutta joskus… Jatka lukemista Entä jos en sovi muottiin?
Omakustanneromaanin julkaisusta prosessina
Kirjoittaminen on aina ollut minulle pakokeino todellisuudesta. Keino ilmaista itseäni ja tunteitani, tehdä mahdottomasta mahdotonta. Lapsena olin sitä mieltä, että minusta tulee kirjailija. Toki sitä edelsi vaihe, jolloin vihasin kaikkea kirjoittamiseen liittyvää. Ääni kellossa muuttui, kun sijoituin hyvin ala-asteeni kirjoituskilpailun 3 - ja 4.-luokkalaisten sarjassa. Silloin taisi olla ensimmäinen kerta, kun uskoin omaavani kykyjä… Jatka lukemista Omakustanneromaanin julkaisusta prosessina
Kynäniekan salaiset mietteet 