seksuaalisuus

Seksuaalineuvojaopiskelijan mietteitä 2: Minä (tulevana) neuvojana

Puhuin ennen seksuaalineuvojan opintojen alkua seikoista, jotka vaikuttivat siihen, miksi päädyin tälle polulle. Kyseisen postauksen voit lukea tästä. Ensimmäisenä välitehtävänä tuli pohtia sitä, millainen seksuaalineuvoja tahdon tulevaisuudessa olla ja toisaalta, mikä minua motivoi kentälle. Koska aihe on kiinnostava ja saattaa kiinnostaa myös monia seuraajiani, päätin kirjoittaa aiheesta postauksen. Tähän toki motivoi osaltaan sekin, että sivu… Jatka lukemista Seksuaalineuvojaopiskelijan mietteitä 2: Minä (tulevana) neuvojana

Kuntoutus, Vammaisuus

Fysioterapiasta ei tule karsia – etenkään kouluikäisenä

Kuulin huolestuttavia uutisia fysioterapian nykytilasta ja tulevaisuuden suuntaviivoista, jotka toteutuessaan ovat uhka laadukkaalle kuntoutukselle. Tiesin, että minun on tartuttava aiheeseen. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan kuulin näppäimistön suorastaan kutsuvan nimeäni. Mikä sytytti intoni, tai tässä tapauksessa vihani liekin? Ammattimainen fysioterapia on minulle sydämen asia ja siksi tulistun, kun kuulen tämän kaltaisia asioita. Kuulemma Kela on vähentänyt… Jatka lukemista Fysioterapiasta ei tule karsia – etenkään kouluikäisenä

Vaikuttamistyö, Vammaisuus

Vammaisaktivismin ongelmat

Vammaisaktivismi on tärkeää. Oikeastaan se on välttämätöntä, sillä yhteiskuntamme on kaikkea muuta, kuin tasa-arvoinen ja esteetön. Kuten totesin postauksessani “Paha ableismi - miten se näkyy?”, yhteiskuntamme on syrjivä niin rakenteellisesti kuin asenteellisestikin.  Joudumme taistelemaan siitä, että pystymme osallistumaan yhteiskunnassamme ja saamme meille välttämättömät palvelut. Olen hyvinkin varma, ettei kukaan vammainen pyydä mitään huvikseen. Meidän on… Jatka lukemista Vammaisaktivismin ongelmat

Vammaisuuden näyttämö

Vammaisuuden näyttämö 14: Atypical

Disclaimer: En omaa omakohtaista kokemusta autismin kirjolla olemisesta tai kuulu kyseisten henkilöiden lähipiiriin, joten en ole paras henkilö arvioimaan ko. spektrillä olevien kuvaamisen todellisuutta ko. sarjassa. Tervetuloa uuden Vammaisuuden näyttämön pariin! Atypical on Netflixistä löytyvä komediasarja, joka alkoi vuonna 2017. Se kertoo autistisesta 18-vuotiaasta Sam Gardnerista ja hänen perheestään. Mielestäni vammaisuuden ja erilaisuuden kuvaaminen ovat… Jatka lukemista Vammaisuuden näyttämö 14: Atypical

Mielenterveys, seksuaalisuus

Mietteitä polyamoriasta

Olen puhunut polyamoriasta pariin otteeseen blogissani. Olen puhunut polyamoriasta osana erilaisia suhdemuotoja käsittelevää postaustani. Tämän vuoden puolella ilmestyneessä polypostauksessa puolestani pohdin sitä, millaisille ihmisille polyamoria ei välttämättä sovi. Tässä postauksessa puolestaan aion käydä ehkä hieman tarkemmin läpi: Millainen oli matkani polyksi? Millaisia ajatusvinoumia itselläni on ollut tuohon, ei vain suhdemuotoon, vaan elämäntapaan liittyen, ennen kuin itse löysin sen?

Mielenterveys

Miten kipu on minuun vaikuttanut?

Monet seikat ovat vaikuttaneet siihen, millainen ihminen olen nyt ja miten käyttäydyn. Luonnollisesti ikä tuo mukanaan viisautta, mutta myös menneisyys ja kasvuympäristö ovat vaikuttaneet minuun. Masennuksella ja muilla kokemillani sairauksilla on ollut merkitystä nykyminun muovautumisessa. Olen puhunut blogissani moneen otteeseen kivusta, niin suostumuksellisesta kuin ei-toivotustakin. Aiemmat postaukseni aiheesta voit lukea tästä ja tästä. Nyt on… Jatka lukemista Miten kipu on minuun vaikuttanut?

Kirjoittaminen, Mielenterveys

Suhteeni käsikirjoittamiseen – ja miten päädyin sen pariin

Tämä on ikään kuin versio toivepostauksesta, jossa minua pyydettiin kertomaan opinnoistani medianomipuolella. Sitä en vielä tässä vaiheessa tahdo tehdä sen syvemmin, sillä koen olevani niin alussa taipaleellani, ettei minulla vielä ole kovinkaan paljon järkevää sanottavaa alalle haluavalle. Sen sijaan pohdin suhdettani käsikirjoittamiseen ja matkaa tähän pisteeseen. Minun ei koskaan ollut tarkoitus opiskella käsikirjoittamista. Päädyin alalle… Jatka lukemista Suhteeni käsikirjoittamiseen – ja miten päädyin sen pariin

Vaikuttamistyö, Vammaisuus

Mistä ableismissa on kyse?

Kirjoitin tämän tekstin 2021, mutta rustasin sen käytännössä täysin uusiksi 28.1.2024, sillä kirjoitustyylini on muuttunut vahvasti. Kuvat on tehty AI:ta käyttäen. Huom! En kykene käsittelemään ableismia niin, että yksi teksti kattaisi kaiken. Yhteiskuntamme on rakennettu pitkälti vammattomien ehdoilla. Vammaisiin liittyy paljon ennakkoluuloja ja haitallisia asenteita, jotka saattavat suorasti tai epäsuorasti vaikuttaa mahdollisuuksiin osallistua. Yhteiskunta, joka… Jatka lukemista Mistä ableismissa on kyse?

Vammaisuuden näyttämö

Vammaiset dokumenteissa – uhkakuvia ja mahdollisuuksia

Olen puhunut blogissani paljon siitä, kuinka vammaisuus on monelle vierasta ja kuinka erilaisuutta karsastetaan. Olen painottanut myös median suurta roolia mielikuvien luomisessa ja moninaisten narratiivien oleellisuutta, vaikka kyseessä olisikin fiktio. Vaikka ihminen tiedostaisi asian olevan keksitty, omaksuu hän silti alitajuntaisesti jotain. Dokumentin puolestaan tiedetään perustuvan faktaan. Sen siis ymmärretään olevan totta. Juureni ovat fiktiossa, mutta… Jatka lukemista Vammaiset dokumenteissa – uhkakuvia ja mahdollisuuksia

seksuaalisuus

Seksuaalineuvojaopiskelijan mietteitä osa 1

Tässä juttusarjassa puran mietteitäni seksuualineuvojaopinnoista. Seksuaalineuvojaopintojen ensimmäinen seminaarisetti on takanapäin. Vaikka seminaari loppui perjantaina, pyörivät ajatukseni edelleen väkkärän tavoin. Olen täynnä intoa ja suorastaan kihisen halua päästä toimimaan. Tämä tunne on minulle nykyään kohtalaisen vieras, sillä en muista, koska olisin viimeksi ollut tekemisistäni näin liekeissä. Muistutan sitä Pinjaa, joka olin vuonna 2019. Pinjaa, joka näkee… Jatka lukemista Seksuaalineuvojaopiskelijan mietteitä osa 1