Speechless on Viaplaysta löytyvä komediasarja, joka kertoo viisihenkisestä DiMeon perheestä. Perheen esikoisella JJ:lla on CP-vamma ja liitännäisenä puhevamma. DiMeot muistuttavat lähinnä kaaosta, mutta puhaltavat tiukan paikan tullen yhteen hiileen. Kaikki alkaa siitä, kun perhe on jälleen kerran muuttanut uuteen paikkaan, koska edellisessä alkoi olla ongelmia. Niin he ovat aina tehneet. Uudessa koulussa kommunikaattoria käyttävä JJ… Jatka lukemista Vammaisuuden näyttämö osa 5: Speechless
Vammaisuuden näyttämö osa 4: Fundamentals of Caring
Jos minun pitäisi nimetä elämääni suuresti vaikuttaneita elokuvia, olisi Fundamentals of Caring ehdottomasti kärkisijoilla. Tutustuin teokseen, kun minulle linkattiin se saatesanoin: “Tästä tuli niin mieleen me. <3” En ollut kuullutkaan elokuvasta aiemmin, joten olin hämmentynyt. Pian ymmärsin sanojen syyn. Hän, joka minulle elokuvasta kertoi, tuli elämääni vuonna 2011. Uusi avustaja, jota en aiemmin tuntenut. Meillä… Jatka lukemista Vammaisuuden näyttämö osa 4: Fundamentals of Caring
Vammaisuuden näyttämö osa 3: Kerro minulle jotain hyvää
Kerro minulle jotain hyvää (Me Before You) on tunteita herättävin leffa, jonka olen hetkeen nähnyt. Niin hyvässä kuin pahassa. Itkin liikutuksesta, hurrasin elokuvan onnellisille kohtauksille, ajoittain tunsin hahmojen tuskan ja nauroin vedet silmissä pätkän sivuhahmon typerille ilmeille. Vaikka elokuvan tarina onkin surullinen, on sitä siis höystetty ainakin omaan makuuni myös pienellä huumorilla, hyvän maun rajoissa. … Jatka lukemista Vammaisuuden näyttämö osa 3: Kerro minulle jotain hyvää
Vammaisuuden näyttämö osa 2: Special
Netflixistä löytyvä Special on virkistävä tuulahdus television tarjoamaan vammaisuuden kuvastoon. Erikoisen sarjasta tekee se, että sen on käsikirjoittanut ja tuottanut pääroolissa näyttelevä CP- vammainen Ryan O’Connell. Ehkä juuri tämän piirteen takia sarja on piristävä ilmestys. Sarja perustuu Ryanin omaelämänkerralliseen romaaniin Special and Other Lies We Tell Ourselves. Sarja kertoo Ryan Heiss:stä, joka on elänyt koko… Jatka lukemista Vammaisuuden näyttämö osa 2: Special
Vammaisuuden näyttämö osa 1: Special edition – Erikoispainos
Special Edition - Erikoispainos (2018) on Vappu-Tuuli Fagersonin humoristinen, mutta rehellisen kaunistelematon romaani vammaisuudesta. Teoksessa seurataan vaikeasti CP-vammaisen Vapun elämää kun hän kohtaa ihmisten ennakkoluuloja ja luovii tietään ihmissuhteiden ja töiden ja värikkään arjen keskellä. Teos on täynnä surkuhupaisia sattumuksia, kuten vääriin käsiin päätynyt sähköpostiviesti, joka vahingossa muuttaa elämää, suusta päästettyjä sammakoita ja kerrassaan kamalia… Jatka lukemista Vammaisuuden näyttämö osa 1: Special edition – Erikoispainos
Sananen avustajakoirista
Mikä on avustajakoira? Mitä se merkkaa saajalleen? Miksi sen saaminen on hankalaa? Näihin kysymyksiin ja moneen muuhun vastaan tässä postauksessa.
Vammaisuuden näyttämö – vammaiskuvat mediassa
Vammaisuuden näyttämö on uusi juttusarja, jossa käsittelen mediassa jo olemassa olevia vammaisuuden representaatioita. Mediatuotteekseni käyvät niin kirjat, tv-sarjat kuin elokuvatkin. Idea juttusarjaan tuli Invalidiliiton Ihan sama? -podcastin 2. kauden ensimmäisestä jaksosta, jossa minä ja ystäväni Jaana keskustelemme olemassaolevan mediakuvaston synnyttämistä mielikuvista vammaisuuteen liittyen. Haluan ottaa käsittelyyn enemmän mediasisältöjä ja tuoda syvällisempää näkemystä esiin voidessani keskittyä rauhassa… Jatka lukemista Vammaisuuden näyttämö – vammaiskuvat mediassa
Sananen kiusaamisesta
Kiusaaminen koskettaa jollain tasolla meistä jokaista. Vähintäänkin tunnemme jonkun, joka on joskus joutunut sen kohteeksi. Ilmiöstä puhutaan paljon, mutta käytännössä siihen puututaan vähän. Kiusaaminen voi olla fyysistä, kuten tönimistä, lyömistä tai potkimista. Se voi näyttäytyä esimerkiksi haukkumisena ja mustamaalaamisena. Se voi olla systemaattista ulkopuolelle jättämistä. Kieroutunein juttu yhtälössä on se, että kiusatun ei tarvitse olla… Jatka lukemista Sananen kiusaamisesta
Ahdistuksesta ja turvattomuuden tunteesta
Turvattomuus on tunnetila, jonka valtaan jokainen meistä joskus tahtomattaan joutuu. Uskallan väittää, että me vammaiset koemme olomme edes lievästi turvattomaksi useammin kuin vammattomat verrokkimme. Alla kerron esimerkkejä tilanteista, jotka voivat tuntua vammaisesta turvattomilta tai ahdistavilta. Nostan aiheen esille, jotta me kaikki voisimme luoda yhteisöstämme mukavamman kanssaihmiselle ja toisaalta myös nostaa esiin ikäviä kokemuksia. Lähentelevät ihmiset… Jatka lukemista Ahdistuksesta ja turvattomuuden tunteesta
Oman tyylin toteuttamisesta
Tyyli on eräs helpoimmista itseilmaisun keinoista, sillä sen avulla kykenee halutessaan ilmentämään ajatuksiaan ja aatteitaan ilman suullista kommunikaatiota. Pukeutumisen perusteella luomme alitajuntaisen ensivaikutelman ihmisestä, halusimme tai emme. Kuten ”Voiko vammainen olla naisellinen?” – postauksessa ilmaisin, on oman tyylin rakentaminen toisinaan haastavaa, jos kulkupelinä on pyörätuoli. On aika sukeltaa aiheeseen syvemmin. Olen alternativetyylin edustaja, goottiuteen taittuva… Jatka lukemista Oman tyylin toteuttamisesta