Sekalaisia

Päiväni Pinjana 2

Kirjoitin keväällä blogipostauksen nimeltä ”Päiväni Pinjana”. Siinä kerroin pääpiirteittäin millainen on peruspäiväni. En sitä, missä tarvitsen henkilökohtaisilta avustajiltani apua, sillä se ei kuulu teille, rakkaat lukijat. Yksityisyyden verhoa on edelleen pidettävä yllä. Sen sijaan puhuin postauksessa siitä, mistä kaikista seikoista päiväni oikeastaan koostuvat. Yllätyksekseni tuo kynäily sai paljon huomiota. En ollut odottanut sitä, sillä minähän… Jatka lukemista Päiväni Pinjana 2

Mielenterveys

Vertaistuki – tuo arvokas voimavara

Vertaistuki voi sanana meistä monelle tuntua jotenkin etäiseltä, mutta samaan aikaan kukaan ei ole voinut välttyä termin kuulemiselta. Mitä vertaistuki sitten käytännössä on? Vertaistuellahan tarkoitetaan tilannetta, jossa ihmiset jakavat vastavuoroisesti kokemuksiaan. Osapuolet oppivat toistensa virheistä ja oivalluksista. Kohtaaminen on voimauttava, sillä molemmat ovat sekä tuen antajia että saajia. Vertaistukea järjestetään kaikenlaisissa muodoissa. Arjen ilot ovat… Jatka lukemista Vertaistuki – tuo arvokas voimavara

Mielenterveys

Suostumuksellinen kipu – mitä se on?

Tässä postauksessa käsittelen kipua toisenlaisesta näkökulmasta osoittaakseni, ettei kaikki ole niin mustavalkoista, kuin ensin ajatelisi. Aihe on sellainen, josta pitäisi puhua enemmän. Postaus on tehty seksuaalineuvoja ja fysioterapeutti Tiina Mannisen konsultaatiossa. Hän on tarkistanut ja kommentoinut tekstiä sen tekovaiheessa, jotta olen saanut siitä mahdollisimman hyvän.  Instagramista Tiinan tekemää vaikuttavaa sisältöä löytyy nimellä @lempimieli.  Kivusta puhuttaessa… Jatka lukemista Suostumuksellinen kipu – mitä se on?

Mielenterveys, Vammaisuus

Miten kipu lamauttaa?

Disclamer: Tätä postausta lukiessa on hyvä ottaa huomioon, että on olemassa kahdenlaista kipua. Suostumuksellista kivaa kipua ja juuri sitä henkisesti lamauttavaa kipua. Tässä postauksessa käsittelen jälkimmäistä. Lauantaina on suostumuksellisen kivun käsittelemisen vuoro. On hyvä myös huomata, ettei kipu aina lamauta. Osittain siihen turtuu. Olen puhunut kivusta sivulauseissa, siellä täällä, pitkin erilaisia postauksia. Kokonaisvaltaisesti olen puhunut… Jatka lukemista Miten kipu lamauttaa?

Kuntoutus, Mielenterveys, Vammaisuus

Mitä ratsastus on minulle opettanut?

Postauksen kuvitus on toteutettu ei-kaupallisessa yhteistyössä pararatsastuksen ohjaaja Heidi Mattilan kanssa. Postauksen kuvat on ottanut, ja lookista on vastuussa @viitala_emmi.  Olen aiemmissa postauksissani pohtinut muutaman kerran ratsastusta ja sen vaikutuksia spastiseen kehoon. Eräässä  kuntoutuspostauksessani pohdin, Miksei Kela arvosta ratsastusta ja perustelin siinä, miksi ratsastusterapia tulisi nähdä yhtä arvokkaana terapiamuotona kuin tavallinen fysioterapia. Sen lisäksi, että… Jatka lukemista Mitä ratsastus on minulle opettanut?

Mielenterveys

Mietteitä platonisesta läheisyydestä

Olen puhunut blogissani paljon ihmissuhteista ja deittailuista. Olen myös nostanut esiin sen millaisia ovat aidot ystävyyssuhteet. Asia, josta en kuitenkaan ole puhunut ja joista yhteiskuntammekin vaikenee, on ystävien toisilleen osoittama hellyys ja läheisyys. Ajatus on viime aikoina pyörinyt paljon mielessäni ja siksipä päätin tarttua tähän kummastusta herättävään aiheeseen. Mikä vaikenemisessa kummastuttaa? Mitkä ovat omat mietteeni… Jatka lukemista Mietteitä platonisesta läheisyydestä

Mielenterveys

Sinulle, joka olet lapseton

EDIT:Tekstiä on korjattu 12.1.2021 ja poistettu maininta sijaissynnytyksen mahdollisuudesta. Tekstiä editoitu 13.10 klo 19.50 ja tekstistä korjattu kohta koskien vammaisten adoptio-oikeutta. Pahoittelen virheestä mahdollisesti aiheutunutta hämmennystä, sekä sitä, että virhe oli jostain ajatuskatkoksesta johtuen päässyt käymään.  Disclaimer: Tiedän lapsettomuuden koskevan myös miehiä. Aihe on vakava ja siihen tulee suhtautua niin, oli asian kanssa kamppaileva mitä… Jatka lukemista Sinulle, joka olet lapseton

Mielenterveys

Naiseuden ihanat ja ärsyttävät asiat

Olen nainen. Vammani vuoksi siihen kokemukseen on kuitenkin liittynyt monia haasteita. Olen esimerkiksi miettinyt epätavallisesti toimivan kehoni vuoksi, nähdäänkö minua naisena tai naisellisena. Lisää haastetta tilanteeseen luo esimerkiksi median antama suppea kuva vammaisista naisista. Todellisuudessa representaatiot vammaisista, joiden naisellisuutta olisi jotenkin korostettu, ovat olemattomia. Esimerkiksi vammaisia burleskitaiteilijoita, malleja ja muita esiintyjiä on, mutta vain harva… Jatka lukemista Naiseuden ihanat ja ärsyttävät asiat

Mielenterveys, Vammaisuus

Deittailusta digitalisaation aikakaudella

Nykymaailmassa deittailuun suhtaudutaan aikaisempaa vapaammin. Se näkyy jo siinä, kuinka helposti lähdemme tapaamaan uusia ihmisiä ja kuinka avoimesti puhumme deittailusta, sekä sitä kautta seksistä ja myös seksuaalisuudesta. Uskaltaisin väittää internetin vaikuttaneen tähän suhtautumisen muutokseen voimakkaasti. Millaisina nämä muutokset käytännössä näkyvät? Ihmisiin tutustuminen on paljon helpompaa. Lukuisat deittisovellukset ovat mahdollistaneet sen, että ihmisten profiileja voi vain… Jatka lukemista Deittailusta digitalisaation aikakaudella

Mielenterveys

Pohdintaa huonoista kohtaamisista – mitä ne voivat opettaa?

Jokainen meistä toivoo kohtaavansa vain hyviä ihmisiä. Sellaisia, joiden kanssa olemisesta saa voimaa ja jotka tuottavat hyvää oloa. Vääjämättä ihmisyyteen kuuluu kuitenkin myös niiden itselle jollain tasolla hallaa tekevien ihmisten kohtaaminen. Toisinaan huonon kohtaamisen vaikutukset tajuaa vasta jälkikäteen, sillä on alussa ollut niin henkilön pauloissa. Olen kuitenkin vahvasti sitä mieltä, että huonotkin kohtaamiset, olivat ne… Jatka lukemista Pohdintaa huonoista kohtaamisista – mitä ne voivat opettaa?