Vammaisuus

Ovatko vammaiset ennakkoluuloisia vammattomia kohtaan?

Yhteiskunnassamme on paljon ennakkoluuloja, jotka kohdistuvat muun muassa vammaisiin. Esimerkiksi liikkumisen apuvälineitä käyttävästä saatetaan ajatella, että hän on tyhmä. Nämä ajattelumallit stereotyyppisestä vammaisesta (jollaista ei siis ole olemassa) saattavat estää aitoja kohtaamisia ja aiheuttaa sen, etteivät ihmiset uskalla lähestyä meitä. Vammaisuudesta ei puhuta tarpeeksi. Ihmiset saattavat ajatella fyysisissä rajoitteissa olevan jotain, mitä pitäisi karttaa. He… Jatka lukemista Ovatko vammaiset ennakkoluuloisia vammattomia kohtaan?

Mielenterveys

Mielen sairauksiin liitetystä stigmasta

Sisältövaroitus: Tekstissä maininta itsetuhoisuudesta. Kuten olen postauksessani Mielenterveydestä kirjoittamisen haasteet ja hyödyt,sekä  useissa muissa postauksissa todennut, mielenterveydestä kirjoittaminen, ja ennen kaikkea siitä puhuminen, on haastavaa. Ajatellaan, että ihminen on jotenkin muita huonompi, jos tällä on mielenterveydellisiä ongelmia. Varsinkin vanhemmassa ikäpolvessa elää mielipide, että edes terapiassa ei saisi käydä, vaan yksin pitäisi pärjätä. Jos terapiaan päätyy,… Jatka lukemista Mielen sairauksiin liitetystä stigmasta

Mielenterveys, Vammaisuus

Sinulle, joka olet joskus karttanut vammaista

Sinulle, joka olet vältellyt vammaisen kohtaamista, tai kohdannut hänet jälkikäteen ajateltuna nihkeällä tavalla. Tunsitko piston sydämessäsi lukiessasi kirjeen alun? Ovatko pelko, epävarmuus tai epätietoisuus joskus estäneet sinua kohtaamasta rajoitteiden kanssa elävän ihmisen? Oletko joskus sanonut opettajalle, ettet tahdo olla invan pari, tai antanut pakit ihmiselle hänen rajoitteensa vuoksi? Ehkä vain siksi, että ajattelet hänen deittailunsa… Jatka lukemista Sinulle, joka olet joskus karttanut vammaista

Mielenterveys, seksuaalisuus

Sinulle, sateenkaarinuoren vanhempi

Sinulle, sateenkaarinuoren vanhempi. Onko lapsesi tullut juuri ulos kaapista? Vai onko hän ollut ulkona kaapista jo pidemmän aikaa? Mikäli lapsesi ei ole koskaan kaapissa ollutkaan, vaan on aina saanut olla ja mennä ilman leimaa jonkin tietyn ihmisryhmän edustajaksi esimerkiksi ulkomuotonsa, tai yhteiskuntamme heteronormatiivisen rakenteen vuoksi, nostan sinulle hattua. Täydellinen alitajuntainen lokeroimattomuus kun ei ole yhteiskunnassamme… Jatka lukemista Sinulle, sateenkaarinuoren vanhempi

Kynäniekan teehetket, seksuaalisuus

Kynäniekan teehetket jakso 4: Suuri sateenkaarijakso!

Kynäniekan teehetket on täällä taas! Paussin jälkeen sukelletaan suoraan syvään päähän. Tänään keskustelemme Sirjan kanssa aiheesta, jota sekä vihaan että rakastan. Nimittäin romanttiset tahi intiimit ihmissuhteet. Tarkemmin sanottuna keskustelemme tästä herkullisesta teemasta seksuaalivähemmistöön kuuluvien näkökulmasta.   Olen bi ja joutunut ajan saatossa  kuuntelemaan epämääräisiä kommentteja joiltakin henkinlöiltä aiheeseen liittyen. Miksi aihe tuntuu olevan ihmisille niin… Jatka lukemista Kynäniekan teehetket jakso 4: Suuri sateenkaarijakso!

Mielenterveys

Välittämisestä

Yhteiskunnassamme vallitsee sulkeutuneisuuden ilmapiiri. Ongelmista tai tunteista puhuminen on meille hyvin hankalaa. Oikeastaan välttelemme kaiken sellaisen lausumista ääneen, mikä saattaisi näyttää meidät heikossa tai haavoittuvaisessa asemassa. Se, yhdistettynä ympärillämme vellovaan jatkuvaan kiireeseen, aiheuttaa sen, ettemme aina ehdi, jaksa tai osaa olla tärkeille ihmisillemme läsnä. Jokainen meistä ansaitsee tuntea olonsa rakastetuksi, arvostetuksi ja tärkeäksi. Osa meistä voi… Jatka lukemista Välittämisestä

Kirjoittaminen, Mielenterveys

Mielenterveydestä kirjoittamisen haasteista ja hyödyistä

Kuten tekstissäni “Miksi vammaisuudesta kirjoittaminen on hankalaa?” totesin, kirjoittaminen on ollut minulle pakokeino todellisuudesta, jos fiktiosta puhutaan. Siinä olen päässyt käsittelemään mähmäisiä asioita verhottuna johonkin keksittyyn, olen etäännyttänyt itseni tekstistä ja sen tapahtumista. Siinä olen vain ulkopuolinen raportoija. Hahmoillani on usein rankkoja kohtaloita ja traumoja. Osa niistä voi olla ammentanut inspiraatiota elämästäni tai lähipiiristäni. Niitä… Jatka lukemista Mielenterveydestä kirjoittamisen haasteista ja hyödyistä

Vammaisuus

Huomiota erityislapsen kasvattamisesta

En ole äiti, eikä minulla ole kokemusta lastenkasvatuksesta. Erityislapsena kuitenkin koen, että tässä päivityksessä lueteltujen seikkojen toteutuminen vammaisen lapsen kasvatuksessa olisi hyväksi kehitykselle ja tervehenkiselle identiteelle. Osa näistä toteutui omassa lapsuudessa ja teiniydessäni varsin mallikkaasti, toisissa taas olisi ollut petrattavaa.  Ole kärsivällinen. Olen postauksessani Erityislapsena kasvamisesta puhunut siitä, kuinka tärkeää on antaa lapsen oppia tekemään… Jatka lukemista Huomiota erityislapsen kasvattamisesta

Mielenterveys, Vammaisuus

Deittailusta

Moni meistä toivoo omaavansa hyvän ja tasapainoisen elämän, jonka jakaa jonkun toisen kanssa.  Suhteeseen päätyminen tosin tarkoittaa, että se erityinen ihminen pitäisi ensin tavata. Ja sekös vasta hirveää on. Ennen kuin Sen Oikean ihmisen tapaa, riski muutamaan fiaskoon on suuri. Erityisesti vammaiselle deittiviidakossa seikkailu voi olla painajainen. Ai miksikö?  Nettideittailu on avannut ihmisille uudenlaisia mahdollisuuksia.… Jatka lukemista Deittailusta

Vaikuttamistyö

Mitä vaikuttamistyö on opettanut minulle?

Edellisissä päivityksissä olen puhunut paljon vaikuttamistyön kimuranteista puolista näyttääkseni, ettei työ ole helppoa tai yksinkertaista. Mutta vaikka se aiheuttaa minulle toisinaan harmaita hiuksia, on se myös antanut paljon. Aktivoiduttuani vaikuttajana olen päässyt tekemään mahtavia juttuja. Olen saanut ajatuksiani kuuluviin erilaisilla foorumeilla. Taitoni kirjoittajana on noteerattu ja olen päässyt työllistämään itseäni ainakin sivutoimisesti sillä, mistä pidän.… Jatka lukemista Mitä vaikuttamistyö on opettanut minulle?