Vammaisuus

Erityislapsena kasvamisesta

Tässä postauksessa en elä nykyhetkessä, vaan heittäydyn pienen Pinjan mielenmaailmaan: Mitkä vammaisuuteen liittyvät asiat ovat lapsena / teininä ärsyttäneet, ja toisaalta mitkä asiat ovat tuntuneet positiivisilta? Postaus keskittyy sellaisen lapsen ja nuoren elämään, joka on kasvanut pääasiassa vammattomien keskellä. Saman taustan omaaville vammaisille ja heidän perheilleen asiat ovat todennäköisesti hyvin samaistuttavia, mutta vertaistuen ympäröiminä kasvaneet… Jatka lukemista Erityislapsena kasvamisesta

Mielenterveys

Suojamuureista ja menettämisen pelosta

Meillä ihmisillä on kummallisia pelkoja, joista ehkä mielenkiintoisin on menettämisen pelko. Kun puhun tästä pelosta, tarkoitan sekä toisen ihmisen että kasvojen menettämisen pelkoa. Tällä pelolla on kaksi ääripäätä, ja kaikki sen aiheuttama toiminta ja ajattelu on todennäköisesti täysin alitajuntaista. Toinen niistä saa meidät tekemään kaikkemme, jotta ympärillämme olevilla ihmisillä olisi hyvä olla, mikä voi ajaa… Jatka lukemista Suojamuureista ja menettämisen pelosta

Mielenterveys, seksuaalisuus

Seksuaalineuvonta kunniaan

Jälleen on aika nostaa kissa pöydälle ja puhua seksistä ja seksuaalisuudesta. Seksin sanotaan olevan yksi maailman luonnollisimmista asioista. Silti siitä ei joko puhuta, tai puhutaan vain tietyistä lähtökohdista. Heitä, jotka yrittävät olla asian suhteen avoimempia, saatetaan etenkin vanhempien sukupolvien toimesta katsoa kieroon. Seksuaalisuus on arka ja yksityinen osa meitä jokaista tavalla tai toisella. Ehkä se… Jatka lukemista Seksuaalineuvonta kunniaan

Mielenterveys, seksuaalisuus

Seksiin ei ole vain yhtä kaavaa

Media antaa usein kovin yksipuolisen kuvan seksistä. Jos mietitään elokuvia tai sarjoja, on niiden antama kuva yleensä hyvin yhdyntäkeskeinen. Artikkelitkin painottuvat usein yhdynnän ympärille, joskin teksteissä käsitellään nykypäivänä yhä enemmän myös muunlaisia seksin muotoja ja sen ympärille kuuluvia tekijöitä. Audiovisuaalisessa viihteessä, varsinkin pornossa, kuva ihmisten välisestä kanssakäymisestä on hyvin kapea. Se luo harhakuvitelmia ja osittain… Jatka lukemista Seksiin ei ole vain yhtä kaavaa

Mielenterveys, seksuaalisuus

Miksi seksistä puhuminen on vaikeaa?

Kyllä, on jälleen aika puhua seksistä. Viimeksi kun avasin sanaisen arkkuni aiheesta, pohdiskelin kaikkien tasavertaisia oikeuksia seksuaalisuuteen ja sen ilmentämiseen. Nyt on aika pohtia sitä, miksi seksistä puhuminen on niin kovin vaikeaa. Heille, jotka kokevat seksuaalisen kanssakäymisen merkitykselliseksi osaksi elämässään, on säännöllinen seksi tärkeä osa mielenterveyttä. Seksin merkitystä mielen hyvinvointia lisäävänä tekijänä on tutkittu vuosien… Jatka lukemista Miksi seksistä puhuminen on vaikeaa?

Vammaisuus

”Autanko mä sut tohon sähkötuoliin?”

Valtavirtaan nähden erilaisiin toimintakykyihin liittyy vielä tänäkin päivänä kovin paljon kysymyksiä, etenkin kielenkäyttöön liittyen. Milloin käytetään väärää termiä, milloin puolestaan arastellaan täysin oikeiden ja hyvien sanojen käyttöä. Mitä termejä on hyvä käyttää ja mitä ei? Mitä toimintakyvystä puhuttaessa olisi hyvä muistaa? Vammainen on nykykielessä kirosana, monen silmissä.  Miksi? Monet puolituttuni ovat kauhistuneet, kun olen kutsunut itseäni… Jatka lukemista ”Autanko mä sut tohon sähkötuoliin?”

Vammaisuus

Voiko avustajasta tulla ystävä?

Usein puhutaan siitä, että avustaja on avustaja ja työnantaja on työnantaja, eikä näitä suhteita pitäisi ikinä sekoittaa ystävyyssuhteisiin.  Lähtökohtaisesti olen samaa mieltä. Avustaja on usein lähempänä vammaista kuin kukaan muu, ainakin jollain tasolla. Liian jyrkkä suhtautuminen on turhaa. Yhtälailla henkilökohtaisen avustajan ja työnantajan suhde on työsuhde siinä missä mikä tahansa muukin. Jokaisessa työpaikassa voi ystävystyä… Jatka lukemista Voiko avustajasta tulla ystävä?

Mielenterveys

Tunteitaan ei pitäisi pyydellä anteeksi

Ihminen on luonteeltaan laumaeläin ja tarvitsee ympärilleen sosiaalisia suhteita voidakseen hyvin. Jokainen ihmissuhde, oli se luonteeltaan millainen tahansa, opettaa ja muovaa meitä ihmisenä, vaikka emme sitä itse aina tiedostaisikaan. Vaikka ihmissuhteemme ovat meille yleensä, ainakin toivottavasti, voimaannuttavia, voi niistä toisinaan olla myös haittaa.Läheisestä ihmisestä tahtoo pitää huolta, se on ihmiselle varsin luontaista. Moniongelmaisista ihmisistä voi… Jatka lukemista Tunteitaan ei pitäisi pyydellä anteeksi

Vammaisuus

Onko vammaisen kanssa seurusteleva vammaton sankari?

Alun perin 2019 julkaistua tekstiä on muokattu 8.8.2021 Vammaisen kykyyn olla intiimeissä ihmissuhteissa suhtaudutaan edelleen vaihtelevasti. Yhä edelleen törmään kummastukseen, jos kerron esimerkiksi illanistujaisissa tai vaikkapa terveydenhuollon käynnillä olevani suhteessa. Seuraava oletus liittyy sitten kumppanin vammaan. Kun kerron seurustelleeni tai säätäneeni oikeastaan vain harvoin toisen invan kanssa, on hämmennys suurta. Vammaisen intiimeihin ihmissuhteisiin ei vieläkään osata… Jatka lukemista Onko vammaisen kanssa seurusteleva vammaton sankari?

Vammaisuus

Miksei henkilökohtaisen avustajan työtä pidetä oikeana työnä?

Postauksen ei ole tarkoitus loukata ketään, vaan toimia lähinnä ajatuksien herättelijänä. En puhu kenenkään tai minkään ryhmän puolesta, puen omia pohdintojani sanoiksi.  Monet meistä vammaisista tarvitsevat apua selvitäkseen päivittäisissä toiminnoissa. Avun pyytäminen ei ole meille helppoa, ei edes silloin kun siihen on kasvanut, puhumattakaan heistä, jotka ovat joutuneet turvautumaan avustajiin vasta myöhemmin elämässä. Tietenkin sitä… Jatka lukemista Miksei henkilökohtaisen avustajan työtä pidetä oikeana työnä?