Mielenterveys, seksuaalisuus, Vaikuttamistyö

Suhteeni seksi- ja kehopositiiviseen vaikuttamiseen

Seksi- ja kehopositiivinen vaikuttaja ovat termejä, joita en ensimmäisenä ajatellut itseeni liitettävän. Vielä vähemmän olen ajatellut sitä, että itsestäni sellaisia joskus käyttäisin. Kuitenkin näin on päässyt käymään, kuin vahingossa. Se tuntuu jotenkin vieraalta. Minäkö seksi- ja kehopositiivinen vaikuttaja? Minä, joka olen aivan jumissa itseni, oman kehoni ja seksuaalisuuteni kanssa, ainakin kausittain? Minä, jolle omien tarpeiden… Jatka lukemista Suhteeni seksi- ja kehopositiiviseen vaikuttamiseen

Mielenterveys

Mitä on kauneus ja miksi ihanteet voivat olla haitallisia?

Olen ennenkin puhunut blogissani kauneudesta ja kauneusihanteiden aiheuttamista paineista sekä niiden aiheuttamista haitoista yksilön minäkuvaan.Näistä asioista voit lukea mm. postauksista sosiaalisen median valheellinen todellisuus sekä selätä itseinho. Tämä kuva on heittämällä yksiä kauneimmista kuvista, mitä minusta on tänä vuonna otettu. Näytän itsevarmalta ja päättäväiseltä. Olin kuitenkin sisäisesti aivan rikki. Olin 5 minuuttia aiemmin itkenyt, kuultuani… Jatka lukemista Mitä on kauneus ja miksi ihanteet voivat olla haitallisia?

Mielenterveys, Vammaisuus

Pitäisikö vammaisen olla kiitollinen eläessään ihmisarvoista elämää?

Kuulen usein puhetta siitä, että vammaisen pitäis olla jotenkin kiitollinen, siis poikkeuksellisella tavalla. Onhan meillä hyvä järjestelmä joka tarjoaa erilaisia palveluita, kuten kuljetuspalvelua, avustajatunteja ja apuvälineitä niitä kaipaaville. On totta, että järjestelmämme on hyvä ja saamme yhteiskunnalta tukea siihen, mihin sitä kaipaamme. Ainakin teoriassa homma menisi näin helposti. Toisinaan joudumme kuitenkin taistelemaan näistä oikeuksista ja… Jatka lukemista Pitäisikö vammaisen olla kiitollinen eläessään ihmisarvoista elämää?

Mielenterveys, seksuaalisuus, Vammaisuus

Mietteitä vähemmistöjen kaapittamisesta

Yleensä, kun puhutaan kaapista, ajatellaan nimenomaan seksuaalisen suuntautumisen kaappia. Noita komeroita on kuitenkin huomattavasti enemmän. Niitä on erikokoisia ja muotoisia. Toisille ne toimivat osin myös turvapaikkana, toisia ne pelkästään ahdistavat. Millaisten asioiden ympärille ne voivat rakentua ja miten niitä voidaan purkaa? Vammaista ei useinkaan pidetä seksuaalisena olentona. Meidät yritetään kasvattaa puutarhatontuiksi, eli vailla seksuaalisuutta, sukupuolta… Jatka lukemista Mietteitä vähemmistöjen kaapittamisesta

Mielenterveys

Kommunikaation tärkeydestä erilaisten toimintatapojen yhteensovittamisessa

Jokaisella meistä on oma tapansa selvitä ongelmiensa ja haasteidensa kanssa. Näin ollen tarvitsemme myös erilaista tukea näissä keinoissa. On tärkeää, että näistä toiveista ja tarpeista puhutaan etukäteen, vaikka se saattaisi tuntua typerältä, ellei tilanne ole päällä. Etukäteiskommunikaatiolla kuitenkin huolehditaan siitä, että turhilta riitatilanteilta ja väärinymmärryksiltä vältytään. Elleivät kyseessä ole esimerkiksi haitalliset defenssimekanismit, ei ole yhtään… Jatka lukemista Kommunikaation tärkeydestä erilaisten toimintatapojen yhteensovittamisessa

Mielenterveys

Kurkistus ”kulissien” taakse

Postauksen kuvissa oleva henkilöä on vaikea tunnistaa samaksi. Ymmärrän sen täysin. Niissä molemmissa on kuitenkin minä. Yhtä aitona ja yhtä todellisena. Niissä on selkeä ero. Ensimmäisessä kuvassa on arkitodellisuus. Näytän kuvassa omaan silmääni ihan uskomattoman väsyneeltä. Tukkani on yllättävän siististi, sillä harjasin sen, mitä en ole jaksanut tehdä ties kuinka pitkään aikaan. Mitäs sitä nyt… Jatka lukemista Kurkistus ”kulissien” taakse

Mielenterveys, Vaikuttamistyö

Seksi – ja kehopositiivisuudesta, sekä häirinnän kohtaamisesta

Puhun blogissani ainakin kausittain suhteellisen paljon sekä kehonkuvasta että seksuaalisuudesta. Teemat ovat käsittelyssä niin vammaisnäkökulmasta kuin yleiselläkin tasolla, ja aiheet ovat joko laajoja yleiskatsauksia tai mahdollisesti hyvinkin yksityisiä henkilökohtaisuuksiin meneviä tekstejä. Miksi aiheista puhuminen on tärkeää ja toisaalta, mitä varjopuolia siihen liittyy? Koen tämän sortin vaikuttamistyön äärimmäisen tärkeäksi. Asioista on tärkeää puhua oikeilla nimillä. On… Jatka lukemista Seksi – ja kehopositiivisuudesta, sekä häirinnän kohtaamisesta

Mielenterveys

Mitä poikkeuksellinen kevät on minulle opettanut?

Kulunut kevät on ollut meille kaikille erilainen. Se on tuonut mukanaan uusia haasteita ja hankaluuksia, joista jokaisen on pitänyt selvitä omalla tavallaan. On täytynyt luoda uudet arkirutiinit ja yrittää selvitä niiden kanssa. Tämä ei ole välttämättä ollut helppoa. Kenties on törmännyt ongelmiin, joiden kohtaamiseen ei olisi ollut millään valmis. Mitä tämä poikkeuksellinen kevät on minulle… Jatka lukemista Mitä poikkeuksellinen kevät on minulle opettanut?

Kirjoittaminen, Mielenterveys

Bloggaaminen tunnetyöskentelyn välineenä

Olen puhunut blogissani aiemmin siitä, mitä kirjoittaminen minulle merkitsee: Kuinka se on minulle pakokeino todellisuudesta ja väylä ilmaista itseäni. Saan sillä purettua ajatuksia ja tunteita joita en välttämättä uskaltaisi ääneen lausua tai se tuntuu muuten ongelmalliselta. Saan tällä tavoin myös ajatuksiani laajemmalle yleisölle, kuin mitä muuten olisi mahdollista. Koen kirjoittamisen myös äärimmäisen terapeuttiseksi, vaikka toisinaan… Jatka lukemista Bloggaaminen tunnetyöskentelyn välineenä

Mielenterveys

Sinulle, äiti

Sinulle, äiti. Tiedän, ettemme ole aina olleet samalla sivulla kaikesta. Riitamme ovat olleet myrskyisiä. Olen sanonut vihaavani sinua useammankin kerran, syitä on ollut useita. Ensimmäinen kerta oli jo hyvin nuorena. Vaikka minusta tuntui, että joinain pahimpina riitoina saatoin ohikiitävän hetken sitä tarkoittaakin, en koskaan ikimaailmassa tarkoittanut sitä. Satuttavat sanat johtuivat puhtaasti siitä, että olin kiihdyksissä… Jatka lukemista Sinulle, äiti