Vammaisuus

Miksei henkilökohtaisen avustajan työtä pidetä oikeana työnä?

Postauksen ei ole tarkoitus loukata ketään, vaan toimia lähinnä ajatuksien herättelijänä. En puhu kenenkään tai minkään ryhmän puolesta, puen omia pohdintojani sanoiksi.  Monet meistä vammaisista tarvitsevat apua selvitäkseen päivittäisissä toiminnoissa. Avun pyytäminen ei ole meille helppoa, ei edes silloin kun siihen on kasvanut, puhumattakaan heistä, jotka ovat joutuneet turvautumaan avustajiin vasta myöhemmin elämässä. Tietenkin sitä… Jatka lukemista Miksei henkilökohtaisen avustajan työtä pidetä oikeana työnä?

Vammaisuus

6 asiaa, jotka minulle on sanottu, koska olen vammainen

Kuten olen aiemminkin puhunut postauksissani, me vammaiset kohtaamme ajoittain mitä kummallisimpia ennakkoluuloja.  Toisinaan ne tuovat mukanaan aivan yhtä kummallisia kommentteja. Tässä postauksessa käynkin läpi niitä kummallisia lauseita, joita olen vammani vuoksi kuullut ja reagoin niihin. Varoitus, teksti saattaa sisältää ronskia kieltä. Toivottavasti kuitenkin viihdyt. ”Kyllä sä vielä jonkun kivan tuolikaverin löydät!” Joo, muuten ihan hyvä, mutta… Jatka lukemista 6 asiaa, jotka minulle on sanottu, koska olen vammainen

Vaikuttamistyö

Sinäkin voit vaikuttaa

Vaikuttamistyö näyttäytyy monelle pelottavana mörkönä. Sitä se ei kuitenkaan ole. Jokainen meistä voi vaikuttaa omalla tavallaan. Sitä työtä tehdäkseen ei tarvitse olla perillä jokaisesta lain kiemurasta. Tähän tärkeään työhön on monta eri reittiä, jokaiselle omanlaisensa.. Se vain täytyy löytää. Kannattaa miettiä tarkasti, mitkä asiat itseä kiinnostavat ja lähteä kulkemaan sitä polkua. On turha yrittää tunkea… Jatka lukemista Sinäkin voit vaikuttaa

yhteiskunta

Miten sinä käytät äänesi?

Suomi voi huonosti ja kansalaiset ovat tyytymättömiä. Heikoimmista ei huolehdita, vaikka toisin väitetään. Vanhustenhoitoa laiminlyödään, opiskelijoilta leikataan, työttömiä rankaistaan. Vammaiset joutuvat taistelemaan oikeuksistaan yhä enemmän.  Kuulen jatkuvasti valitusta siitä, kuinka päättäjät ovat tehneet huonoja ratkaisuja. Ei siinä, allekirjoitan valittajien mielipiteen. Kysyessäni keskustelukumppaneiltani käyttivätkö he äänioikeuttaan, vastaus on usein kieltävä. Joku ne päättäjät on pesteihinsä valinnut.… Jatka lukemista Miten sinä käytät äänesi?

Vammaisuus

Vammaispalvelulain mukaan myönnetyt kuljetuspalvelumatkat ovat fiasko

Me vammaiset käytämme usein liikkumiseemme taksia, sillä julkisissa kulkuvälineissä liikkuminen on hankalaa tai jopa mahdotonta. Lain mukaan kunnan on myönnettävä meille tarvittavat työmatkat ja lisäksi 18 yhdensuuntaista virkistys – ja vapaa-ajan taksimatkaa kuussa. Käytännössä tämä tarkoittaa siis yhdeksää (9) edestakaista matkaa kuussa. Tähän kuuluvat siis kaikki kauppareissut, konsertit, elokuvat, järjestöaktiviteetit, isommissa kaupoissa käymiset, kaikki. Olet… Jatka lukemista Vammaispalvelulain mukaan myönnetyt kuljetuspalvelumatkat ovat fiasko

Mielenterveys

Jokainen voi olla syömishäiriön uhri

Nykyajan kauneusihanteet ovat vääristyneitä. Media tuputtaa meille kuvaa langanlaihasta tai tikkiin treenatusta henkilöstä ja kertoo, että vain se vartalotyyppi on kaunis. Ensinnäkin, otettava huomioon se, että kaikki eivät tule moista vartaloa saavuttamaan, vaikka kuinka treenaisivat. Epärealistista kroppaa havitellessa on olemassa se riski, että homma karkaa käsistä ja silloin vastassa on varsin pirullinen vihollinen nimittäin syömishäiriö.… Jatka lukemista Jokainen voi olla syömishäiriön uhri

Vammaisuus

Miksi elämällämme on hintalappu?

  Eduskunta hylkäsi viime viikolla Ei myytävänä – kansalaisaloitteen, jonka mukaan vammaisten elämänmittaiset palvelut pitäisi rajata hankintalain ulkopuolelle. Näillä palveluilla tarkoitetaan mm.  asumispalveluita. Kun asumispalvelut kilpailutetaan, voi vammainen joutua muuttamaan kotoaan jopa kahden vuoden välein ilman, että häneltä kysytään mitään. Kuulostaako reilulta? Kuvittele itsesi siihen tilanteeseen. Miten sinä reagoisit siihen, että sinulta vietäisiin yhtäkkiä koti… Jatka lukemista Miksi elämällämme on hintalappu?

Mielenterveys

Mielenterveyspalveluita on parannettava

Suomalaiset ovat masentunutta kansaa.  Yhä useampi saa diagnoosin, mutta tilastot olisivat vielä synkempiä, jos kaikki asian kanssa kamppailevat hakisivat apua. Moni meistä ei kuitenkaan uskalla hakeutua palveluiden piiriin. Miksi me suomalaiset sitten voimme niin huonosti? Osasyy on yhteiskunnan luomat paineet ja no, rehellisesti sanottuna järjestelmämme paradoksit. . Meidän pitäisi olla koulutettuja, jotta saisimme töitä. Opiskelijoiden… Jatka lukemista Mielenterveyspalveluita on parannettava

Työ, Vaikuttamistyö, Vammaisuus

Vammainen työelämässä – uhka vai mahdollisuus?

80 % vammaisista elää työelämän ulkopuolella. Voin taata, että valtaosa tuosta massasta tahtoisi työllistää itsensä ja suurin osa siihen pystyisi. Miksi niin moni meistä ei sitten ole työelämässä? Se johtuu pääasiassa ennakkoluuloista. Yleensä ajatellaan, ettei vammainen pysty tekemään töitä ja työnantaja aristelee palkata hänet. Luullaan, että vammaisen työpanos on heikompi ja hän on hitaampi tekemään… Jatka lukemista Vammainen työelämässä – uhka vai mahdollisuus?

Mielenterveys

Jokainen kaipaa läheisyyttä

Me suomalaiset elämme jokseenkin jurossa yhteiskunnassa. Me elämme siinä harhaluulossa, että tunteiden ja välittämisen näyttäminen tekisi meistä jotenkin heikkoja. Etenkin miehille tuon herkän puolen näyttäminen tuntuu olevan kovin hankalaa, sillä usein he ajattelevat, että jos he näyttäisivät tunteensa, ei heitä nähtäisi enää samalla tavalla.  Miesten pitäisi olla machoja, luodinkestäviä, joita ei hetkauta mikään. Ja eihän… Jatka lukemista Jokainen kaipaa läheisyyttä