Jotkut olettavat vaikuttamistyön olevan raskasta tai jonkinlaista rakettitiedettä. Jotain, joka vaatisi hirveästi rahkeita. Todellisuus on kuitenkin aivan toisenlainen. Riittää, että sinulla on tarmoa ja asia, johon tahdot muutosta. On kuitenkin jotain virheitä, joita voit helposti tehdä. Tässä postauksessa listaan asioita, joita hyvä vaikuttaja ei tee. Kaikki nämä ovat virheitä, joihin olen itse tavalla tai toisella… Jatka lukemista Älä tee näin vaikuttamistöissä
Avainsana: Vaikuttamistyö
Olisipa joku kertonut minulle nämä asiat vaikuttamistyöstä
Vaikuttamistyö on minulle monella tapaa rakas harrastus ja olen löytänyt sen parista oman paikkani. On kuitenkin muutamia asioita, jotka olisin toivonut jonkun minulle kertovan, ennen kuin tähän hommaan ryhdyin. Mitä ne sitten ovat? Ensinnäkin, hommassa voi joutua myrskyn silmään. Jotta asioihin pystyy oikeasti vaikuttamaan täytyy puhua joskus tabuistakin aiheista. Sellaisista, jotka saavat osalla ihmisistä karvat… Jatka lukemista Olisipa joku kertonut minulle nämä asiat vaikuttamistyöstä
Vaikuttamistyö itsensä kehittämisen työkaluna
Vaikuttamistyö on usein raskasta. Tätä hommaa tekevä joutuu miettimään tarkoin omian rajojaan suhteessa siihen mistä on valmis milloinkin puhumaan ja millä tavoin. Nämä rajat saattavat myös muuttua ajan kanssa. Vaikuttajana oleminen on usein sosiaalista, mikä saattaa hirvittää ihmistä, joka ei ole sosiaalisissa tilanteissa kuin kala vedessä. Miten minä olen selättänyt sosiaalista ahdistustani, ja miten tämä… Jatka lukemista Vaikuttamistyö itsensä kehittämisen työkaluna
Edustavatko vammaiset vaikuttajat kaikkia invoja?
Vammaiset ovat yksilöitä ja ihmisiä. Ihmisyyteen kuuluu lähtemättömästi mokailu ja ennen kaikkea oikeus siihen. Vammaiset ovat kuitenkin hiukan eriarvoisessa asemassa. Usein yksilö tuntuu edustavan kaikkien vähemmistöönsä kuuluvien mielipiteitä ja olemusta sellaisen henkilön silmissä, joka ei ole asioihin vihkiytynyt. Onko esimerkiksi vammaisvaikuttaja siis tarkemman syynin alla kuin henkilö, joka kuuluu valtaväestöön? Miten tämä vaikuttaa siihen miten… Jatka lukemista Edustavatko vammaiset vaikuttajat kaikkia invoja?
2020 merkityksellisimmät postaukset – tähän asti
Käynnissä oleva vuosi on ollut minulle sisällöntuottajana varsin hämmentävää aikaa. Blogini on saanut paljon enemmän huomiota suhteessa viime vuoteen ja olen päässyt tekemään aivan mahtavia yhteistöitä. Olen oppinut itsestäni kirjoittajana ja tekijänä paljon. Olen saanut teksteistäni paljon positiivista palautetta, jos en suoraan niin välillisesti. Se on auttanut minua jatkamaan rustaamista silloin, kun pohdin, onko missään… Jatka lukemista 2020 merkityksellisimmät postaukset – tähän asti
Hetket, jolloin vammaisia kyseenalaistetaan
Kuten olen aiemminkin postauksissa muutamaan otteeseen sanonut, yhteiskuntamme on siitä vinoutunut ja vinksahtanut, että meidän vammaisten pystyvyyttä epäillään ja kyseenalaistetaan toistuvasti. Moinen toiminta ei tee mielenterveydelle hyvää. Millaisia ovat nämä hetket? Kokoan tähän postaukseen ne tilanteet tiivistetysti. Mukana on myös laajemmin aiheita käsittelevien julkaisujen linkit, jotta sinä, rakas lukija, voit hypätä tutustumaan teemoihin paremmin. Tämä… Jatka lukemista Hetket, jolloin vammaisia kyseenalaistetaan
Suhteeni seksi- ja kehopositiiviseen vaikuttamiseen
Seksi- ja kehopositiivinen vaikuttaja ovat termejä, joita en ensimmäisenä ajatellut itseeni liitettävän. Vielä vähemmän olen ajatellut sitä, että itsestäni sellaisia joskus käyttäisin. Kuitenkin näin on päässyt käymään, kuin vahingossa. Se tuntuu jotenkin vieraalta. Minäkö seksi- ja kehopositiivinen vaikuttaja? Minä, joka olen aivan jumissa itseni, oman kehoni ja seksuaalisuuteni kanssa, ainakin kausittain? Minä, jolle omien tarpeiden… Jatka lukemista Suhteeni seksi- ja kehopositiiviseen vaikuttamiseen
Vammaisen sisällöntuottajan kohtaamista ennakkoluuloista
Vammainen kohtaa aivan valtavasti ennakkoluuloja arjessa. Milloin hänen pystyvyyttään selvitä arjestaan epäillään tai häntä säälitään. Toisinaan hänen potentiaaliaan esimerkiksi työntekijänä kyseenalaistetaan. Usein tuntuu, että vammaa joutuu viimeiseen asti peittelemään tai piilottelemaan. Sitten kun se paljastuu, saattaa mahdollinen yhteistyö tai työtarjous kaatua siihen. Olen aiemmin puhunut siitä millaisen kuvan esimerkiksi media antaa vammaisuudesta. Kovin usein kerrotaan… Jatka lukemista Vammaisen sisällöntuottajan kohtaamista ennakkoluuloista
Seksi – ja kehopositiivisuudesta, sekä häirinnän kohtaamisesta
Puhun blogissani ainakin kausittain suhteellisen paljon sekä kehonkuvasta että seksuaalisuudesta. Teemat ovat käsittelyssä niin vammaisnäkökulmasta kuin yleiselläkin tasolla, ja aiheet ovat joko laajoja yleiskatsauksia tai mahdollisesti hyvinkin yksityisiä henkilökohtaisuuksiin meneviä tekstejä. Miksi aiheista puhuminen on tärkeää ja toisaalta, mitä varjopuolia siihen liittyy? Koen tämän sortin vaikuttamistyön äärimmäisen tärkeäksi. Asioista on tärkeää puhua oikeilla nimillä. On… Jatka lukemista Seksi – ja kehopositiivisuudesta, sekä häirinnän kohtaamisesta
Mitä vuosi bloggarina on minulle opettanut?
Kynäniekan salaiset mietteet on ollut pystyssä yli vuoden! Käsittämätöntä ajatella, että aika on mennyt näin nopeasti (ja toisaalta aivan turkasen hitaasti. Vuoteen on mahtunut 157 postausta ja lukemattomia turhautumisia siitä, kun aiheet tuntuvat kaikkoavan mielestä. Ärräpäitä on sadellut senkin vuoksi, että ideoita kyllä on, mutta niitä ei yksinkertaisesti tunnu saavan paperille, vaikka kuinka yrittää. Lauseet… Jatka lukemista Mitä vuosi bloggarina on minulle opettanut?