Tässä postauksessa kirjoitan kirjeen keholleni. Puen sanoiksi ristiriitaista, muutoksia kokenutta suhdetta. Jos pohdintani vamman vaikutuksesta kehonkuvaan kiinnostavat yleisellä tasolla, pääset postaukseen tästä. Rakas keho, En voi sanoa, että meillä olisi ollut missään vaiheessa helppo suhde. Olen kokenut olevani sinut sen biologisen sukupuolen kanssa, johon synnyin. Siinä mielessä on ollut helppoa, kun koskaan ei ole tuntunut,… Jatka lukemista Sinulle, keho
Avainsana: Mielenterveys
Mielenterveyspalvelut osaksi vammaisen kuntoutusta
Mielenterveydellisiin ongelmiin on onneksi alettu kiinnittämään viime aikoina enemmän huomiota. Se ei kuitenkaan poista sitä, että edelleen ainakin suomalaisessa yhteiskunnassa on vallalla yksin pärjäämisen kulttuuri. Sen voisi nykypäivänä jo silputa ja sytyttää tuleen. Avun pyytämisessä ei ole mitään kummallista tai noloa. Jokainen on oikeutettu pyytämään apua. Kenenkään ei tarvitsisi jäädä mielenterveyspalveluiden ulkopuolelle. Silti, hyvin usein… Jatka lukemista Mielenterveyspalvelut osaksi vammaisen kuntoutusta
Kompensoinnista
Me vammaiset emme välttämättä kykene tekemään kaikkia asioita itse. Näin ollen olemme jossain määrin toisen ihmisen avun varassa, jos tahdomme elää sujuvaa arkea. Lisäksi vammaisuuteen usein liittyy negatiivissävytteisiä ennakkoluuloja ja käsityksiä, kuten ajatuksia avuttomuudesta, huonommasta elämänlaadusta tai taakkana olemisesta, joihin emme halua tulla rinnastetuiksi tai osoittaa todeksi. Asiaa ei auta se, että elämme fyysistä vahvuutta… Jatka lukemista Kompensoinnista
Vammauttaako yhteiskunta jäseniään?
Me vammaiset tarvitsemme sujuvan arkemme mahdollistamiseksi erilaisia palveluita. Olivatpa ne palvelut sitten henkilökohtainen avustaja tai kuljetuspalvelu. Usein joudumme näistä itsenäisen elämämme mahdollistajista taistelemaan, vaikka ne ovatkin lakisääteinen oikeutemme. Asia ei kuitenkaan ole yksinkertainen, sillä palveluiden myöntämisessä on kuntien välillä suuria eroja. Lähtökohtaisesti ajatellaan, että vamma rajoittaa ihmisen elämää. Tämä ajatus on omalla tavallaan totta. Henkilökohtaisesti… Jatka lukemista Vammauttaako yhteiskunta jäseniään?
Rajojen tunnistamisesta
Ihminen kaipaa hyväksyntää ja rakkautta. Joskus haemme näitä väärillä tavoilla. Usein, jos emme ole itsemme kanssa sinut, hakeudumme vääränlaisiin suhteisiin. Sellaisiin, jotka ovat meille myrkyllisiä. Saatamme antaa itsestämme liikaa. Menettää itsenäisyytemme. Voimme alkaa käyttäytyä tai pukeutua toisen ihmisen toiveiden mukaan. Tämä saattaa kuulostaa absurdilta. Todellisuudessa tällaiseen suhteeseen ajautumiseen ei tarvita kuin huono itsetunto tai joku… Jatka lukemista Rajojen tunnistamisesta
Onko parisuhteen päättyessä hyvästeltävä ihminen?
Ihminen kaipaa ja ansaitsee elämäänsä rakkautta, usein myös romanttista. Toisinaan saattaa käydä niin, että tuo suhde päättyy. Se sattuu aina. Joskus käy niin, että teiden erkanemisen syynä ei ollut tunteiden loppuminen. Se jos mikä riipaisee syvältä. Usein ajatellaan, että romanttisen suhteen päättyessä pitäisi myös menettää tuo ihminen. En ole ikinä ymmärtänyt tätä, ainakaan puhtaan mustavalkoisena… Jatka lukemista Onko parisuhteen päättyessä hyvästeltävä ihminen?
Vaikuttamistyöhön liittyy paljon piilotyötä
Vaikuttaja – käsite on on nykyihmiselle tuttu. Osalle se toimii jopa ammattina, vähintään sivutoimisena. Usein ajatellaan, että ihmisläheinen vaikuttamistyö, kuten kokemustoimijuus tai sosiaalisen median vaikuttajana toimiminen on helppoa, ainakin silloin, jos ei luo sisältöä esimerkiksi tietyn alan ammattilaisen, kuten lääkärin roolissa.(Esimerkiksi Youtubessa Doctor Mike.) Jos on vain omia ajatuksiaan purkava henkilö, ei asiaan vihkiytymätön yleisö… Jatka lukemista Vaikuttamistyöhön liittyy paljon piilotyötä
Torjutuksi tulemisesta
Jokainen meistä on joskus ollut epävarma itsensä suhteen. Peilistä on katsonut oman viehättävän itsen sijaan suohirviö, joka saa kylmät väreet kulkemaan pitkin selkäpiitä. Omaa arvoaan ei tunnista henkisellä tai ulkonäöllisellä tasolla. Omaa kumppania tai säätöä tai mitä ikinä katsoo lähinnä: “Mitä ihmettä tuo näkee minussa? Saisi paljon paremman." Vaikka ihminen olisi kuinka epävarma itsestään, on… Jatka lukemista Torjutuksi tulemisesta
Ahdistuksesta ja sen selättämisestä
Ahdistus on monelle meistä tuttu asia. Epämukavuudestaan huolimatta se on tavallinen ja yleinen ilmiö. Sen tarkoitus on varoittaa meitä tulevasta vaarasta, pitää meidät varpaillaan ja ohjata meidät tekemään valintoja, jotka pitävät meidät kaukana pahoista tilanteista. Jos ahdistus jatkuu pitkään, tai alkaa haittaamaan päivittäistä elämäämme, kuten saamalla meidät välttelemään tiettyjä tilanteita systemaattisesti, on kyseessä yleistynyt ahdistuneisuushäiriö.… Jatka lukemista Ahdistuksesta ja sen selättämisestä
Kouluun tai työhön ohjatessa tulisi keskittyä potentiaaliin
“Sähän voisit hakeutua eläkkeelle.” Olin 17-vuotias lukion toisella vuosikurssilla paahtava tyttönen kuullessani tuon lauseen ensimmäisen kerran. Voin sanoa, että tuo lause herätti minussa sellaisen kapinahengen, ettei tosikaan. Päätin, etten ainakaan ennenaikaiselle eläkkeelle hakeutuisi, en vaikka mikä olisi! Kaikille moiset kommentit eivät kuitenkaan aiheuta tarmoa, vaan pikemminkin lamauttavat. “Miksi edes yrittäisin, kun yhteiskunta haluaa tehdä minusta… Jatka lukemista Kouluun tai työhön ohjatessa tulisi keskittyä potentiaaliin